Apua erimielisyyksiin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei mikään nukke
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei mikään nukke

Vieras
Miten keskustella erimielisyyksistä? MInun mieheni ahdistuu jos en ole iloinen ja onnellinen tai olen jostain eri mieltä hänen kanssaan. Minä taas tunnen että en voi olla aito hänen kanssaan, jos hän ei halua hyväksyä näitäkin puolia minussa, ja ahdistun. Miten ihmeessä helpotan hänen oloaan, ilman että minä maksan siitä henkisellä terveydelläni.

Miten te muut, pystyttekö keskustelemaan erimielisyyksistä, saatteko palautetta? Vai vaikeneeko toinen kuin kilpikonna. Mitä tekisin.

Erimielisyydenn syitä ei koskaan "ratkaista", niistä vaan ei puhuta. Ei pelkka "minä rakastan sinua" mitään ratkaise.
 
Ymmärrän ongelmasi täysin.

Kannattaa varoa, ettei miehesi vain käytä hyväksesi tilannetta, että hän saa sinut käytöksellään pitämään liiat mölyt mahassasi.
Jos miehelle ei ole helppo käsitellä vaikeita asioita parisuhteessa, niin hänellehän käy vallan mainiosti se että sinä olet hieman arkana niistä jutuista myös. Hän pääsee siten "helpommalla".
Ihmiset joskus yrittävät mennä sieltä mistä aita on matalin, ei tarkoita että miehesi olisi välttämättä paha ihminen. Se on vain opittua käytöstä ja osittain luonteenpiirre.

Miehesi pahin ongelma lienee syyllisyydentunto. hän voi kokea, että suhteenne ongelmat kaadetaan puhuessa hänen niskaansa. Se ei johdu sinusta, vaan ehkä hänen äiti-suhteestaan tms, entisistä tyttöystävistä. Mies olentona pitää tärkeänä sitä, että kun vaimo esittää jonkin ongelman miehellä pitäisi olla aukoton vastaus pulmaan, ja jos ei ole niin hän pelkää sanoa mitään.Ja yleensähän sellaista ei ole kun on kyse tunneasioista ja kahden ihmisen yhteisestä tunnedynamiikasta. Toinen äärilaita on että mies kiivastuu yli äyräidensä vaikka häneltä vain kysysi että "vieläkö tykkäät ja mitä tahdot tulevaisuudessa " tms.

Trauma voi syntyä esim. siten, että mies kokee että joka kerta kun aletaan puhua, aletaan myös riidellä. Siksi hän varautuu aina pahimpaan. Miehen logiikka on sellainen että jos ei sano mitään, niin toinen ei voi myöskään suuttua mistään. Yllätys on suuri koska nimenomaan puhumattomuushan naista suututtaa kaikkein eniten.Sopii odottaa sitäkin että jos saat miehen joskus ulos kuorestaan, hän voi kiivastuakin tai kiihtyä.

Harmillinen tilanne, koska tuo vaatii sinulta paljon joustoa. Joudut pikkuhiljaa "kouluttamaan " miestäsi opettamalla hänelle, että vaikka puhut vaikeista asioista "kukaan ei ole kenellekään vihainen" ja niin edelleen, ja sanoa erikseen että olet myös itse tunteistasi vastuussa, ja jos on joku mieliala, se voi olla myös sinun oma oikkusi etkä tarvitsekaan mieheltä mitään vastauksia tai korjaustoimenpiteitä.

Mutta ei kannata alkaa liiaksi kieltämään omia tunteitaan, koska voi olla että annat sillä miehelle liikaa valtaa itsestäsi. Äkkiä tilanne kääntyy siihen että mies voi hallita mököttämällä sinua täysin. Yritä siksi joskus tuntea vapaasti, ja ilmaista se miehellekin ilman että välität liiaksi hänen hiljaisuudestaan. Miehet kuitenkin pitävät jos nainen uskaltaa olla oma itsensä ja luottaa mieheen.

Voisi auttaa sekin, että joskus pyydät mieheltä halausta tai silitystä johonkin ongelmaan, ja sitten "tulet kuntoon" ja kiität häntä kuuntelemisesta/läsnäolosta. eli mies huomaisi että myös hänen sanoillaan ja teoillaan on merkitys suhteessanne. Syyllisyydestä kärsivä mies yleensä kuvittelee, että parisuhteessa hänen pitäisi "pitää lankoja käsissään" ja olla niin ettei vaimo pääse hermostumaan ja tilanne karkaamaan käsistä. Tavallaan hän voi olla ristiriitaisessa tilanteessa: manipuloimalla sinua hän ottaa harteilleen vastuun koko suhteesta, mutta kuvittelee silti että kaikki on sinun syytäsi koska hänhän ei koskaan ole edes sanonut mitään, mikä voisi päästää tulen irti noita-akasta.
 
