H
"huolestunut äiti"
Vieras
Lapsi täyttää piakkoin 3v. olemme pitäneet yhä vaippaa siksi, että vaikka hän on jo kuiva pisujen suhteen, on kakka tullut poikkeuksetta yhä vaippaan. Nyt alkoi tarhantäti ihmetellä, miksi tytöllä on vaippa, kun on kerran tarhassa kuiva, eli nimittäin ole enää kakkannut lainkaan siellä ja siis pissaa aina pönttöön. Selitin tästä kakkajutusta, jolloin täti sanoi jotain tyyliin, että "Lauralta otettiin vaippa nyt kokonaan pois, kun täytti 3v. ja että alkaisi olla aika ottaa vaippaa teidänkin lapselta".
No, minä typeränä stressaannuin asiasta, eli otimme vaipan pois ja korvasimme kivoilla pikkuhousuilla, joita on jo pyydellytkin, ja aloin tehdä kaikenmaailman tarrajuttuja, eli saa kolme tarraa, jos kakkaa pottaan, ja kun paperissa tarpeeksi tarroja, saa pienen lahjan.
Tuloksena on 0 kakkaa pottaan ja 1 ainoa kakka vaippaan viimeisen viikon sisällä, ja yleensä lapsi kakkaa 2 kertaa päivässä!!!
Viimeinen kova pökäles kolme päivää sitten, eli kolmen päivän ummetuksen jälkeen juoksi aamulla kakkalle (vaippaan).
Sitten taas kolme päivää ilman kakkaa. Olen sanonut ekan ummetuspäivän jälkeen, että jos haluaa kakkata vaippaan, voi ihan hyvin kakkata sinne, mutta ei ole halunnut. Nyt kysyi, että onko vaippa, ja sanoin että joo, ja että voi kakkata sinne ja sanoi, että kiva. Mutta en tiedä, saako enää kakkattua.
Miten tästä eteenpäin?
tarhantädille sanon tietty, ettei enää saa asiasta stressata, mutta eihän tuo kyllä ikuisesti voi vaippaankaan kakkata. Pisukuiva ollut 2v. lähtien, yökuivakin on useimpina öinä. Kakkaa vaan ei saa tehdyksi pottaan, yrittää kyllä ja istuu siellä kirjojen kanssa kauankin, seurassa ei ole koskaan suostunut kakkaamaan.