antaisitteko lastenne isovanhempien lahjoittaa lapsille omaisuutta?

[??]

Kun tilanne on sellainen, että lapsilla on tosi rikkaat isovanhemmat.
Ovat minullekin lahjoitelleet matkan varrella yhtä jos toistakin, huolehtineet lahjaverot jne. täysin ok.

Ainoa ongelma noiden lahjoitusten suhteen on se jatkuva litania, että kuinka en osaa olla heille mistään kiitollinen, aina vaadin lisää ... eli tavallaan sillä, että lahjoittavat omaisuuttaan, luulevat ostavansa määräämisvaltaa minun tapaani elää. Ja he ovat erittäin sinnikkäitä syytöksiensä kanssa, lähes vainoharhaiseen kyttäämiseen asti. Olenkin kieltänyt tästä syystä lahjoitukset itselleni ja joutunut lähes katkaisemaan välit kokonaan.

Pelkään, että lapset jäävät samaan loukkuun, jos annan isovanhempien syytää heillekin omaisuutta. Mutta olisin tietysti toisaalta iloinen, että heillä pieniä säästöjä olisi sitten, kun pitää opiskella yms.

Miten te toimisitte?

 

[.]

Kyllä mä antaisin lapsille antaa. Mutta en tietenkään antaisi heidän määräillä lapsia.

 

[ap]

Kyllä mä antaisin lapsille antaa. Mutta en tietenkään antaisi heidän määräillä lapsia.

No lähinnä tulee mieleen tilanne, että sitten kun lapsi yrittää itsenäistyä -> nuo menevät huseeraamaan joka väliin "hyvää tarkoittavine neuvoineen" ja vaikutteille altis teini jää siihen loukkuun. Niin kuin itselleni kävi, vielä yli kolmikymppisenäkin kadun monia asioita, joita tein vain heidän mielikseen.

:-(

 

[noh]

pelkästään näillä tiedoilla en antaisi. Itselläkin kokemusta näistä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan vetoavista sukulaisista.

 

[ap]

pelkästään näillä tiedoilla en antaisi. Itselläkin kokemusta näistä ikuiseen kiitollisuudenvelkaan vetoavista sukulaisista.

OK, kiitos.
Pitää vielä miettiä.

 

[Kiira-]

Mie antaisin luultavasti lahjoittaa, mutta sitten kun lapset ovat vanhempia (siis että ymmärtävät oikeasti mistä puhutaan) niin lapsen / nuoren kanssa voisi keskustella siitä, että nämä lahjoitukset yms. eivät edellytä lasta mihinkään.
tuttavaperheessä on niin, että pappa on lapsenlapsille lahjoittanut huomattaviakin summia rahaa + tavaroita, mutta lapsenlapsille on aina ollut selvää, että pappa tekee tämän omasta vapaasta tahdosta, eikä se edellytä mihinkään sen kummempaan toimintaan.
*muoks. jäi kesken*
Pappa on jossain vaiheessa, kun lapset olivat 17 - 20v, niin yrittänyt käyttää tätä ns. aseena lapsia vastaan, mutta lapset ovat tienneet tilanneet ja sanoneet ihan reilusti, että tämä on omasta tahdostaan lahjoittanut heille rahaa + tavaraa, eikä se velvoita heitä mihinkään. Ja välit ovat heillä pysyneet hyvänä, ja pappa sen kuin jatkaa lahjoittamistaan

 

[ap]

Mie antaisin luultavasti lahjoittaa, mutta sitten kun lapset ovat vanhempia (siis että ymmärtävät oikeasti mistä puhutaan) niin lapsen / nuoren kanssa voisi keskustella siitä, että nämä lahjoitukset yms. eivät edellytä lasta mihinkään.
tuttavaperheessä on niin, että pappa on lapsenlapsille lahjoittanut huomattaviakin summia rahaa + tavaroita, mutta lapsenlapsille on aina ollut selvää, että pappa tekee tämän omasta vapaasta tahdosta, eikä se edellytä mihinkään sen kummempaan toimintaan.

