A
Apua kaipaava
Vieras
Vaikea pakko-oireinen häiriö edellyttää aina lääkehoitoa tai ainakin sen johdonmukaista kokeilemista (taulukko 1). Pelkkä lääkehoito riittää vain harvoin poistamaan pakko-oireet kokonaan. Myös pääosin lääkkeelliseen hoitoon kannattaa aina mahdollisuuksien mukaan liittää asianmukainen käyttäytymisterapia.
Masennuslääkkeet
Keskimäärin joka toisen henkilön pakko-oireet lievittyvät joko SSRI-lääkkeillä (fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini, sertraliini, sitalopraami, essitalopraami) tai trisyklisistä masennuslääkkeistä vahvan serotoninergisen vaikutuksen omaavalla klomipramiinilla.
SSRI-lääkkeet ovat ensisijaisia lääkkeitä pakko-oireisen häiriön hoidossa, koska niiden annostelu on helppoa ja niillä on lukuunottamatta mahdollisia seksuaalitoiminnan häiriöitä suhteellisen vähän haittavaikutuksia. SSRI-lääkkeitä tarvitaan pakko-oireisen häiriön hoidossa yleensä selvästi suurempina annoksina kuin masennukseen liittyvän paniikkihäiriön hoidossa.
SSRI-lääkkeen käyttö aloitetaan masennustilojen hoitoannoksella (fluoksetiini 20 mg/vrk, fluvoksamiini 25 mg/vrk, paroksetiini 20 mg/vrk, sertraliini 50 mg/vrk, sitalopraami 20 mg/vrk ja essitalopraami 5-10 mg/vrk), jotta lääkkeen siedettävyys selviää. Joskus pakko-oireet voimistuvat tilapäisesti lääkehoidon alussa. Annosta suurennetaan 1-2 viikon kuluttua hoitoannokseen (fluoksetiini 40-80 mg/vrk, fluvoksamiini 100-300 mg/vrk, paroksetiini 40-60 mg/vrk, sertraliini 100-200 mg/vrk, essitalopraami 10-30 mg/vrk, sitalopraami 40-80 mg/vrk).
SSRI-lääkkeiden vaikutus ilmenee pakko-oireisen häiriön hoidossa selvästi tavallista hitaammin. Lääkkeen tehoa ja annoksen riittävyyttä voidaan arvioida vasta 10-12 viikon kuluttua lääkeannoksen suurentamisesta. Pakko-oireista kärsivät sietävät yleensä SSRI-lääkkeiden suuria annoksia hyvin, eivätkä haittavaikutuksetkaan ole voimakkaampia kuin masennuksen hoitoon käytettyjen annosten aiheuttamat.
Klomipramiinia kokeillaan, mikäli SSRI-lääkkeet eivät lievitä oireita riittävästi. Klomipramiinin aloitusannos on 50 mg/vrk jaettuna kahteen annokseen. Hoitoannos on sama kuin masennustiloissa eli 150-300 mg/vrk jaettuna 2-3 vuorokausiannokseen. Annosta suurennetaan SSRI-lääkkeitä hitaammin 2-3 päivän aikana. Klomipramiinin riittävä hoitoannos voidaan mitata määrittämällä lääkkeen pitoisuus plasmassa.
Muut lääkevaihtoehdot
SSRI-lääkkeet tai klomipramiini eivät lievitä kaikkia pakko-oireita. Joskus riittävä hoitotulos vaatii jonkun lisälääkkeen. SSRI-lääkkeiden tai klomipramiinin tehoa lisäävinä lääkkeinä voi käyttää klonatsepaamia (1-3 mg/vrk), buspironia (15-60 mg/vrk), litiumia (300-600 mg/vrk), tratsodonia (100-200 mg/vrk), klonidiinia (0,1-0,6 mg/vrk) tai uuden polven antipsykoottia (esim. risperidoni 2-4 mg/vrk, olantsapiini 5-15 mg/vrk).
