V
vieras
Vieras
Itselle ja muille. Se on vaikeaa välillä tosiaan. Meillä kaikilla taitaa olla anteksi pyydettävää ja annettavaa....Kellä isompia, kellä pienenpiä juttuja.Itsekin "heräsin " joku aika sitten ja oivlsin miten väärin olen toiminut erästä ihmistä kohtaan, ollut aika "sokea" asioille. Tämä vaivaa minua hirveästi. olen pyytänyt anteeksi tältä henkilöltä ja hän on antanut anteeksi, olemme hyvissä väleissä. olen myös tunnustanut syntini ja pyytänyt niitä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, puhunut myös papille.
Sitten on minuakin kohtaan tehty väärin, eikä olla pyydetty anteeksi...me ihmiset tehdään väärin toisiamme kohtaan, tietoisesti ja tiedostamatta ja jotain siltä väliltäkin joskus.
Vaikenta on ehkä antaa itselle anteeksi. Olen päättänyt yrittää ja tästä eteenpäin elää elämäni niin, ettei kukaan ympärilläni takiani kärsisi mitenkään. Olen toki tehnyt elämässäni paljon paljon hyvääkin ja mitään varsinaista pahaa en ole tehnyt, siis kiusannut, pahoinpidellyt tms..mutta tulin uskoon ja sen myötä katson elämääni ja tekosiani eri tavalla