Äreä mies

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Loukussa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Loukussa

Vieras
Olen avioitunut muutama vuosi sitten, toisen kerran. Tämä mies oli ensin todella ihana, otti huomioon kaikella tavalla ja yhteiselämä meni hyvin. Kyllä hän vieläkin on periaatteessa usein hyvä aviomies, mutta vain oman näkemyksensä puitteissa. Hän tekee asioita, joita kuvittelee kuuluvan hyvän miehen tekoihin, minun mielipiteeni ei paljon paina.

Mutta se mikä on ihan hirvittävän rasittavaa ja varmasti tappaa koko liiton, on sitten kännipäissä rähjääminen. Silloin ei ole tietoakaan hyvästä miehestä. En pidä kännäilystä ja nykyään en voi sanoa mitään, en oikeastaan olla edes olemassa, kun alkaa huuto ja riehuminen. "Eikö täällä saa edes paria kaljaa juoda???!!!" vaikka niitä olisi mennyt jo 10 ja muut naukut päälle. Tätä kännäilyä tapahtuu 1-2 viikon välein, ei siis kovin usein.

Mitään järkevää keskustelua ei saa aikaiseksi, jälkikäteen pyytelee anteeksi ja lupaa, mutta ei pidä lupauksiaan. Siksi en enää edes yritä puhua. Tästä on tullut niin iso möykky meidän välillä, että en enää edes osaa puhua mistään muustakaan. Se juominen, huuto, riehuminen, fyysinen uhkailu, ulosheittouhkaus yms. on kaiken hyvänkin esteenä. En muista koska olisin viimeksi nauranut, seksi on mennyt ihan onnettomaksi räpellykseksi, en halua sitäkään enää.

Riitaa olen yrittänyt välttää poistumalla toiseen huoneeseen, joskus olen lähtenyt jopa hotelliin, lasten luo tms. Joka tapauksessa aina känni-illan jälkeisen yön nukun toisessa huonessa, jopa joskus viikolla ja mennyt todella väsyneenä töihin. Ei hän minua jahtaa pois, mutta en vaan uskalla tai halua olla sellaisen ääliömäisesti käyttäytyvän ihmisen kanssa samassa tilassa.

Jostain kumman syystä mies saa minut tuntemaan itseni syylliseksi ja turhanvalittajaksi. "Enkö ole muka hyvä mies, olenko ikinä lyönyt ja pettänyt??!!!!" Olen ihan hukassa, enkä tiedä enää mitä tehdä. En tiedä, onko huono oloni oikeutettua vai pitäisikö oppia sietämään nämä kännäilyt levollisesti. Kaikkeahan ei voi saada. Olen harkinnut viikonloppuasunnon hankkimista, niin mies voisi tehdä siellä mitä haluaa poissaollessani. Ihan tietoisesti olen jo järjestänyt yksinäisiä menoja useammaksi viikonlopuksi, mutta tottakai haluaisin levätä ja viettää rentoa oloa kotonakin. Vai onko niin, että mun koti ei ole siellä ollenkaan?
 
Tätä kännäilyä tapahtuu 1-2 viikon välein, ei siis kovin usein.

Tuo on usein. 2-4 kertaa kuukaudessa rähinöintiä on ihan liikaa eikä sitä kukaan kestä kärsimättä.

Jostain kumman syystä mies saa minut tuntemaan itseni syylliseksi ja turhanvalittajaksi. "Enkö ole muka hyvä mies, olenko ikinä lyönyt ja pettänyt??!!!!"

Vaikka ei olisikaan fyysisesti käynyt sinuun käsiksi, niin henkinen väkivalta on ihan yhtä paha ja satuttava asia.

Joku tietysti vastaa sinulle, että "eroa!". Mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Miksiköhän mies on muuttunut alkuajoista noin paljon?

Itse varmaankin vuokraisin jonkin pienen asunnon, jonne muuttaisin joksikin aikaa (pari kuukautta), ja katsoisin sitten, mitkä ovat fiilikset. Luulisi, että mieskin ottaisi siinä vaiheessa räyhäämisensä tosissaan. Joillekin alkoholi ei sovi ollenkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Alkuperäinen kirjoittaja ikävää;10519887:
Tuo on usein. 2-4 kertaa kuukaudessa rähinöintiä on ihan liikaa eikä sitä kukaan kestä kärsimättä.



