Apua 2-v kuivaksiharjoitteluun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mie vaan"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mie vaan"

Vieras
Meillä on ilmennyt vähän ongelmia 2v1kk ikäisen pojan kuivaksi harjoittelussa ja haluaisin kuulla teidän omia kokemuksia ja hyviä neuvoja. Vähän taustaa; poika on siis ollut yökuiva 1,5 vuotiaasta lähtien ja päivisin on käyty pöntöllä supistajan kanssa suurin piirtein siitä lähtien hyvällä menestyksellä. Ei halunnut pottaa kun ei isosiskokaan sitä käytä. Vaipat päätettiin ottaa pois joulukuun alussa kun oltiin oltu jo viikkokausia vaippa kuivana ja yleensä poika ilmoitti pissa/kakkahädästä. Lisäksi hän täytti esim. MLL:n sivuilla olevat kuivaksioppimiskriteerit.
Kaikki meni hienosti ilman vahinkoja mutta viikko sitten tuli kova kakka joka vissiin vähän satutti ja sen jälkeen poika sai kauhean kammon eikä millään suostu kakkaamaan pöntölle eikä minnekään muuallekaan. Ksylitolipastilleilla lahjomalla olen saanut pöntölle mutta vaikeeta ja pelottavaa se on vaikka olen koko ajan ihan vieressä ja pidän hellästi kiinni. Nyt sitten tulee pissavahinkojakin eli poika ei enää ilmoita jos hätä tulee vaan mun pitää 2,5 tunnin välein viedä pissalle. Mikähän tässä oikein meni mönkään? Ikinä en ole torunut tai huutanut vaan ollaan tosi hienotunteisia oltu tän asian kanssa. Vaippaa en haluaisi enää takaisin laittaa kun hän kuitenkin tuon pari kolme tuntia jaksaa pidättää. Kaiken lisäksi asun maassa jossa lapset aloittavat koulun sinä vuonna kun täyttävät kolme eli poikani aloittaa nyt syyskuussa 2v9kk ikäisenä. Kouluissa ei vaippoja hyväksytä vaan ne otetaan viimeistään silloin kertalaakista pois ja sitten vaihdetaan vaikka sata kertaa housuja päivän aikana.
Tyttäreni oppi kuivaksi saman ikäisenä eikä koskaan ollut mitään ongelmia. Päätös tehtiin silloin yhdessä päiväkodin kanssa ja hienosti meni. Tämä pienempi on kotihoidossa ja nyt tunnen mokanneeni tosi pahasti ja syytän tästä kaikesta itseäni vaikka mieheni yrittääkin tsempata mua. Kiitoksia etukäteen asiallisista neuvoistanne.
 
Älä laita vaippaa takaisin. Jos hänellä on ollut ummetusta ja kakkaaminen on sattunut niin hänelle on jäänyt kammo siitä. Yritä puhua hänelle asiasta ja yritä pitää ruokavaliolla, jolla vatsa ei kovettuisi. En osaa muuta neuvoa antaa.
 
Ja noissa asioissa voi tulla yhtäkkiä takapakkia. Meilläki reilu 2v alko yhtäkkiä taas pissiä housuun jne vaikka oli ollu päiväkuiva jo kauan. Piti passittaa vessaan ja sai vaihella pöksyjä. Se meni ohi ja alkoi taas pissiä pyttyyn/pottaan. Ei se tarkota ap mönkään menoa eikä sun kannata itteäs tolleen syytellä jos lapsella nyt oli kovaa vatsaa ja sattui kakkaaminen. Vaippoihin palaamista en kannata minäkään. Vatsalle pehmennystä ja jotain tosi kivaa palkintoa jos edes yrittää kakata/onnistuu.
 
Kiitoksia oikein paljon kaikille vastanneille. Erityisesti nimimerkille leijona 76. Oli helpottavaa kuulla että samantapaisesta tilanteesta on selvitty. Eniten tässä mietitytti just se että alkaako lapsi taas jossain vaiheessa tuntemaan itse pissahätää jos aina vaan äidin kellon mukaan käydään vessassa. No, eiköhän tämä tästä. Vielä on yhdeksän kuukautta "armonaikaa".
 

Yhteistyössä