Apua! Kuivaksi opettelevalla 3v. paha ummetus!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "huolestunut äiti"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"huolestunut äiti"

Vieras
Lapsi täyttää piakkoin 3v. olemme pitäneet yhä vaippaa siksi, että vaikka hän on jo kuiva pisujen suhteen, on kakka tullut poikkeuksetta yhä vaippaan. Nyt alkoi tarhantäti ihmetellä, miksi tytöllä on vaippa, kun on kerran tarhassa kuiva, eli nimittäin ole enää kakkannut lainkaan siellä ja siis pissaa aina pönttöön. Selitin tästä kakkajutusta, jolloin täti sanoi jotain tyyliin, että "Lauralta otettiin vaippa nyt kokonaan pois, kun täytti 3v. ja että alkaisi olla aika ottaa vaippaa teidänkin lapselta".

No, minä typeränä stressaannuin asiasta, eli otimme vaipan pois ja korvasimme kivoilla pikkuhousuilla, joita on jo pyydellytkin, ja aloin tehdä kaikenmaailman tarrajuttuja, eli saa kolme tarraa, jos kakkaa pottaan, ja kun paperissa tarpeeksi tarroja, saa pienen lahjan.

Tuloksena on 0 kakkaa pottaan ja 1 ainoa kakka vaippaan viimeisen viikon sisällä, ja yleensä lapsi kakkaa 2 kertaa päivässä!!!

Viimeinen kova pökäles kolme päivää sitten, eli kolmen päivän ummetuksen jälkeen juoksi aamulla kakkalle (vaippaan).

Sitten taas kolme päivää ilman kakkaa. Olen sanonut ekan ummetuspäivän jälkeen, että jos haluaa kakkata vaippaan, voi ihan hyvin kakkata sinne, mutta ei ole halunnut. Nyt kysyi, että onko vaippa, ja sanoin että joo, ja että voi kakkata sinne ja sanoi, että kiva. Mutta en tiedä, saako enää kakkattua.

Miten tästä eteenpäin?

tarhantädille sanon tietty, ettei enää saa asiasta stressata, mutta eihän tuo kyllä ikuisesti voi vaippaankaan kakkata. Pisukuiva ollut 2v. lähtien, yökuivakin on useimpina öinä. Kakkaa vaan ei saa tehdyksi pottaan, yrittää kyllä ja istuu siellä kirjojen kanssa kauankin, seurassa ei ole koskaan suostunut kakkaamaan.
 
Varmaan nyt ihan ekana pitäis hoitaa toi ummetus kuntoon,ettei pääse muodostumaan kierrettä (ummetus->kova kakka->sattuu->lapsi pelkää että sattuu->panttaa->taas tulee kova ja sattuu) ja lapselle mielikuvaa että pottaan/pönttöön kakkaaminen sattuu. Eli ensin kakka pehmeäks ja vaippaan,sitten vasta uus yritys saada kakkaamaan pottaan/pönttöön.

Osaako lapsi siis sanoa millon on kakkahätä? Jos osaa niin sillon heti potalle. Olen kuullut että joillain on auttanu että aluks on kakannut vaippaan housut jalassa potalla istuen. Sit kun on "oppinut" kakkaamaan potalla istuen on siirrytty siihen että ne housut ja vaippa riisutaan potalle mennessä.
 
En osaa auttaa, mutta vertaistukea voin tarjota... Meillä poika 2v9kk ja ihan sama juttu. Vuoden alusta asti ollaan oltu ilman vaippaa, ja kakka tulee nyt 3-5 päivän välein vaikka aiemmin tuli vähintään kerran päivässä. Muutaman kerran on saanut tehtyä päivällä vaippaan, kun olen puolipakolla vaipan laittanut(poika alkaa piereksiä siihen malliin että arvaan hädän olevan käsillä), mutta muut kerrat on tehnyt yöllä ilmeisesti unissaan... Ihan kamalaa, käy niin sääliksi reppanaa... Ollaan siis umpikujassa, poika ei halua/pysty kakkaamaan mihinkään. Pissit menee hienosti pottaan.

Ja mulle avuksi on tarjottu ainakin vessanpönttöön tekemistä(poika ei suostu edes kokeilemaan pöntöllä istumista) ja sitä että potan pohjalle laittaisi vaikka jonkun kuvan tms. johon kakalla pitäisi osua, että tekisi siitä tavallaan hauskan leikin... Ja tietysti perinteiset lahjonnat yms, mutta eivät ole meillä auttaneet.

Toisaalta ymmärrän poikaa, koska olen itsekin semmoinen etten voi tehdä isoa hätää kuin kotona. Kaikki ulkomaanmatkat ym. on ihan tuskaa kun loppulomasta olo on jo tosi tukala kun en vaan saa tehtyä mitään yrityksistä huolimatta. Vissiin jotenkin hermostoon liittyvä juttu, ei pysty rentouttamaaan itseään niin että onnistuisi...
 