Vaikka ei olisikaan fyysisesti käynyt sinuun käsiksi, niin henkinen väkivalta on ihan yhtä paha ja satuttava asia.

Joku tietysti vastaa sinulle, että "eroa!". Mutta eihän se niin yksinkertaista ole. Miksiköhän mies on muuttunut alkuajoista noin paljon?

Itse varmaankin vuokraisin jonkin pienen asunnon, jonne muuttaisin joksikin aikaa (pari kuukautta), ja katsoisin sitten, mitkä ovat fiilikset. Luulisi, että mieskin ottaisi siinä vaiheessa räyhäämisensä tosissaan. Joillekin alkoholi ei sovi ollenkaan.

Mies ei taida olla muuttunut, hän vaan skarppasi jonkin aikaa, kun seurustelimme. Näin olen ymmärtänyt nyt myöhemmin muiden puheista.
Hänelle sopisi ihan toisentyyppinen vaimo, sellainen pikkunaukkailija, jonka kanssa voisi sitten ottaa kännejä ja sammua kuka mihinkin. Ennenkaikkea, että vaimo suhtautuisi suopeasti kännäilyyn, mitä minä en tee. Mun mielestä viinaa pitää käyttää sivistyneesti, voi tulla jopa pikkuhiprakkaan joskus, mutta silti on oltava kontrolli siitä mitä tekee ja sanoo.
 
Mies ei taida olla muuttunut, hän vaan skarppasi jonkin aikaa, kun seurustelimme.
Ei taida. Kuka tahansa voi tsempata aikansa ja niin tavallisesti tahdään. On merkillistä että eroavuus käyttäytymisessä alkuun verrattuna on erityisen suuri.

Mies oli ensin todella ihana, nyt kaiken hyvän esteenä.
Ensin yhteiselämä meni hyvin, nyt ei mitään järkevää keskustelua.

Ensin hakeuduit hänen seuraansa ja nyt yrität vältellä kohtaamasta häntä ja pakenet toistuvasti. Lähdet pois kotoasi saadaksesi mielesi rauhoittumaan. Koti ei enää tunnu kodilta, kotoisalta. Parempi olo hotellissakin.

Nähdäkseni mies ottaa edelleen huomioon kaikella tavalla ja hänellä on hyvinkin kontrolli kaikesta siitä mitä tekee ja sanoo. Se vain tuntuu järjettömältä, siksi ettet saata uskoa sen tarkoituksena olevan Sinun muuttumisesi. Olet muuttumassa äänettömäksi yhtiökumppaniksi. Tuloksena hän on saavuttanut juuri sen mitä on tapahtunut:

Siksi en enää edes yritä puhua. Tästä on tullut niin iso möykky meidän välillä, että en enää edes osaa puhua mistään muustakaan.
Voisi luulla ettei kukaan suostu hiljenemään, tukkimaan suutaan aivan vapaaehtoisesti, mutta niin olet tekemässä, oma-aloitteisesti. Tuota muutosta ei voi saada aikaan pyytämällä tai vaatimalla. Se olisi liian suoraa toimintaa. Siihen tarvitaan se tyypillinen epäsuora toiminta, 'järjetön räyhä'.

Periaatteena on ettei pysyvää periaatetta löydä, sitä ei ole. Silloin ei voi saada asioista otetta. Mikään mielipide ei pure, koska voidaan vasta-argumentoida, aina tilanteeseen sopivilla vaihtuvilla mielipiteillä. Tulee tunne ettei voi sanoa mitään järkevää. Millään perusteella ei ole merkitystä, kaikki mitätöidään jollain toisella, näennäisen järkevällä perusteella.

Siitä kumman syystä mies saa Sinut tuntemaan itsesi syylliseksi ja turhanvalittajaksi. Olet ihan hukassa, etkä tiedä enää mitä tehdä. Et tiedä, onko huono olosi edes oikeutettua, siis et osaa ajatella mikä on oikein ja mikä väärin. Häntä ei haittaa mitä muut ajattelevat, ei toisista tarvitse välittää, kun on omasta mielestään oikeassa. Luonnollisesti alat miettiä jäljelle jäävää viimeistä vaihtoehtoa: "pitäisikö oppia sietämään", viimeisellä perusteella: "Kaikkeahan ei voi saada." Siinä tilanteessa nauru on todella kaukana.

