V
vierailija
Vieras
Tein sitten kaksi. Mieheni ja anoppini hoitavat lapsia. Appeni myös kuljettaa heitä esim harrastuksiin. Siitäs saivat, kun tahtoivat lapsia ja lastenlapsia! Anoppi tartutti siis vauvakuumeen poikaansakin. Itselläni ei ollut koskaan kuumetta, mutta järkeilin, että yksi tai kaksi lasta voisi olla ihan sopivasti heille.
Tässä kävi ihan hyvin. Raskaudet ja synnytykset olivat helppoja, joten sain lapsia ikäänkuin bonuksina. Isovanhemmat saivat lapsista mieleisensä harrastuksen eläkepäivilleen. Olen äiti, joka vain nauttii. Opiskelin vanhempainvapaalla, että ei mennyt sekään aika uranikaan kannalta hukkaan. Olen toki lastenikin kanssa, imetin myös ja sekin oli helppoa. En voi moittia anoppia. Hän on tehnyt niinkuin lupasi ja kuuntelee myös mielipiteitäni.
Löytyykö muita samanlaisia äitejä?