Taulukko 1. Pakko-oireisen häiriön lääkehoito. Lääke Aloitusannos Hoitoannos
SSRI-lääkkeet
Fluoksetiini 20 mg/vrk 40-80 mg/vrk
Fluvoksamiini 50 mg/vrk 100-300 mg/vrk
Paroksetiini 20 mg/vrk 40-60 mg/vrk
Sertraliini 50 mg/vrk 100-200 mg/vrk
Sitalopraami 20 mg/vrk 40-80 mg/vrk
Essitalopraami 5-10 mg/vrk 10-20 mg/vrk
Trisykliset masennuslääkkeet
Klomipramiini 50 mg jaettuna 2 vrk-annokseen 150-300 mg/vrk jaettuna
2 vrk-annokseen
Masennuslääkkeet
Keskimäärin joka toisen henkilön pakko-oireet lievittyvät joko SSRI-lääkkeillä (fluoksetiini, fluvoksamiini, paroksetiini, sertraliini, sitalopraami, essitalopraami) tai trisyklisistä masennuslääkkeistä vahvan serotoninergisen vaikutuksen omaavalla klomipramiinilla.
SSRI-lääkkeet ovat ensisijaisia lääkkeitä pakko-oireisen häiriön hoidossa, koska niiden annostelu on helppoa ja niillä on lukuunottamatta mahdollisia seksuaalitoiminnan häiriöitä suhteellisen vähän haittavaikutuksia. SSRI-lääkkeitä tarvitaan pakko-oireisen häiriön hoidossa yleensä selvästi suurempina annoksina kuin masennukseen liittyvän paniikkihäiriön hoidossa.
SSRI-lääkkeen käyttö aloitetaan masennustilojen hoitoannoksella (fluoksetiini 20 mg/vrk, fluvoksamiini 25 mg/vrk, paroksetiini 20 mg/vrk, sertraliini 50 mg/vrk, sitalopraami 20 mg/vrk ja essitalopraami 5-10 mg/vrk), jotta lääkkeen siedettävyys selviää. Joskus pakko-oireet voimistuvat tilapäisesti lääkehoidon alussa. Annosta suurennetaan 1-2 viikon kuluttua hoitoannokseen (fluoksetiini 40-80 mg/vrk, fluvoksamiini 100-300 mg/vrk, paroksetiini 40-60 mg/vrk, sertraliini 100-200 mg/vrk, essitalopraami 10-30 mg/vrk, sitalopraami 40-80 mg/vrk).
SSRI-lääkkeiden vaikutus ilmenee pakko-oireisen häiriön hoidossa selvästi tavallista hitaammin. Lääkkeen tehoa ja annoksen riittävyyttä voidaan arvioida vasta 10-12 viikon kuluttua lääkeannoksen suurentamisesta. Pakko-oireista kärsivät sietävät yleensä SSRI-lääkkeiden suuria annoksia hyvin, eivätkä haittavaikutuksetkaan ole voimakkaampia kuin masennuksen hoitoon käytettyjen annosten aiheuttamat.
Klomipramiinia kokeillaan, mikäli SSRI-lääkkeet eivät lievitä oireita riittävästi. Klomipramiinin aloitusannos on 50 mg/vrk jaettuna kahteen annokseen. Hoitoannos on sama kuin masennustiloissa eli 150-300 mg/vrk jaettuna 2-3 vuorokausiannokseen. Annosta suurennetaan SSRI-lääkkeitä hitaammin 2-3 päivän aikana. Klomipramiinin riittävä hoitoannos voidaan mitata määrittämällä lääkkeen pitoisuus plasmassa.
Muut lääkevaihtoehdot
SSRI-lääkkeet tai klomipramiini eivät lievitä kaikkia pakko-oireita. Joskus riittävä hoitotulos vaatii jonkun lisälääkkeen. SSRI-lääkkeiden tai klomipramiinin tehoa lisäävinä lääkkeinä voi käyttää klonatsepaamia (1-3 mg/vrk), buspironia (15-60 mg/vrk), litiumia (300-600 mg/vrk), tratsodonia (100-200 mg/vrk), klonidiinia (0,1-0,6 mg/vrk) tai uuden polven antipsykoottia (esim. risperidoni 2-4 mg/vrk, olantsapiini 5-15 mg/vrk).
Taulukko 1. Pakko-oireisen häiriön lääkehoito. Lääke Aloitusannos Hoitoannos
SSRI-lääkkeet
Fluoksetiini 20 mg/vrk 40-80 mg/vrk
Fluvoksamiini 50 mg/vrk 100-300 mg/vrk
Paroksetiini 20 mg/vrk 40-60 mg/vrk
Sertraliini 50 mg/vrk 100-200 mg/vrk
Sitalopraami 20 mg/vrk 40-80 mg/vrk
Essitalopraami 5-10 mg/vrk 10-20 mg/vrk
Trisykliset masennuslääkkeet
Klomipramiini 50 mg jaettuna 2 vrk-annokseen 150-300 mg/vrk jaettuna
2 vrk-annokseen