Hänellä on omat, todennäköisesti lapselliset kuvitelmansa kaiken varalle ja nippu elämänasenteita itsensä arvostamiseen ja muidenkin käyttäytymisen arvosteluun. Kukaan ei mahda niille mitään.

Harkitset miten hänen tarpeensa toteutuisivat. Kun et ole haittaamassa: "mies voisi tehdä siellä mitä haluaa poissaollessani". Omat tarpeesi kai häiritsevät: "haluaisin levätä ja viettää rentoa oloa kotonakin". Onko se häiriö kun ei tee mitään (lepää)? Jos ei tunnu kodilta, tuntuuko se työpaikalta: "että mun koti ei ole siellä ollenkaan?"?

Jos hän ei jahtaa Sinua pois, mutta uhkailee ja Sinä pelkäät, niin oletko pakkoraossa, tiukassa kotrollissa, hiljaa hellan ja nyrkin välissä, vai mitä siellä samassa tilassa teet? Teetkö mitä hän haluaa, koska se on helpompaa kuin riiteleminen?

Niin narsku tekisi, kuin mies nyt tekee. Muuten toimivaa logiikkaa en löydä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos, ansari, pitkästä viestistäsi.
Olet oikeassa joka kohdin, tekstisi sai minut haukkomaan henkeäni.
Miten olen saattanut ajautua tähän pisteeseen?
Luulin itseäni järkeväksi ja omanarvontuntoiseksi.

Työelämässä menee hyvin, osaan hommani ja työpaikalla on rennompaa kuin kotona nykyään.
Häiriöstä: pelkkä olemassaoloni on häiriöksi, kun naamastani näkee, että en tykkää juomisesta. Ja minä en osaa rentoutua, kun pelkään, että kohta alkaa kaljatölkit sihahdella auki.

Mitä kukaan järkevä mies tekee tällaisella vaimolla, joka on kuin joku zombi, hiipii hiljaa seinän vieriä pitkin ja leikkii olematonta? En ole ihan varma vieläkään, onko tämä käytös miehen toimien tulosta vai omieni. Jos olisin ollut rohkeampi ja päättäväisempi, ehkä seisoisin pystyssä päin ja ottaisin oikeuteni. Tilannetta ei nyt kuitenkaan enää mikään muuta ja olenhan pärjännyt ennenkin ilman kovia otteita.
 
Miten olen saattanut ajautua tähän pisteeseen?
Kun olosuhteet muuttuvat hitaasti, jokainen ihminen sopeutuu ja samalla tottuu niihin. Sen tekee huomaamattaan, huomatakseen myöhemmin että ennen oli kaikki paremmin. Niinkuin vanhastaan oli paljon rennompaa kotona. Nykytrendinä monet ihmiset jäävät mieluummin ylitöihin kuin lähtevät kotihommiin. Työelämässä ei vaadita niin paljon osaamista, tehokkuutta ja tulosvastuuta kuin kotona, missä tehtäväkuvaus, sopimusehdot ja motivointijohtaminen ovat vielä lähes tuntemattomia käsitteitä ja onnettomuusalttius jatkuva stressi.

En ole ihan varma vieläkään, onko tämä käytös miehen toimien tulosta vai omieni.
Sekä että, se on vuorovaikutuksen tulos, elinikäistä oppimista. Jos ajattelee että mies häiritsi Sinua, aloit sopeutua häiriöön mm. ehdollistumalla, keksimällä merkityksiä tapahtumille ja reaktioita niihin. Pelko pitää valmiustilassa siihen asti, kunnes alkaa kaljatölkit sihahdella auki, mihin edelleen reagoit seuraavasti:
häiriö --> reaktio
pelkkä olemassaoloni on häiriöksi, --> ja leikkii olematonta
kun naamastani näkee, --> hiipii hiljaa seinän vieriä pitkin
että en tykkää juomisesta. --> joka on kuin joku zombi,

Jos häiriö poistuu, ei reaktiotakaan ilmene. Sievennyksen jälkeen voidaan esittää yksinkertaisempi kysymys: "Mitä kukaan järkevä mies tekee tällaisella vaimolla?"
Ymmärrän, haluat tuntea itsesi tapeelliseksi jollekulle. Ainahan sopeutumiskykyiselle yksilölle joku tekoa tietää. Olen väärä henkilö vastaamaan tuohon. Haluaisin yrittää mieluummin olla keksimättä tekemistä, vaikka se taitaa olla vaikein yhteiselon muoto. Itsensä tarpeelliseksi tunteminen vaarantuu ja itsensä turhan tärkeäksi tuntemisen riski voi realisoitua.
 
