Apuja vauvan unikouluun

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Uniongelma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

Uniongelma

Vieras
Hei!

Meillä on kotona reilu puolivuotias vauva. Aloitimme unikoulun pari viikkoa sitten. Samalla vauva siirrettiin nukkumaan omaan huoneeseen. Aiemmin vauva nukkui alkuyön "sivuvaunussa" käyden nukkumaan noin 22-23 ja heräten noin klo 1.30, jonka jälkeen loppuyö meni meidän sängyssämme rintaa imien 2-3 kertaa.

Unikoulumenetelmänä meillä on MLL:n tassutus. Mies nukuttaa vauvan. Ensimmäiset kaksi yötä lapsi nukahti hyvin, itkua ei ollut ja mies kävi vain pari kertaa silittämässä. Ensimmäisenä yönä vauva heräsi 1.30, mutta ei saanut rintaa, vaan itki miehen sylissä 2 tuntia. Tämän jälkeen sai ruokaa. Sen jälkeen vauva onkin nukkunut noin klo 21-5 (-6.30) aamulla, jolloin herännyt ja saanut ruokaa, ja käynyt uudelleen nukkumaan nukkuen noin klo 8-9 asti.

Noiden kahden ensimmäisen päivän jälkeen vauva on kuitenkin ollut aina itkuinen nukkumaan käydessä, ja nykyään nukuttaminen on aina karjuntaa 10-15 minuuttia, jonka jälkeen vauva nukahtaa. Miksi vauva itkee nykyään, kun ei alussa itkenyt? Sänkyyn hänet viedään aina 20.30-20.45, sitä ennen imetys jota ennen iltapuuro. Myös päiväunet ovat karjuntaa sen 10-15 minuuttia, jonka jälkeen nukkuu 2,5 tuntia. Iltapäivällä on vielä toiset, noin tunnin unet.

Itsestäni tuntuu pahalta. Ihan kuin rääkkäisimme vauvaa. Meidän huoneeseen palaaminen ei tule kysymykseen miehen puolelta, ja miehen vaatimuksesta unikoulu pidettiin nyt. Itseäni vain huolettaa, että vauva tottui alkuyön syötön loppumiseen helposti, mutta miksei hän totu käymään nukkumaan ilman itkua? Aiheutammeko kamalan trauman vauvalle näin? Muuten vauvan unirytmi tuntuu paremmalta. Aiemmat jopa neljät tai viidet pätkäpäiväunet ovat vaihtuneet yksiin pitkiin ja yksiin lyhyisiin, ja yö on myös rauhoittunut. Vauva herää vieläkin silloin tällöin ennen ruoka-aikaa, mutta ei itke, vaan ähisee hetken ja nukahtaa uudelleen.
 
Olisiko hampaita tulossa? Vauvan unirytmit yms. muuttuvat aika nopeasti ja nukkumaan meneminen voi joskus olla helpompaa ja joskus vaikeampaa. Voimia ja jakasamista, kyllä se ajan kanssa helpotta kun lapsi kasvaa.
 
Miksi pidätte noin pientä nälässä. Ei se maaginen 6kk ole mikään itsestään selvyys unikouluun. Unikoulu on unihäiriöisille ei nälkäisille vauvoille. Annatte sille yöllä pullosta maitoa jos on kerta nälkä ja palaatte asiaa muutaman kuukauden päästä. Ei mene kauaa, kun vetäsee yöllä kerran sen 2dl maitoa ja nukkuu muuten hyvin. Jos imetät niin sitten vaan joudut yöllä sen tekemään, suosittelen pulloa.
Tuossa iässä alkaa vielä eroahdstus mikä vaikeuttaa nukahtamista, on julmaa laittaa omaan huoneeseen kerta muutenkin on paniikki päällä yksin nukkumisesta.
Miksi teette näin? Julmaa ja sääliksi käy teidän lasta.
 
Oisko sun mahdollista nukkua vaikka patjalla lattialla lapsen kaa, ei noin pienen kuulu nukkua yksin.

Ootteko huoneessa koko ajan kun lapsi nukahtaa vai käyttekö vaan välillä rauhoittelemassa?

