apuja lapsi 16kk sairastaa ja mina raskaana

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 000
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
0

000

Vieras
Lapseni 16 kk alkoi yskimaan lauantaina aivan hirmuisesti ja nena alkoi samalla valumaan. Sunnuntaina nousi korkea kuume ja tytto oksensi limaa yskiessaan. Yska puuskittaista, kovaa ja rohisevaa. Soitin paivystykseen ja kyselin hiukan sikainfluenssan mahdollisuudesta. Nauroivat mulle siella ja sanoivat, etta tuskin on. Ja etta voidaan odottaa kotona maanantaille. No kymmenelta eilen illalla tytto alkoi saada ensimmaista kertaa elamassaan kuumekouristuksia ja ajettiin samantien vastaanottoon kun kuume oli 39,9 eika tahtonut laskea. Siella laakari totesi keuhkoissa olevan jotakin haikkaa mutta tulehdusarvot ei nousseet, joten sanoivat, etta joku virus on ja paastiin kolmelta kotiin kun tytto ensin sai adrenaliinia ja kortisonia etta keuhkot hiukan aukesivat. Tytto yski koko loppu yon ja aamun niin ettei saanut nukutuksi. tanaan sitten kuulin, etta heilla on pk:ssa hinkuyskaa liikeella ja ainakin kahdella viikonloppuna todettu. Soitin tanaan taas paivystykseen ja kysyin, etta mitas pitaisi tehda jos on hinkuyskaa. Eivat osanneet ottaa kantaa, pitaa kuulema huomenna menna terveyskeskukseen vastaanotolle. Nyt kysynkin: onko hinkuyskan oireet tallaisia? Voiko tulla vaikka lapsi onkin rokotettu? Onko haittaa tai vaaraa minun raskaudelleni? Olen siis itse myos lapsena saanut rokotteet.
 
http://www.sairaslapsi.com/frame.cfm/cms/id=719/sprog=4/grp=2/menu=1/

Suomalaiset lapset rokotetaan hinkuyskää vastaan 4 kertaa + 1 tehoste . Nämä rokotukset antavat hyvän suojan hinkuyskää vastaan, mutta ei elinikäistä suojaa.
 
hmmm. voisi siis hyvinkin olla hinkuyskaa. Lapsella ei nyt kuumetta enempaa kuin 38 ja nukkuu eli voidaan varmaan odottaa huomiseen ennen laakarille menoa. Tietaako kukaan mitaan hinkuyskasta ja raskaudesta? Yritin googlata mutta loysin kovin ristiriitaista tietoa.
 
Mikäli yöllä lapsen hengitys menee ahtaalle soittakaa 112, niin käyvät kotona antamassa hengitystä helpottavaa lääkettä! Parhaassa tapauksessa, saatte jatkaa kotona spiiran jälkeen!
Kannattaa myös kokeilla sipulisilpun laittamista yöpöydälle lautasen päälle tai harsonsisään ja lapsen vierelle.. helpottaa tukkoista oloa ja yskää! Samoin raitis ilma!
 
Mielestäni voisit soittaa terveyskeskukseen aamulla ja kysyä raskaudesta tai jos kauhesti huolestuttaa, niin voihan päivystykseen soittaa milloin vain. Ei ole mitään hajua vaikutuksista sikiöön. Varmaan vastasyntyneen tartunnasta oltaisiin huolestuneempia, ei sikiöstä. Milloin synnytät?
 
Hinkuyskä selviää kun otetaan näyte.Toki epäilyksen mukaan voidaan myös hoitaa, kuten tehtiin meidän kohdalla ja noin viikon kuluttua vastaus vahvistui positiiviseksi.Meillä vauva sairasti hinkuyskän 5kk:n ikäisenä.Sairaalassa olimme kahteen eri otteeseen.Koko perhe lääkittiin, vaikka vain vauvalla oli oireet.Hoito on ilmaista.
 
Olen rv 28 eli en viela synnyttamassa. kiitos kovasti neuvoista. soitan aamulla terveyskeskukseen. se on siis ilmeisesti ihan mahdollista sairastaa hinkuyska rokotuksesta huolimatta.
 
Jo etukäteen pyydän anteeksi, jos huumorini jotain loukkaa..

Mutta asiaan ÄLÄ ainakaan soita taksia hakemaan, jos possuflunssaepäily!! Voi tulla pitkä patikkamatka... ( viitaten tämän päivän uutiseen)
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Ei ollut hinkuyskaa, mutta lapsella todettiin infektioastma ja keuhkoputkentulehdus. Paastiin siis lopulta ihan keuhkospesialistille.

Eli lääkäri on päätellyt ettei ole hinkuyskää, sillä jos näyte otetaan, niin siinä kestää n viikko kunnes asia varmistuu.Meillä hoidettiin aluksi tavallisena flunssana, mutta kun olo huononi ja yskänpuuskat jatkuivat, niin alettiin epäillä muuta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Maine Coon:

Ottivat jonkun nenatestin. Kuuntelemalla keuhkoja ei kuulema myoskaan vastannut hinkuyskaa. Lisaksi lapsi joutui johonkin astmatesteihin (puhallettiin kayraa jne.). ne kuulema olivat tyypillisia infektioastmalle. Nakteeriarvot olivat koholla ja viittasivat keuhkoputken tulehdukseen. O

Minkalainen testi teilta otettiin? Pitaisiko mun nyt viela tarkkailla yskaa ja vaatia parempia hinkuyskatesteja jos olo ei astmalaakkeilla, antibiootilla ja kortisonilla parane? Hitsi, kun alkoi nyt taas pohdituttamaan.
 
Mä en siis sillä tapaa tuota kirjoittanut, että olisin lääkärin ammattitaitoa epäillyt, vaan totesin että ilman valmistunutta näytettä ei voi olla sataprosenttisen varma, mutta uskon, että lääkäri kuitenkin on lapsenne kohdalla oikeassa.Älä nyt ala pohtia sitä hinkuyskää :hug:
 
Googleta D- vitamiini ja astma. D vahvistaa keuhkoja. Nimenomaan D3 vitamiini.Dpearls helmet on helppo niellä tai pureskella.
 
Tässä on vaan jotenkin itse niin herkkänä kun näkee, että toinen ei voi hyvin. Onneksi lääkkeet nyt löytyivät kuitenkin. D-vitamiinia annetaankin joka päivä.
 
Yhteistyössä