Viimeksi muokattu:
Olet toista kertaa naimissa. Jälleen aluksi niin ihana, täydellinen mies onkin muuttunut juopottelevaksi raivohulluksi ja saa sinut, herkän, viattoman, puhtoisen ja ennenkaikkea hyvää tahtovan romantikon itkemään surun kyyneliä. Oi kauheata.

Sitä saa mitä tilaa. Ehkä se kolmas, tai neljäs, alussa ihanan ja täydellisen kanssa onnistuu sitten. Mutta muista, älä ikinä, siis ikinä, ainakaan ala pohtia että onko oma käytöksesi vaikuttanut tilanteeseen. Ei voi olla. Tietenkään. Siis sähän olet Uhri isolla U:lla etkä vastuussa mitenkään omasta elämästäsi ja valinnoistasi, c'mon kuin epäreilua sellainen olisi.
 
Kannatan ehdotusta, että muutat pois ainakin väliaikaisesti. Hanki pieni vuokra-asunto ja muuta. Miehesi väittää, että vika on sinussa, ja että juominen ei ole ongelma. Ei se kenenkään alkoholistin mielestä ole, nimimerkillä 'terveisiä pitkän linjan alkoholistisuvusta'. Miehesi on alkoholisti, vaikkei sitä usko/tunnusta/hyväksy. Jos känniriehumisia olisi KERRAN vuodessa, se olisi harvoin. 2-4 kertaa kuussa tarkoittaa käytännössä koko ajan, koska ilmapiiri on tulenarka sen takia jatkuvasti.

Sinulla on oikeus olla vihainen, turhautunut, peloissasi ja ahdistunut. Mies ei voi sitä kieltää sanomalla, että et saa suuttua "parista naukusta". Koska ne pari naukkua tekevät omasta kodistasi ja omasta parisuhteestasi ahdistavan, ei ole mitään syytä, miksi kännäystä pitäisi sietää. Ei se mene niin, että miehellä on oikeus (rentoutua omasta mielestään) ja sinulla ei ole oikeutta (rentoutua ja olla turvassa omassa kodissasi). Jos miehen rentoutustapa tuhoaa suhteen ja kodin, tapa on väärä, väitti mies mitä hyvänsä.

Miehen kannalta on ihanteellista, että olet hiljaa ja siedät tilannetta hammasta purren. Siksi hän ryöpyttää sinua ja väittää, että vika on sinussa. Pelkäänpä, että ainoa hereilleravistelu on poismuutto. Joko mies ryhdistäytyy ja tilanne korjautuu, tai mies alkaa syytellä sinua entistä enemmän (ämmä se vaan lähti tällaisen pikkuasian takia), jolloin sinulla ei ole mitään syytä palata ent. kotiisi ja liittoosi.
 
Jostain kumman syystä mies saa minut tuntemaan itseni syylliseksi ja turhanvalittajaksi. "Enkö ole muka hyvä mies, olenko ikinä lyönyt ja pettänyt??!!!!

Missä on se laki tai pyhä päätös, että vain pettäminen ja lyöminen määrittävät huonon suhteen? Jos suhteessa voi huonosti toisen tekojen ja käytöksen takia, suhde ei toimi ja väärintekijä ON huono puoliso, ainakin hetkellisesti. Kyllä sinulla on ihan oikea oikeus olla loukkaantunut ja vihainen. SINÄ et ole syyllinen, vaikka mies asennettasi siihen suuntaan kampeaakin jotta voi jatkaa kännäystä.
 
Viimeksi muokattu:
Olet toista kertaa naimissa. Jälleen aluksi niin ihana, täydellinen mies onkin muuttunut juopottelevaksi raivohulluksi ja saa sinut, herkän, viattoman, puhtoisen ja ennenkaikkea hyvää tahtovan romantikon itkemään surun kyyneliä. Oi kauheata.
Sitä saa mitä tilaa. Ehkä se kolmas, tai neljäs, alussa ihanan ja täydellisen kanssa onnistuu sitten. Mutta muista, älä ikinä, siis ikinä, ainakaan ala pohtia että onko oma käytöksesi vaikuttanut tilanteeseen. Ei voi olla. Tietenkään. Siis sähän olet Uhri isolla U:lla etkä vastuussa mitenkään omasta elämästäsi ja valinnoistasi, c'mon kuin epäreilua sellainen olisi.