Yks asia mikä myös tulee mieleen että jos vauva ei enää heräile yöllä niin nukkuu sittn vähemmässä ajassa tarvitsemansa unet, ei siis päivällä ole välttämättä enää väsynyt samaan aikaan kuin ennen ja samoin illalla väsy voi tulla myöhemmin.
 
Miksi ihmeessä ette anna pienelle vauvalle yöllä ruokaa, kun toisella on selvästi nälkä?
Jos vauva niin paljon miestä häiritsee, mies voi nukkua sohvalla tai vaikka ulkona, mutta antakaa nyt ihmeessä lapselle ruokaa ja läheisyyttä :(
 
Miehen kaverit ovat aikanaan pitäneet huudatusunikouluja, ja olleet tyytyväisiä. Hän ei saa nukuttua kunnolla vauvan kanssa, eikä halua siirtyä. Vauva ei koskaan oikein rauhoittunut pelkällä silittelyllä meidän vieressä pinnasängyssä ollessaan, niin otin itse aina viereen ehkä totuttaen vauvan siihen. Unille käymistä lukuunottamatta vauva rauhoittuu heloposti miehen silittelyyn, jos sattuu heräämään.

Yöllä en usko vauvalla olevan nälkä, koska hän nukkuu ihan hyvin sen pätkän illasta varhaisaamuun. Kiinteitä menee kuitenkin 3 annosta päivässä, ja rintamaitoa myös. Päivällä ruokavälit 3-4 tuntia. Neuvolan mukaan vauva todennäköisesti pitää kiinni saavutetuista eduista, mutta pärjää kyllä lähes koko yön ilman maitoa. Pullosta vauva ei juo, ja mies ei halua, että imetän vauvaa ennen neljää, ja yleensä vauva nukkuukin pidempään kuin siihen asti.

Tämä tuntuu minusta nyt jo kamalalta, ja pelkään, että jos vauva ei ala kohta nukahtamaan ilman itkua, tahtoo mies pitää huudatusta, ja siihen en ole toistaiseksi suostunut. Tässä on vaakalaudalla meidän suhteemme, ja mies on kuitenkin muuten hyvä ja rakastava isä, hän ei vain tahdo jakaa makuuhuonetta vauvan kanssa, vaan säilyttää sen parisuhdetta varten vain meillä, eli en ole rikkomassa vauvalta perhettä (tosin jos suhteemme kariutuu muuten jossain vaiheessa, niin tämä asia varmasti kaihertaa minua).

Pari päivää unikoulun aloituksen jälkeen vauva oli vähän apaattisempi, mutta on nyt jo päivisin oma itsensä. Hampaita on kaksi, tulleet jo aiemmin, ja lisää ei ole näkyvissä. Harmittaa, ja toivoisin jollain olevan kokemusta vastaavasta:(
 
Tuli kyllä vähän surullinen olo vauvasi puolesta :( Miten voit antaa miehen sanoa/päättää saako vauva nukkua kanssasi vai ei? Jos itse haluat nukkua vauvan kanssa, tee niin. Huudatusunikouluun älä missään nimessä ala, kuten tiedätkin jo itse, se ei ole vauvan edun mukaista.
Ja mikä mies on sanomaan monelta saat imettää??!! Eihän se kuulu miehelle mitenkään ja jos häiritsee niin paljon, käske miehen siirtyä sohvalle.
Kyllä sun pitää nyt päättää kumman tarpeiden tyydyttäminen on tärkeämpää, miehen vai pienen vauvan, tiedätkin jo itse itse vastauksen.
 
Voi tulla traumat. Joku tossa mainitsikin eroahdistuksen, meillä se alkoi 6kk kohdalla ihan yhtäkkiä ja ei tulisi mieleenkään siirtää omaan huoneeseen nukkumaan. Se, että edes kuulee yöllä vanhempien kuorsauksen tuo jo turvaa.
Minun 6,5kk juo yöllä 2-3dl maitoa eli kyllä noilla tuossa iässä ihan oikeasti on nälkä. Jos on unihäiriöitä niin aikaisintaan 8kk kohdalla voisin kokeilla unikoulua. Ja unihäiriö on sitä, että ei nuku kuin tyyliin 30min keralla ja herää eikä osaa nukahtaa uudestaan. Jos herää muutaman kerran yössä niin silloin on nälkä ja jos on nälkä niin vanhempien velvollisuus on ruokkia lapsi.
Teillä on nyt kyllä mennyt unikoulun tarkoitus pahasti pieleen. Lopettakaa vauvanne kiusaaminen heti.
 