Todennäköisesti mies ei osaa käsitellä riitaa. Helposti tällainen tilanne syntyy itäsuomalaisen naisen ja hämäläisen miehen välille:)

Se miksi hän ei osaa käyttäytyä tilanteissa, joissa ollaan eri mieltä luontevasti voi johtua hänen kokemuksistaan. Hän on voinut kärsiä vanhempiensa riitelystä ja riita muistuttaa häntä heidän huonosta suhteestaan. Riitely rakastamansa ihmisen kanssa on kuin epäonnistuminen.

Hän tulkitsee erimielisyydet väärin. Hänen pitäisi luottaa siihen, että erimielisyydet ovat osa normaalia liittoa.
 
Olisiko tästä ulospääsy se, että mentäisiin parisuhdeterapiaan?

Opettaisivat keskustelemeaan erimielisyyksistä, ja minä haluan miesterapeutin, saa mieheni tuntea olevansa ymmärretty ehkä paremmin. Me olemme vasta aika "alussa", ja tiedän jo että tämä tulee olemaan ratkaiseva tekijä meidän suhteessa, koska se on se yksi ainoa juttu, mikä ei toimi.

En osaa olla aina niin fiksu, että osaisin itse "kouluttaa" miehen, ja kyllä, hänellä on suhteita takana temperamentikkaiden naisten kanssa. Äitisuhteestaan en tiedä, mitä olen häntä tavannut, fiksu ja empaattinen nainen, mutta vaikea sanoa asioiden oikeaa laitaa.

Tuntuu vaan niin pahalta, ettei sen henkilön kanssa, joka on se ainoa ja tärkein maailmassa, voi olla aito.
 
^Sanoppa muuta.

Samaistun täysin ongelmaasi. Tuntuu todella kuluttavalta ettei voi sanoa mitä tuntee nimenomaan ikävistä asioista. Mies lukkiutuu itseensä ja käyttäytyy kuin lapsi ja tunnen turhautuvani kun en saa häneltä mitään vastakaikua.

Olen elänyt lapsuuteni kodissa jossa vanhempani eivät hyväksyneet minkäänlaisia negatiivisia reaktioita minulta ja tunteeni on aina kielletty ja niitä vähätelty. Nyt tuntuu että elän taas siellä. Kärsimme ilmeisesti kumpikin ns. sairaasta syyllisyydestä, joka ainakin minun kohdallani selittyy lapsuuden hylkäämiskokemuksilla.

"Manipulaatiolta" tulikin jo tosi hyviä kommentteja.
 
Ongelma on monissa suhteissa, niin täälläkin. Ihana mies muuten mutta ei voida koskaan keskustella riita pois tai mitään erimielisyyttä tai pientäkään negatiivisuutta. Todella kovaa sillä kaikki jää minun harteilleni ja kun puhun mies kääntää päänsä ja koko kroppansa ja esim nukkuu tms. Todella ärsyttävää ja vastuun pakenemista.

Ongelma on tiedossa mutta emme ole päässeet eteenpäin..en usko että tilanne helpolla muuttuu. Luonteenpiirre on ratkaiseva ja kotiolot lapsena. Miehelläni vanhemmat ovat lellineet ja kaikessa olleet aina tukena ja tunteita ei ole käsitelty liiemmin. Sieltä asti persoonaan vaikuttaa..

Minullakin on upea mies muuten, joten kurjaa tällainen tilanne..yritetään jotenkin selvitä..
 
Voittaako mies koskaan, vai onko se teidän yksinoikeus. Jospa antaisitte hänen voittaa ensin aluksi vaikka olisittekin toista mieltä sisimmäsenne. Jatkaisitte joskus toiste saman asian käsittelyä. Huumori kannattaa ottaa mukaan erimielisyyksiinkin. Kaikkihan aina korostavat huumorintajua ihmisten luonteenpiirteissä, ja nyt on näytön paikka.
 