Niin, ja se ei helpota muuten yhtään että yleensä jos tästä satun mainitsemaan niin ensimmäinen vastaus on että olisitte aloittaneet pottailun aikaisemmin! No me aloitettiin kun poika oli 8kk, mutta kun jossain vaiheessa vaan keksi että ei halua potalle istua niin eipä sitä siihen voi väkisinkään pakottaa...
 
[QUOTE="mie";25523973]Niin, ja se ei helpota muuten yhtään että yleensä jos tästä satun mainitsemaan niin ensimmäinen vastaus on että olisitte aloittaneet pottailun aikaisemmin! No me aloitettiin kun poika oli 8kk, mutta kun jossain vaiheessa vaan keksi että ei halua potalle istua niin eipä sitä siihen voi väkisinkään pakottaa...[/QUOTE]

No niiinpä. Me ollaan istuttu potalta tuosta 1v asti ja säännöllisesti 1v 8kk jälkeen ja pisujen suhteen oli kuiva 2v 3kk, siis myös yöllä. Mutta tuo kakka vaan ei tule kuin vaippaan, ja silloin kun tosiaan yrittää sitä njotenkin innostaa esim. lahjomalla, menee ummelle. Olemme siis kokeilleet tuota kakkajuttua toki säännöllisesti, mutta kun menee ummelle, minulle on sanottu, että pitää varoaa liikaa stressiä. No nyt tuli sitten sitä stressiä kerralla...

Äsken sai onneksi kakkattua vaippaan ja ilman mitään kipuja. Tein sitten niin, että kysyin, haluaako nähdä, kuinka hienolta näyttää potassa, eli siirsin sen kakkan sinne pottaan ja ihailtiin koko porukka, sai sitten vetää sen pöntöstä alas ja vilkuttaa perään.

Tätä olen kyllä ennenkin kokeillut, tuloksetta, mutta nyt aattelin, että jos "huijaan" uskomaan, että oikeastaan teki sen jo pottaan, ehkä alkaa itsekin uskoa, että teki sen pottaan ja rupeaisi sitten helpommin tekemään sen pottaan...

Onkohan kukaan kokeillut tällaista...?
 
Älä stressaa, anna lapsen kakata vaippaan jos sen siten haluaa tehdä. Kyllä lapsi kakkaa pönttöön/pottaan sitten kun on valmis siihen, ei kannata väkisin. Meillä lapsi myöskin "harrasti" vaippaan kakkaamista 3v:nä, vaikka oli päiväkuiva 2v lähtien ja yövaippakin jäi alle kolmevuotiaana pois. Vaippa siis vain silloin kun iski hätä. Itse stressasin asiaa paljon, yritin kaikin keinoin saada lapsen pöntölle / potalle tuloksella että lapsi kärsi ummetuksesta koska oli päättänyt että kakkaa vain vaippaan. Kun itse lopetin asiasta höösäämisen, ja aikaa kului muutama kuukausi, lapsi itse ilmoitti että nyt voi kakata pottaan.
Sanot tarhatädeille, että asia on nyt vaan niin että lapsemme kakkaa vaippaan ja piste! Kyllä se vaippa varmasti jää lähiaikoina kokonaan pois, älä murehdi :).
 
Alkuperäinen kirjoittaja huolestunut öiti;25524205:
No niiinpä. Me ollaan istuttu potalta tuosta 1v asti ja säännöllisesti 1v 8kk jälkeen ja pisujen suhteen oli kuiva 2v 3kk, siis myös yöllä. Mutta tuo kakka vaan ei tule kuin vaippaan, ja silloin kun tosiaan yrittää sitä njotenkin innostaa esim. lahjomalla, menee ummelle. Olemme siis kokeilleet tuota kakkajuttua toki säännöllisesti, mutta kun menee ummelle, minulle on sanottu, että pitää varoaa liikaa stressiä. No nyt tuli sitten sitä stressiä kerralla...

Äsken sai onneksi kakkattua vaippaan ja ilman mitään kipuja. Tein sitten niin, että kysyin, haluaako nähdä, kuinka hienolta näyttää potassa, eli siirsin sen kakkan sinne pottaan ja ihailtiin koko porukka, sai sitten vetää sen pöntöstä alas ja vilkuttaa perään.

Tätä olen kyllä ennenkin kokeillut, tuloksetta, mutta nyt aattelin, että jos "huijaan" uskomaan, että oikeastaan teki sen jo pottaan, ehkä alkaa itsekin uskoa, että teki sen pottaan ja rupeaisi sitten helpommin tekemään sen pottaan...

Onkohan kukaan kokeillut tällaista...?

Meillä nuorimmalla myös sama juttu: pissa tuli pottaan, kakka housuun. Normi kakkaa kylläkin. En laittanut vaippaa takas, vaan puolisen vuotta pyykkäsin kakkapöksyjä. Asuttiin vielä ok- talossa johon ei tullut lämmintävettä ja isosisko oli yökastelija... Kyllä oli hommaa silloin kotiäidillä! Kyllä se helpottaa iänmyötä. Kakkaa kovettaa:mm. maito, peruna, riisi, sokeri ,banaani, leipä. Joten nuo pois ja paljon vettä.
 

Yhteistyössä