No tuossa teette väärin, että annatte aamusta ruokaa ja vauva jatkaa unia. Meillä tehtiin niin (ohjeetkin sen sanoo), että jos vauva herää klo 5-6 eikä rauhoitu ja on nälässä, sitten herätään. Alle viikon meillä noustiin puol kuuden maissa sitten ylös ja syömään, kun huomasi ettei jatketakaan unia sen jälkeen niin alkoikin yhtäkkiä nukkua seiskaan.

Unikoulun edellytys puolivuotiaalle on se, ETTÄ SYÖ PÄIVISIN TÄYDET ATERIAT. Ilman sitä et voi olla varma, herääkö kuitenkin nälkäänsä. Meillä lapsi söi 5 krt päivässä reilusti ja vielä iltavelli pullosta ennen nukkumaanmenoa.
 
Voi tulla traumat. Joku tossa mainitsikin eroahdistuksen, meillä se alkoi 6kk kohdalla ihan yhtäkkiä ja ei tulisi mieleenkään siirtää omaan huoneeseen nukkumaan. Se, että edes kuulee yöllä vanhempien kuorsauksen tuo jo turvaa.
Minun 6,5kk juo yöllä 2-3dl maitoa eli kyllä noilla tuossa iässä ihan oikeasti on nälkä. Jos on unihäiriöitä niin aikaisintaan 8kk kohdalla voisin kokeilla unikoulua. Ja unihäiriö on sitä, että ei nuku kuin tyyliin 30min keralla ja herää eikä osaa nukahtaa uudestaan. Jos herää muutaman kerran yössä niin silloin on nälkä ja jos on nälkä niin vanhempien velvollisuus on ruokkia lapsi.
Teillä on nyt kyllä mennyt unikoulun tarkoitus pahasti pieleen. Lopettakaa vauvanne kiusaaminen heti.

Itseasiassa edes pahamainen huudatusunikoulu ei tee lapselle traumoja tutkimusten mukaan. Fysiologisista syistä lapsi myöskään ei tarvitse ruokaa puolen vuoden jälkeen, jos syö päivällä hyvin. Jos taas ei syö kunnolla päivällä, niin sitten yösyöntiä voi jatkaa vielä ja pitääkin.
 
Tuossa iässä syödään 5 ateriaa päivässä plus maidot. Miksi noin vähän ruokaa? Sun miehes on täys pelle.
Mä siirsin vauvan omaan sänkyyn ja sänky on päädystä kiinni meidän sängyssä eli vauva ei nää minua, mutta kuulee. Se antaa hyvin tarvttavan turvan ja voin kädellä häntä koskettaa tarvittaessa. Miksi miehesi ei voi nukkua samassa huoneessa, mitä se vauva siellä haittaa? Ei voi käsittää miksi tehdä lapsia jos niiden parasta ei voi ajatella. Opetatte ensiksi nukkumaan turvallisessa ympäristössä ennenkuin siirtyy omaan huoneeseen. Ja teidän vauvalla ei todellakaan ole unihäiriötä mikä vaatisi unikoulun. PISTE
 
[QUOTE="vieras";28839921]Itseasiassa edes pahamainen huudatusunikoulu ei tee lapselle traumoja tutkimusten mukaan. Fysiologisista syistä lapsi myöskään ei tarvitse ruokaa puolen vuoden jälkeen, jos syö päivällä hyvin. Jos taas ei syö kunnolla päivällä, niin sitten yösyöntiä voi jatkaa vielä ja pitääkin.[/QUOTE]

Noiden vauvahan ei syö täysiä aterioita vaan ainoastaan 3 kertaa päivässä. Ja varmasti jää tarumat jos on eroahdistusta ja hylätään.
 