Ai että miehen juominen ja uhkaava käytös on naisen syytä...?! Ja että uhka yms seuraukset pitää vaan niellä, jos on itse aluksi nalkuttanut? Niinhän kotiväkivalta ja vaimonmurhat tyypillisimmin perustellaan ja puoustellaan. Justpatijuu.
 
Viimeksi muokattu:
Omakohtainen kokemukseni aikoinaan avioliitossa oli juuri tuota .Raivoaminen nenän alla on jossain kuvattu alistamisohjeena . Miehesi käyttää siis armeijan otteita joilla vihollisen vastustuskyky murretaan. Oikeesti parempi on kun selvästi vaan alat etsiä asuntoa miehen selän takana. Kun asunto on selvä sitten vaan ilmoitus lähdöstä- -. Anna mun mennä - biisi kertoo sanatarkasti mun viimeisen lauseen mun koti ei ole täällä. vähän alkaa vaikuttamaan että olet samassa tilanteessa hyvinkin pian.
Ei taida. Kuka tahansa voi tsempata aikansa ja niin tavallisesti tahdään. On merkillistä että eroavuus käyttäytymisessä alkuun verrattuna on erityisen suuri.

Mies oli ensin todella ihana, nyt kaiken hyvän esteenä.
Ensin yhteiselämä meni hyvin, nyt ei mitään järkevää keskustelua.

Ensin hakeuduit hänen seuraansa ja nyt yrität vältellä kohtaamasta häntä ja pakenet toistuvasti. Lähdet pois kotoasi saadaksesi mielesi rauhoittumaan. Koti ei enää tunnu kodilta, kotoisalta. Parempi olo hotellissakin.

Nähdäkseni mies ottaa edelleen huomioon kaikella tavalla ja hänellä on hyvinkin kontrolli kaikesta siitä mitä tekee ja sanoo. Se vain tuntuu järjettömältä, siksi ettet saata uskoa sen tarkoituksena olevan Sinun muuttumisesi. Olet muuttumassa äänettömäksi yhtiökumppaniksi. Tuloksena hän on saavuttanut juuri sen mitä on tapahtunut:


Voisi luulla ettei kukaan suostu hiljenemään, tukkimaan suutaan aivan vapaaehtoisesti, mutta niin olet tekemässä, oma-aloitteisesti. Tuota muutosta ei voi saada aikaan pyytämällä tai vaatimalla. Se olisi liian suoraa toimintaa. Siihen tarvitaan se tyypillinen epäsuora toiminta, 'järjetön räyhä'.

Periaatteena on ettei pysyvää periaatetta löydä, sitä ei ole. Silloin ei voi saada asioista otetta. Mikään mielipide ei pure, koska voidaan vasta-argumentoida, aina tilanteeseen sopivilla vaihtuvilla mielipiteillä. Tulee tunne ettei voi sanoa mitään järkevää. Millään perusteella ei ole merkitystä, kaikki mitätöidään jollain toisella, näennäisen järkevällä perusteella.

Siitä kumman syystä mies saa Sinut tuntemaan itsesi syylliseksi ja turhanvalittajaksi. Olet ihan hukassa, etkä tiedä enää mitä tehdä. Et tiedä, onko huono olosi edes oikeutettua, siis et osaa ajatella mikä on oikein ja mikä väärin. Häntä ei haittaa mitä muut ajattelevat, ei toisista tarvitse välittää, kun on omasta mielestään oikeassa. Luonnollisesti alat miettiä jäljelle jäävää viimeistä vaihtoehtoa: "pitäisikö oppia sietämään", viimeisellä perusteella: "Kaikkeahan ei voi saada." Siinä tilanteessa nauru on todella kaukana.

Hänellä on omat, todennäköisesti lapselliset kuvitelmansa kaiken varalle ja nippu elämänasenteita itsensä arvostamiseen ja muidenkin käyttäytymisen arvosteluun. Kukaan ei mahda niille mitään.

Harkitset miten hänen tarpeensa toteutuisivat. Kun et ole haittaamassa: "mies voisi tehdä siellä mitä haluaa poissaollessani". Omat tarpeesi kai häiritsevät: "haluaisin levätä ja viettää rentoa oloa kotonakin". Onko se häiriö kun ei tee mitään (lepää)? Jos ei tunnu kodilta, tuntuuko se työpaikalta: "että mun koti ei ole siellä ollenkaan?"?