Kuulostaa järkevältä.
Ehkä vähän tässä painaa nyt se, että itse olen ajoittain joutunut ihan hysteerisesti pelkäämään heidän hyökkäyksiään omaa elämääni kohtaan. Ja tiedän, että jos he elossa ovat vielä kun lapset ovat isompia, lapset saavat kokea sen saman. Toki jos vaan onnistuisin kasvattamaan lapset riittävän hyväitsetuntoisiksi, se ei olisi niin paha paikka sitten kuin mitä itselle oli.
Mutta kiitos kommentista siis.

 

[minä]

Sun pitää vaistollasi vaan miettiä, että aiheutatko enemmän hyvää vai pahaa lapsille salliessasi tuollaisen. Raha on ihanaa olla olemassa, mutta jos sukulaissuhteet ovat tulehtuneet ja elämä siksi täyttä helvettiä, niin mitäpä sillä rahalla on merkitystä.

Itse parhaiten osapuolet tunnet ja tiedät.

 

[heh]

Taidat vaan itse haikailla perintöä ja siksi eivät saisi rahojaan lahjoitella. ;-)

 

[minkätyyppisissä asioissa]

he määräilevät? eikö voi ottaa lahjoitukset vastaan ja antaa heidän kaikessa rauhassa ottaa kantaa asioihin mutta toimia sit niinkuín itse näkee parhaaksi?

 

[ap]

Sun pitää vaistollasi vaan miettiä, että aiheutatko enemmän hyvää vai pahaa lapsille salliessasi tuollaisen. Raha on ihanaa olla olemassa, mutta jos sukulaissuhteet ovat tulehtuneet ja elämä siksi täyttä helvettiä, niin mitäpä sillä rahalla on merkitystä.

Itse parhaiten osapuolet tunnet ja tiedät.

No juuri siksi vähän hirvittääkin, kun tosiaan nuo toiset niin hyvin tunnen.

 

[ap]

Taidat vaan itse haikailla perintöä ja siksi eivät saisi rahojaan lahjoitella. ;-)

Olisikin näin, sitten voisi ainakin olla itsekäs ja kova tässä asiassa :-(

 

[lasten äiti]

Ainoa ongelma noiden lahjoitusten suhteen on se jatkuva litania, että kuinka en osaa olla heille mistään kiitollinen, aina vaadin lisää ...

Anteeksi vaan, mutta minusta tämä oli kummallinen kohta... Oletko kiittänyt siitä, mitä olet saanut? Miten joku voi väittää, että vaadit aina lisää, jos et ole sitä tehnyt?

Minun nuoremmat sisarukseni hoidattavat tosi paljon lapsiaan vanhemmillamme ja pitävät sitä täysin itsestäänselvänä. Ikinä en ole kuullut, että osaisivat olla kiitollisia siitä, että saavat apua, eivät minun havaintojeni mukaan edes kiitä hoidosta. Se tuntuu minusta aika kummalliselta

 

[vieras]

Taidat vaan itse haikailla perintöä ja siksi eivät saisi rahojaan lahjoitella. ;-)

Aina tulee tällaisia kommentteja täällä.

 

[Kiira-]

Vielä tuosta tuttavaperheestä, heillä tytöt ovat olleet kovasti kiitollisia papan avusta. Esim. synttäreinä ja valmistujaisissa saaneet huomattavasti suuremman summan rahaa, lisäksi pappa ostanut/antanut rahaa huonekaluihin yms. On kovasti helpottanut tyttöjen opiskeluja, molemmat ovat opiskelleet 5vuotta, ja ovat kovasti kiitollisia, että ovat paljolti papan lahjoitusten vuoksi voineet keskittyä opiskeluun.
Molemmat ovat silti ahkeria & työtätekeviä, eivät ole oppineet tästä liian hyvälle

 

[vieras]

Ai niin, tässä oli taas kysymys siitä päällejääneestä uhmaiästä. Joskus voi olla myös niin, etä ne elämää kokeneet ja viisaat isovanhemmat ovatkin oikessa neuvoineen ja odotuksineen. He myös haluavat tehdä järkevää taous- ja verosuunnittelua. Tietysti voi kaikkea vanhemmilta tulevaa ohjeistusta ja beuvoja kritisoida omaksi haitakseen, mutta en puuttuisi omien lapsien saamaan taloudelliseen tukeen vain siksi, että olen ikuinen vastarannankiiski enkä osaa kasvaa nuoruuden kapinasta pois. Ehkä parinkymmenen vuoden jälkeen osaat nähdä tilanteen toisin ja ajatella sitä myös enemmän järjellä kuin tunteella.