Vauva söi täydet ateriat vielä vähän ennen unikoulua, mutta sitten yhtäkkiä lopetti kaiken paitsi iltapuuron. Nyt ollaan taas saatu lisättyä ruokamääriä. Neuvolan terveydenhoitajan mukaan maitoa pitäisi antaa vähemmän, niin kiinteät alkaisi maistua paremmin. Nyt menee aamulla puuro+hedelmäsose, päivällä liha-kasvissose ja illalla puuro+hedelmä (iso annos). Illalla myös perään maitoa, muuten maitoa silloin aamulla ja muutaman kerran päivällä.

Kiitos sille, joka neuvoi, että noustaan sitten ylös samalla kuin vauva. Täytyy jatkossa kokeilla sitä. Vauva on vielä väsynyt, eli alkaa ruokailun jälkeen hieroa silmiä, mutta jos saisi vaikka reilun tunnin pidettyä hereillä.

Minäkin olen lukenut, että puolivuotias ei tarvitse kuin aamuyöllä ruokaa, eli ei tarvitsisi ruokkia alkuyöstä, vaikka sitä haluaisikin. Olisin itse lykännyt unikoulua, mutta mies on nyt lomalla, ja koska hän ei-maidontuoksuisena on tätä hoitanut, niin tämä ajankohta oli ainoa. Mies ei jaksa töissä, jos joutuu heräilemään yöllä, ja hän on todella huono nukkumaan nytkin, kun kuuntelee vauvan äännähdyksiä. Itse sen sijaan nukun hyvin, enkä herää kuin itkuun, en niihin pikku ähinöihin ollenkaan.

Tässä vaiheessa unikoulun lopettaminen olisi varmasti tulevaisuuden nukkumisen kannalta huonoin ratkaisu, eli tarvitsisin neuvoja, kuinka jatkaa tästä. Tuo kunnolla ylös nouseminen on varmasti hyvä idea. Ei auta yhtään, että haukutte miestäni, koska asia harmittaa minua jo valmiiksi. Olen sentään saanut hänet suostuteltua tassutukseen, eli vauva ei koskaan itke yksin. Se helpottaa omaa suruani vähän.
 
MINUSTA alle vuoden ikäinen saakin heräillä öisin,onhan hän vielä vauva!!!!Meillä menis niin että jos vaan ite jaksaisin(ja oon jaksanu)niin kyllä ukko sais nukkuu ihan itekseen ja ite nukkuisin sen pienen kanssa...se on voivoi jos mies saa traumoja,on kai ollu selvillä että vauvat heräilee öisin?!?
 
Mulla tuli sun lapsen puolesta todella huono mieli. Ette tiedä yhtään mitä olette tekemässä, ei noi ole mitään robootteja jota toimivat haluamalla tavalla.
Meillä herää joskus 05-06, otetaan maitoa aamulla ja puuro 08.00 aikaan. Saattaa torkahtaa ennen lounasta hetkeksi väli maidon aikaan.
Miehesi tahto tässä asiassa on ihan helvetin sama. Lapsen tarpeisiin tulee vastata.
 
tassutteluunikoulu on ihan jees, mutta vauvalla PITÄÄ olla 5 ateriaa päivässä! Täytyy olla 100% varma, että sillä ei ole nälkä! Ja ihan eniten tässä kummastuttaa toi sun asentees, "mies sitä ja tätä"-- jos sun äidinvaistosi sanoo, että tuo mitä nyt teette ei ole hyvä juttu ja EI TOIMI, niin tee hyvänen aika jotain muutoksia äläkä vaan tottele sitä miestäs. Säälittää vauva! Voi olla eroahdistusta tms, vauvoilla nukkumisrutiinit muuttuu tosi usein ja esim. kun oppii uusia taitoja saattaa vaikka nukahtaminen ollakin yhtäkkiä tosi vaikeaa. Missään nimessä, missään tilanteessa EI huudatusunikoulua. Antakaa vauvalle aikaa!!
 
Voi vauva parka :( Ymmärrän, että susta tuntuu pahalta haukkuminen, mutta sun miehesi on todella väärässä. Eikö hän olisi voinut nukkua korvatulppien kanssa edes muutamaa kuukautta, että vauva olisi vähän isompi. Tai sitten sinä voit mennä nukkumaan vauvan huoneeseen. En ikimaailmassa voisi tehdä lapselleni noin, en voi käsittää kuinka sinä äitinä kykenet tuohon. Yritä nyt hyvä ihminen ymmärtää, että kyseessä on pieni vauva, joka tarvitsee sinua. Ymmärrän kyllä, että laitetaan vauva yksin nukkumaan, jos vauva ei siitä kärsi, mutta olet vielä jatkanut tuota touhua, kun lapsi on ollut apaattinen, huhhuh. Oikeasti, on todella paha olo sun vauvan puolesta.
 