Jos hän ei jahtaa Sinua pois, mutta uhkailee ja Sinä pelkäät, niin oletko pakkoraossa, tiukassa kotrollissa, hiljaa hellan ja nyrkin välissä, vai mitä siellä samassa tilassa teet? Teetkö mitä hän haluaa, koska se on helpompaa kuin riiteleminen?

Niin narsku tekisi, kuin mies nyt tekee. Muuten toimivaa logiikkaa en löydä.
 
Viimeksi muokattu:
Olet toista kertaa naimissa. Jälleen aluksi niin ihana, täydellinen mies onkin muuttunut juopottelevaksi raivohulluksi ja saa sinut, herkän, viattoman, puhtoisen ja ennenkaikkea hyvää tahtovan romantikon itkemään surun kyyneliä. Oi kauheata.

Sitä saa mitä tilaa. Ehkä se kolmas, tai neljäs, alussa ihanan ja täydellisen kanssa onnistuu sitten. Mutta muista, älä ikinä, siis ikinä, ainakaan ala pohtia että onko oma käytöksesi vaikuttanut tilanteeseen. Ei voi olla. Tietenkään. Siis sähän olet Uhri isolla U:lla etkä vastuussa mitenkään omasta elämästäsi ja valinnoistasi, c'mon kuin epäreilua sellainen olisi.

Kiitos palautteesta, vaikka ei se nyt ihan noin ole.
Eka liittoni kesti lähes 30 v., enpä sitä nyt ihan epäonnistuneeksi sanoisi. Päättyi aikanaan, kun lapset oli kasvatettu isoiksi.

Tämä toinen, kieltämättä olin hyväuskoinen, olisihan ne merkit pitänyt ymmärtää ja poistua hyvissä ajoin. Mutta kun tässäkin miehessä on paljon hyviä puolia, niin en nyt saa millään lähdetyksi. Jos olisikin kestokakkiainen, niin ei olisi mitään syytä jäädä.

Hetkeäkään en ole kuvitellut olevani syytön, päin vastoin. Taidan ottaa kantaakseni myös toisen virheet vaikka niin ei olisi mitään syytä tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos palautteesta, vaikka ei se nyt ihan noin ole.
Eka liittoni kesti lähes 30 v., enpä sitä nyt ihan epäonnistuneeksi sanoisi. Päättyi aikanaan, kun lapset oli kasvatettu isoiksi.

Tämä toinen, kieltämättä olin hyväuskoinen, olisihan ne merkit pitänyt ymmärtää ja poistua hyvissä ajoin. Mutta kun tässäkin miehessä on paljon hyviä puolia, niin en nyt saa millään lähdetyksi. Jos olisikin kestokakkiainen, niin ei olisi mitään syytä jäädä.

Hetkeäkään en ole kuvitellut olevani syytön, päin vastoin. Taidan ottaa kantaakseni myös toisen virheet vaikka niin ei olisi mitään syytä tehdä.


Olet syyllinen, nimenomaan siihen, että otat toisen huonon käytöksen omaksi syyksesi. Olen ollut samassa tilanteessa. Onneksi en kuitenkaan naimisissa, avoliitossa vain. Mies aivan ihana kaikin puolin selvinpäin. Kännissä mustasukkainen, ilkeä, vittuileva kusipää. Sitä sitten katui aina seuraavana päivänä. Hän sai minut tuntemaan syyllisyyttä kaikista meidän vaikeuksista, kunnes tajusin lopettaa suhteen. Ei hänen juomisensa ollut minun syytäni, se on aina oma valinta.

Nyt erosta on kulunut vasta muutama viikko ja olen vieläkin tavallaan kiinni tässä suhteessa. Hän ei jätä rauhaan, soittelee, viestittelee...pyytelee anteeksi ja haluaa takaisin. Hän on alkoholisti ja tietää sen itsekin, vaikkei ole vielä niin pitkällä että hakisi apua. Pidän puoleni enkä halua edes tavata enää.