 

[teppana]

Ymmärsinkö oikein että kyseessä isovanhemmat?
Meillä on myöskin vähän samanlainen tilanne, mutta lapsi on tähän mennessä saanut lahjoitukset osakkeina. Ja omat vanhempani ovat lahjoittajia. Minun isovanhempani taas ovat aikoinaan minulle ja sisaruksilleni lahjoittaneet paljon ja ostaneet osakkeita yms. Ymmärrän siis hyvin kiitollisuudentunteesta johtuvasta "ahdistuksesta". Mun pappa on tosi hankala tyyppi muutoin elämässä, aina puuttumassa toisten asioihin. Näissä raha/omaisuus asioissa se on kyllä nyt ajateltuna ollut järkevä, kun ei sinänsä ole puuttunut tai ohjannut tai yrittänyt käyttää sitä jotenkin aseena. Ja kun menin mieheni kanssa naimisiin, oli mulle ainakin itselleni "itsestäänselvyys" että haluan avioehdon. Ihan vain senkin vuoksi, että tiedän periväni tulevaisuudessa. Avioehtoa neuvoteltaessa pankin lakimiehen kanssa selvisi, että on oikeasti mahdollista testamentissä ns. korvamerkitä rahaa. Eli pappani testamentissa on maininta että puolisoilla ei ole oikeutta omaisuuteen. Käytännössä kumoaa avioehdon joka koskee vaan ero tilannetta.

Alkuperäseen kuitenkin palatakseni. Mä olen ainakin ottanut kaikki raha yms. lahjat ihan nöyrästi vastaan, isoisä alkaa kuitenkin olla jo 80 paremmalla puolella eikä enää kovin montaa vuotta elämäämme "hankaloita". Omat vanhempani on keski-iässä mutta jossain määrin pojasta on polvi parantunut kun isäni on erimaata kuin isänsä.

äh, eipä tästä nyt tainnut olla apua. yritys hyvä kymmenen

 

[ap]

he määräilevät? eikö voi ottaa lahjoitukset vastaan ja antaa heidän kaikessa rauhassa ottaa kantaa asioihin mutta toimia sit niinkuín itse näkee parhaaksi?

Jatkuva kannan ottaminen ihan kaikessa kyllä syö ihmistä. Kannanotot on siis kaikkea alkaen mun ulkonäöstä, lihomisista, laihtumisista, ystäväpiiristä, työnteosta, tavasta hoitaa raha-asioita, sukulaisten kohtelemisesta, lasten kasvatuksesta, kodin hoitamisesta... siis mitä tahansa mihin voi ottaa kantaa, niin kyllä ottavat. Saivat mut yli kymmeneksi vuodeksi uskomaan olevani epänormaali ja huono ihminen joka ei kykene yhtään mihinkään. Ja vieläkin elänä elämääni vain suorittamalla päivän kerrallaan, mutta sentään edes vähän irti heistä. Huvittavaa tässä on se, että kaikilla ulkoisilla mittareilla minä olen hyvinkin aikaansaava ihminen, mutta sisäisesti ihan rauniona.

Tämän ymmärtää ehkä joku toinen, jonka itsetuntoa on lytätty ihan pikkulapsesta asti. Että sitä ei vaan osaa antaa toisten räksyttää :-(

 

[ap]

Ainoa ongelma noiden lahjoitusten suhteen on se jatkuva litania, että kuinka en osaa olla heille mistään kiitollinen, aina vaadin lisää ...