^ hyvä pointti!
Huumori on hyvä "ase", ja sitä kyllä tarvitaan. Moni ei tietenkään vain jaksa loputtomiin vetää loputonta teatterishowta miehensä selälle.:) Hermoille se käy, välillä tekisi mieli kynsiä silmät päästä mököttäjältä. Todellinen pitkämielisyyden testi.
Mitä enemmän näitä asioista juttelee suhteen alussa, ja ehtiikö tarttua asiaan ennekuin on omakotitalo ja viisi lasta, sitä enemmän huumorikin pelastaa.
 
ei riidellä, meillä keskustellaan! Asiat puhutaan, mutta jos minun tulinen luontoni nostaa pikkusen päätään, on kuin mies kulkisi ajatuksen edellä ja asia selvitetään. Mies ahdistuu hirmusesti, jos pientäkään riitaa koetan rakentaa, ihan turhaa koettaakkaan, mielluummin hän puhuu vaikka päivä ja yön, että asia on pohjiaan myöten käsitelty.
Sanompaan vaan naiset, että joskus minusta olisi ihan mukava paiskata pari vanhaa kuppia, sulkeutuvaan oveen, rähjätä, niin että talo raikuu, eikä haittasi, vaikka asioita ei niin tarkkaan selvitettäiskään. Mutta, ettei minulle jäisi patoutumia, niin teen tympeimpiä kotihommia pikkusen raivokkaammin ja olo helpottuu. Ei silti, olen huomannut miehessä saman piirteen, hänkin purkaa liian "energiansa" töihin. Tämä on molemmilla kasvatuksen tulosta, pitää olla kiltti, rauhallinen ja käyttäytyä kohteliaasti, mutta minun lapseni eivät jatka perinnettä!
 
Ei ole oikein terve ajatus, että suhteessa pitäisi kuitenkaan saada liiaksi "tuulettaa tunteita", en tajua miksi pitäisi raivota ja särkeä astioita, tai että se olisi se ihanne tilanne mihin pitäisi pyrkiä.
Ihminen kyllä kestaa pienet patoutumat, parisuhde ei ole rähjääjiä varten.
Se olisi se toinen ääripää. Ja äkkiä räyhääjät menevät liian pitkälle: kun päästelee perkeleitä ja särkee tavaroita ei kohta osaa järkevällä tavalla asioita kohdatakaan, raivoaminen on niin lapsellista ja helppoa että sen osaa viisivuotiaskin, siinähän enemmän haastetta on että kuinka hoitaa asiat puhumalla.

Minusta on erittäin fiksua että puratte miehenne kanssa pahan olonne työhön/siivoukseen, johonkin mikä rakentaa, sensijaan että viskaisitte sen negatiivisen energian ilmaan jonka asian kanssa toisenkin pitäisi sitten pärjätä. riippumatta siitä kiinnostaako.
 
Itsellä vaan olut päinvastaisia kokemuksia parisuhteessa. Vaimollani on ollut vaikeampaa avautua keskusteluun. Joten ymmärrän täysin miltä teistä tuntuu. Aluksi sitä toivoi, että hän tulisi vähitellen avoimemmaksi, mutta kun näin ei tapahtunut, niin minun oli aktivoiduttava. 26 vuotta riitti siihen odotukseen, että hän muuttuu. 2 vuotta meni siihen kun hän alkoi puhua mitä hän haluaa parisuhteelta. Väetöliiton sivuilta löytyi hyviä vihjeitä. Sieltä tarttui puheeseeni uusia sanoja joihin hän kiinnitti huomiota, ja kysyi mistä kummasta olet löytänyt noita outoja sanoja. Esimerkkinä, meidän parisuhteen hyvinvointi. Kaikesta huolimatta kannattaa jatkaa pilkettä silmäkulmassa ja mieluusti molemmissa. Huumori mielessä aloitin joskus teititellä vaimoani ja siitä tuli jopa tapa mikä on vaan lisääntynyt. Nyt teitittelen myös omia lapsia jopa kissaa puhumattakaan vieraista ihmisistä. Sanokaa miehellenne. Teillä on ihana ja lämmin selkä. Olen aika pitkään nyt katsellut selkäänne. Voisin nyt nähdä ne ihanat silmät. Yksi keino minulla, kun hän mökötti sanoa, olen minä sitten huono mies kun minulle ei puhuta. Se oli yleensä niin tunteisiin vetoava ettei hän pystynyt olemaan hiljaa. Nyt jälkikäteen kun kaikki on hyvin, niin sitä huomaa kuinka tärkeää on puhuminen. Niinkuin sekin, miten pienistä asioista tulee onnelliseksi. Siis molemmin puoleinen ilo ja rakkaus.
 

Yhteistyössä