Mulla on saman ikäinen vauva. Eli otin pinnasängyn viereen ja lopetin imetyksen tai vauva lopetti sen itse, kun älläsi pullon. Laitan sen sänkyyn ja annan maitoa. Meillä on eroahdistus päällä joten joskus nukahtaminen menee huonosti. On myös oppinut konttaamaan niin uudet taidot pitävät hereillä. Nukkuu hyvin, kunhan nukahtaa. Jos itkee otan syliin ja laitan takaisin vasta kun on täysin rauhottunut, olen hänen vieressä kunnes nukahtaa. Yöllä herää 1-2 kertaa syömään ja jatkaa tyytyväisenä unia ellei innostu konttaamaan. Ei kuitenkaan pidä meitä hereillä koska tietää, että olemme vieressä häntä auttamassa jos jotain tarvitsee. Paniikki itku ei ole hyväksi minkään ikäiselle lapselle, he kehittävät suojamuurin ja muuttuvat apaattiseksi. Eli vanhempien mielestä vaan helpommaksi. Älä lähde tolle linjalle, siitä tulee henkiset traumat. Teet itsellesi karhunpalveluksen jos annant lapsesi kehitää suojamuurit.
Omaa lasta, kun nyt katson en voisi koskaan häntä noin kohdella.
 
Voi tsiisus mitä soopaa, sori nyt vaan. Apatia on kyllä lapsestani kaukana, vaikka unikoulu pienempänä pidettiinkin. Vauva ei siitä rikki mene jos saa iskän tai äidin sylissä huutaa.
 
Kohtuu kaikessa..... jos tuntuu ettei homma nyt suju ja tunnet vauvasi kärsivän, niin pidä vauvasi puolia, luota itseesi. "Kyllä äiti tietää"- on hyvä anoppini käyttämä sanonta vauvojen suhteen.

Mutta käsitinkö oikein, että muuten menee hyvin paitsi se ensimmäinen nukahtaminen?
Eihän 15min käninä nyt oikeesti ole vielä paha, mutta kovaa itkuahan se ei saisi olla.
Auttaako tietyt iltarutiinit? Alatte tuntia ennen rauhottaa, ei telkkaria, himmentää valaistusta, iltapala, iltakylpy, iltamaito, iltalaulu, kaikki aina samassa järjestyksessä ( teidän järjestyksen mukaan). Ja yksi nukahtamisen idea han on että ei nukahtaisi tissille vasn itekseen. Ottaa hetkeksi syliin rauhottumasn jos kovasti itkee, mutta ei nukahtaisi syliin... nukutatko päiväunet vaunuun? Nukuta nekin ainakin hetken aikaa omaan sänkyyn, oppii että sielä nukutaan. Auttaisko soittorasia? Meillä menee soittorasia aina kolme täyttä kierrosta ja neljännen aikana nukahtaa, eli noin vartti meilläkkn siihen nukahtamiseen on aina menny. Mobile jota saa katsella? Itse opetin nukahtamaan omaan sänkyyn vaunukopassa. Siinä kopassa pystyi tarv kanniskelee, tai keinuttelee koppaa sielä sängynpohjalla nostelemalla toisesta kahvasta. Näin minusta meidän vauva oppi olemasn sängyssä, kopan poistin sitten myöhemmin.

Mutta tosissaa kohtuu kaikessa. Todella pienihän hän vielä on.
Meillä ruokakertoja kyllä oli jo useempi..ja jos ei yöllä kohtuudella rauhoittunur, niin sai kyllä maitoa, ihan tissistä, oli kello sit vaikka vasta sen 01. Välillä nukkuu paremkin välillä huonommin, ei vauvoja tarvii työntää samaan muottiin, tee niin kuin tuntuu parhaimmalle. Ne huudattamisethan taitaa olla vähän kulunu juttu, minäkin uskon että joo kyllä ne lapset lopulta hiljenee kun vaan huudattaa, mutta eipä sellaisista perheistä kovin terveesti kiintyneitä jäseniä taida löytyä. Jos miehesi nyt on "päättänyt" että makuuhuone on hänen, niin mene sinä vauvan kanssa jos sille tuntuu.
Muista toteuttaa äitiyttä myös sen mukaan mikä SINUSTA tuntuu hyvälle, ei vain niin kuin neuvola tai miehesi sanoo, se on myös sinunkin lapsi.
 