Anteeksi vaan, mutta minusta tämä oli kummallinen kohta... Oletko kiittänyt siitä, mitä olet saanut? Miten joku voi väittää, että vaadit aina lisää, jos et ole sitä tehnyt?

Minun nuoremmat sisarukseni hoidattavat tosi paljon lapsiaan vanhemmillamme ja pitävät sitä täysin itsestäänselvänä. Ikinä en ole kuullut, että osaisivat olla kiitollisia siitä, että saavat apua, eivät minun havaintojeni mukaan edes kiitä hoidosta. Se tuntuu minusta aika kummalliselta

Tottakai olen aina kiittänyt ja mitään en ole kotoamuuttamisen jälkeen heiltä pyytänyt. Paitsi vähän ymmärrystä sitä kohtaan, että saisin tehdä itse omat valintani elämässä ilman, että niitä täytyy jatkuvasti arvostella.

 

[ap]

Vielä tuosta tuttavaperheestä, heillä tytöt ovat olleet kovasti kiitollisia papan avusta. Esim. synttäreinä ja valmistujaisissa saaneet huomattavasti suuremman summan rahaa, lisäksi pappa ostanut/antanut rahaa huonekaluihin yms. On kovasti helpottanut tyttöjen opiskeluja, molemmat ovat opiskelleet 5vuotta, ja ovat kovasti kiitollisia, että ovat paljolti papan lahjoitusten vuoksi voineet keskittyä opiskeluun.
Molemmat ovat silti ahkeria & työtätekeviä, eivät ole oppineet tästä liian hyvälle

Tämähän on tietty ihan itsestäänselvää, siis ihanaahan se on, että elämän alkuun pääsee vähän helpommalla. Siksi tuntuisi pahalta kieltäytyäkään.

 

[ap]

Ai niin, tässä oli taas kysymys siitä päällejääneestä uhmaiästä. Joskus voi olla myös niin, etä ne elämää kokeneet ja viisaat isovanhemmat ovatkin oikessa neuvoineen ja odotuksineen. He myös haluavat tehdä järkevää taous- ja verosuunnittelua. Tietysti voi kaikkea vanhemmilta tulevaa ohjeistusta ja beuvoja kritisoida omaksi haitakseen, mutta en puuttuisi omien lapsien saamaan taloudelliseen tukeen vain siksi, että olen ikuinen vastarannankiiski enkä osaa kasvaa nuoruuden kapinasta pois. Ehkä parinkymmenen vuoden jälkeen osaat nähdä tilanteen toisin ja ajatella sitä myös enemmän järjellä kuin tunteella.

Tältä se voi ulkopuolisesta vaikuttaa, kieltämättä myönnän sen.
Ja voi miten toivoisinkaan, että kyse olisi vain normaalista sukupolvien välisestä kapinoinnista.

 

[vieras]

Itse olen saanut vanhemmiltani rahaa ja tukea paljonkin, ja nyt he ovat antaneet lapsillemme (ja sisarukseni lapsille) rahaa. Saatesanoina on ollut: käyttäkää niin kuin parhaaksi näette, vaikka asuntolainan lyhennyksiinn tai lastentarvikkeisiin tai säästäkää.

Kuitenkin sitä on jollain tavalla kiitollisuuden "velassa" heille ja siksi ainakin alitajuisesti kuuntelee ja ottaa huomioon heidän mielipiteitään. Itselläni on onneksi tosi hyvät vanhemmat, jotka eivät sekaannu liikaa. Appivanhemmat taas... Täytyy vain pitää se oma linja ja puhua isovanhemmista aina kauniiseen sävyyn lasten kuullen, jotta hekin oppivat terveen kunnioituksen.

Kyllä varmasti olisi hyvä tehdä ne pelisäännöt selviksi kaikkien osapuolten kesken, siis sanoa isovanhemmille että kiitos kovasti, me mietitään miten näitä rahoja lasten hyväksi käytetäään, lapsethan sitten isoina saavat ihan itse päättää. Ja sitten valvoa, ettei ne rahat mene ihan meikkeihin ja leffalippuihin...

