Apua, nettideitti veti herneet nenää.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tsiisus"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tsiisus"

Vieras
Pari viikkoa sitten tutustutiin ja muutama viesti kirjoteltiin. Suostuin sitten lähtemään hänen kansaan kahville.
Hän kirjotteli todella vähän ja oli muutenkin aika tylyn oloinen. Kun kysyin missä on se kahvila jossa hän haluaa nähdä, käski hän minun katsomaan asia googlesta.
Tässä vaiheessa ilmoitin etten haluakaan tavata, en ole tottunut noin tylyyn kohteluun.

Siitä lähti viesti pommittelu. Ensiksi tuli 6 viestiä jossa hän pyysi minua etten peruisi treffejä ja heti perään tuli viestejä joka tuutistä lähemmäs 20kpl. jossa hän käskee minun tappamaan itseni, haukkuu kusipää lehmäksi, säälittäväksi ihmiseksi jne. jne.

Olen oikeasti todella järkyttynyt. Onneksi kuuntelin sisäistä ääntä joka käski minun perääntyä.
 
Olipa sekoää! Toivottavasti on jo lopettanut. ja jos jatkaa niin älä kommentoi mitenkään sille mitään. Harmi että tuollainen kokemus sulla,itsellä on kaikki ollut todella mukavia ja fiksuja miehiä. Toki voisi esim,kiittää kuvasta kun sen saa vaikkei miellyttäisikään mutta muuten kaikki on ollut todella mukavia ja kukaan ei ole suuttunut tai ruvennut rageemaan jos on antanut pakit.
Sinulle sattui nyt joku todella paska yksilö mutta älä anna sen lannistaa,on niitä fikusujakin joukossa:)
 
Juuuuuh, minäkin tapasin oikein shhharmantin yksilön! Tuntui jo ekalla tapaamiskerralla, ettei kaikki ole nyt ihan niinkuin pitää, sellainen gut feeling vaan. Tultiin kuitenkin hyvin juttuun ja oli mukavaa, joten tavattiin vielä pari kertaa. Eihän siitä mitään kuitenkaan tullut. Tämä herrasmies päätti, että olikin todella rakastunut minuun eikä voinut uskoa etten halua mitään sen kummempaa. Sittenpä kuvioihin tulikin haulikko, poliisi ja muuta mukavaa. En ikinä enää liity yhdellekään nettitreffipalstalle.
 
Tääkin kirjotti, että olen kusipää kun vedin maton hänen jalkojen alta, vaikka eihän me edes tunneta.
 
[QUOTE="Tsiisus";30410151]Tääkin kirjotti, että olen kusipää kun vedin maton hänen jalkojen alta, vaikka eihän me edes tunneta.[/QUOTE]

Näitä näköjään riittää :/ Toivottavasti jätti sut jo rauhaan. Eihän toki voi yleistää, että kaikki miehet näillä foorumeilla olis tuollasia, mutta itsellä jäi niin paha maku jo tuosta yhdestä, että mieluummin olen sitten vaikka yksin.
 
Tässä näitä viestejä:

Älä nyt peru, too oli sovittu
Et nyt peru
Älä tee ohareita
Ei oo reilua
Mikä vitun laiska tyyppi olet
Vittu sä oot kusipää epäreilu
Haista vittu ja hyppää vaikka kaivoon tuuliviiri
Oharipelle
Haista vittu
Laiska paska olet ja kaiken lisäksi säälittävä ihminen
jne. jne. jne

Näitä riittää.
 
[QUOTE="Tsiisus";30410191]Tässä näitä viestejä:

Älä nyt peru, too oli sovittu
Et nyt peru
Älä tee ohareita
Ei oo reilua
Mikä vitun laiska tyyppi olet
Vittu sä oot kusipää epäreilu
Haista vittu ja hyppää vaikka kaivoon tuuliviiri
Oharipelle
Haista vittu
Laiska paska olet ja kaiken lisäksi säälittävä ihminen
jne. jne. jne

Näitä riittää.[/QUOTE]

Voi luoja :D Älä reagoi mitenkään, eiköhän se jossain vaiheessa kyllästy yksinään keuhkoamaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Nuri
Mä sain kans haukut kun en suostunu lähtee tapaamaan herraa yli 500km päähän. Pari viestiä oltiin vaan vaihdettu mutta en ollu tyypistä alkuunkaan kiinnostunu. Nuo viestit vaikutti ihan samantapaisilta... ei se täysillä kulkenu kyllä!!!
 
Onhan vastaavanlaisia tullut aikojan saatossa vastaan. Nykyään ko. tapauksille pystyy jo nauramaan, mutta silloin ei paljon hymyilyttänyt eikä naurattanut :|
 
Yhteistyössä