Muista myös, että vauva tarvitsee 6dl maitoa päivässä. Saakohän sen määrän pelkästään päivällä. Mun lapsen mahaan ei kyllä tossa iässä vielä kerralla mahtunut niin paljoa jotta olisi ollut määrä täynnä, yöllä söi vielä monta desiä.
 
Tulipas kyllä paha olo sun viestistä! Toivoin, että tää on provo, mutta valitettavasti näin ei taida olla :(
Jokainen vauva on yksilö ja jokaisella vauvalla on omat tarpeensa. Jokainen tarvitsee ruokaa, hellää huolenpitoa ja läheisyyttä. Ja ennenkaikkea sitä, että olet herkkä lapsen viesteille!
Lapsesi selvästi yrittää viestittää, ettei ole vielä valmis nukkumaan yksin/ilman ruokaa.
Meiille sanottiin heti kun vauva täytti 6kk, että yösyötöt on lopetettava. Mielestäni vauva oli selvästi nälkäinen ja jatkoinkin yösyöttöjä vähän yli 11kk ikään. Mutta silloin niistä luopuminen olikin helppoa, kun lapsi ei ollut nälkäinen. Hieman myöhemmin n.vuoden ikäisenä lapsi siirrettiin omaan huoneeseen, koska hän oli alkanut jo nukkua täydet yöunet huoneessamme. Tästä päättelimme, että pystyisi varmaan nukkumaan jo omassa huoneessa. Lapsi on tyytyväinen ja iloinen ja nukkuu 12-tunnun yöunet omassa huoneessaan. En tiedä, mitä olisi käynyt jos olisimme orjallisesti noudattaneet muiden sanomisia emmekä olisi kuunnelleet vauvan tarpeita.

Summa summarum: Itku on lapsen tapa kertoa, että hän tarvitsee jotain(ruokaa,läheisyyttä..)tai hänellä on kipuja tms. Älä jätä itkua huomioimatta. Lapsesi tarvitsee sinua! Apaattiset lapset lopettavat itkun. koska huomaavat, ettei kukaan heitä kuitenkaan kuuntele :( Miehestäsi voisin vain sanoa, että kannattaa miettiä haluatko vastuullesi sen, että lapsi saa traumoja vai sen, että miehesi mahdollisesti loukkaantuu, kun et toimi hänen haluamallaan tavalla.
 
jälleen kerran myöhäistä kohdallasi, mutta nukuttakaa vauvat alusta asti omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen, niin sitten ei tarvitse säätää myöhemmin turhaa. Näin meillä molempien kanssa. 1. jatkoi yösyöntejä alle 2kk ja toinen 4-5kk. Jos maitobaari tuoksuu vieressä, niin nälkä varmasti tulee. Samahan aikuisellakin...ruan tuoksu/näkeminen-->nälkä.

Ja jos joku nyt sanoo, että tämä aiheuttaisi traumoja, niin katinkontit. Minulla on kaksi tasapainoista ja tyytyväistä neitiä, jotka ovat alusta asti nukkuneet ja nukahtaneet itsekseen..eivät siia kaipaa aikuista nukahtamiseen. Ja yksi mikä meillä varmasti auttanut, turhanpäiväinen ulkona nukuttaminen ei ole ollut meillä tapana. Naapurissa ja muualla ihmetellään kun ei nukuta sisällä kunnolla illalla/yöllä...tai saati sitten päivällä. Jos totuttaa vaunuihin, siellä se lapsi haluais nukkua. Toki meilläkin tytöt joskus ottaneet unet vaunuissa, mutta meillä nukutaan pääsääntöisesti sängyssä, niin lapset kuin aikuisetkin.

Tämä nyt ei tietty auta ap:ta, mutta vinkkinä muille...
 
Yhteistyössä