 

[ap]

Ymmärsinkö oikein että kyseessä isovanhemmat?
Meillä on myöskin vähän samanlainen tilanne, mutta lapsi on tähän mennessä saanut lahjoitukset osakkeina. Ja omat vanhempani ovat lahjoittajia. Minun isovanhempani taas ovat aikoinaan minulle ja sisaruksilleni lahjoittaneet paljon ja ostaneet osakkeita yms. Ymmärrän siis hyvin kiitollisuudentunteesta johtuvasta "ahdistuksesta". Mun pappa on tosi hankala tyyppi muutoin elämässä, aina puuttumassa toisten asioihin. Näissä raha/omaisuus asioissa se on kyllä nyt ajateltuna ollut järkevä, kun ei sinänsä ole puuttunut tai ohjannut tai yrittänyt käyttää sitä jotenkin aseena. Ja kun menin mieheni kanssa naimisiin, oli mulle ainakin itselleni "itsestäänselvyys" että haluan avioehdon. Ihan vain senkin vuoksi, että tiedän periväni tulevaisuudessa. Avioehtoa neuvoteltaessa pankin lakimiehen kanssa selvisi, että on oikeasti mahdollista testamentissä ns. korvamerkitä rahaa. Eli pappani testamentissa on maininta että puolisoilla ei ole oikeutta omaisuuteen. Käytännössä kumoaa avioehdon joka koskee vaan ero tilannetta.

Alkuperäseen kuitenkin palatakseni. Mä olen ainakin ottanut kaikki raha yms. lahjat ihan nöyrästi vastaan, isoisä alkaa kuitenkin olla jo 80 paremmalla puolella eikä enää kovin montaa vuotta elämäämme "hankaloita". Omat vanhempani on keski-iässä mutta jossain määrin pojasta on polvi parantunut kun isäni on erimaata kuin isänsä.

äh, eipä tästä nyt tainnut olla apua. yritys hyvä kymmenen

Kiitos kommentista.
Tässä on nyt vaakakupissa toisaalta lasten elämän rahallinen helpottaminen, toisaalta mahdolliset syvät ongelmat oman itsetunnon kanssa sitten.
En tiedä...

 

[ap]

Itse olen saanut vanhemmiltani rahaa ja tukea paljonkin, ja nyt he ovat antaneet lapsillemme (ja sisarukseni lapsille) rahaa. Saatesanoina on ollut: käyttäkää niin kuin parhaaksi näette, vaikka asuntolainan lyhennyksiinn tai lastentarvikkeisiin tai säästäkää.

Kuitenkin sitä on jollain tavalla kiitollisuuden "velassa" heille ja siksi ainakin alitajuisesti kuuntelee ja ottaa huomioon heidän mielipiteitään. Itselläni on onneksi tosi hyvät vanhemmat, jotka eivät sekaannu liikaa. Appivanhemmat taas... Täytyy vain pitää se oma linja ja puhua isovanhemmista aina kauniiseen sävyyn lasten kuullen, jotta hekin oppivat terveen kunnioituksen.

Kyllä varmasti olisi hyvä tehdä ne pelisäännöt selviksi kaikkien osapuolten kesken, siis sanoa isovanhemmille että kiitos kovasti, me mietitään miten näitä rahoja lasten hyväksi käytetäään, lapsethan sitten isoina saavat ihan itse päättää. Ja sitten valvoa, ettei ne rahat mene ihan meikkeihin ja leffalippuihin...

Pelisääntöjen sopiminen minun vanhempieni kanssa. Se kuulostaa minusta joltain täysin toiselta planeetalta tulevalta ajatukselta. Jotenkin aina jaksan kadehtia ihmisiä, jotka aikuisina ovat ystäviä vanhempiensa kanssa ja etenkin tasavertaisia aikuisia. Kaikkine iloineen ja suruineen ja ongelmineen, mutta jotka siis voivat keskustella ilman, että oma persoona revitään rikki samantien.

 

[no]

minkä ikäisistä lapsista ja isovanhemmista on kyse? Teinit eivät yleensä enää korvaansa lotkauta mummojen höpinöille. siinäpä höpisköön.