Älä oikeasti mieti asioita niin, että mitä voisit tehdä toisin. Mies tekee itse päätöksensä, jos hän haluaa juoda et voi oikeastaan mitään. Voit kiristää, huutaa ym. mutta pitkällä aikavälillä hän tekee kuitenkin niinkuin haluaa. Suosittelen myös sinulle pois muuttoa. Kun olet yksin voit käydä asioita itseksesi läpi ja miettiä mitä SINÄ haluat. Haluatko elää jatkuvassa ahdistuksessa vai haluatko muutosta elämääsi. Jos mies oikeasti pystyy olemaan juomatta tai vähentämään niin se on hyvä, muttei kuitenkaan kauhean toden näköistä. Mutta tapahtuuhan niitä ihmeitä. Olet kuitenkin kirjoituksesi perusteella aika sitoutunut liittoosi, eikä se ole huono asia. Voimia Sinulle!
 
Viimeksi muokattu:
Sen olen huomannut, että vaikka päälläni seisoisin, sekin olisi väärin ja syy ottaa kännit.
Siis minua ei haittaa jos otetaan muutamat oluet, vaan se, että hän ei osaa lopettaa ennen kuin on örvellyskännissä ja sammuu.

Viime perjantaina olin töistä tullessa pahalla päällä, koska hänen lapsensa olivat metelöineet kavereineen edellisen illan/yön, enkä saanut kunnon yöunia ennen työpäivää. Mies oli yön töissä. En uskaltanut kannella ja syyttää lapsia (nuoria aikuisia) enkä sanonut syytä tavanomaistakin suurempaan hiljaisuuteeni. No siinäpä hieno syy alkaa juomaan!

Ja taas helvetti irti myös lauantaina, kun yritin ottaa asian asiallisesti keskusteltavaksi. Hullu olen minä, vaikka yritinkin tehdä hänestä hullua pakottamalla kallonkutistajalle (pariterapiaan). (Kävimme pari kertaa tuloksetta, mies puhui ettei meillä ole mitään ongelmia, hän rakastaa niin paljon kuin on mahdollista, lupasi tyhjiä.) Mitä hyötyä oli maksaa terapeutille tällaisesta?
Nyt hän käänsi tämänkin joksikin kilpailuksi tai taisteluksi, vaikka tarkoitukseni oli saada puhuttua neutraalin ihmisen avustuksella vaikeat asiat.

Sitten hän lopetti yhtäkkiä huudon, mekastuksen ja syytökset sillä aikaa kun pakenin lenkille. Kaikki oli muka taas hyvin. Halaili, suukotteli, sanoi kuinka paljon rakastaa jne. Mitenkähän hän kykenee rakastamaan hullua naista, joka tekee kaiken väärin, outoa!
 
Hetkeäkään en ole kuvitellut olevani syytön, päin vastoin. Taidan ottaa kantaakseni myös toisen virheet vaikka niin ei olisi mitään syytä tehdä.
Kuten ihmiset toisiaan kohtelevat tai kokevat heitä kohdeltavan. Ilman selvää syytä, voivat olla kohteliaita toisilleen, voivat vastustaa toisiaan. Koetaan syyllisyyttä, syytetään, syyllistytään.

Syy ja syyllisyys ovat eri asioita. Ne olisi hyvä pitää erillään toisistaan.

Syy voi olla virhe, erehdys, vahinko, tahaton tuottamus. Syyllistäminen tai syyllistyminen voi olla tahaton tuottamus sekin. Ei ymmärretä, ollaan tietämättömiä syy/seuraus -suhteista. Syy ja syyllisyys menevät ns. keskenään sekaisin.

Jos näin tapahtuu, se on siksi väärin, että äärimmäisen harvoin kukaan on tahallaan tarkoittanut tai halunnut että vääryyttä tapahtuisi. On tärkeää huomata vääryys, todeta se yhteisesti ja hyväksyä sen syy yhteisymmärretyksi. Ainahan se ei onnistu tai sitä ei halutakaan.

Jokainen parisuhde on vuorovaikutussuhde. Jälkeenpäin on jokseenkin tuloksetonta ja mahdotontakin ruotia vahinkoihin johtaneita yksityiskohtia. Syitä voi päätellä seurauksista, ei niinkään syyllisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Kuulostaapa tutulta.... Olen melko varma, että miehesi on alkoholisti. Ainakin kuvauksesi mukaan hän käyttäytyy alkoholistisesti. Mene käymään minnesota-hoito sivuilla, sieltä saat varmasi apua, sinne Lapualle voi ihan soittaakkin ja jutella omista ajatuksista ja miehestä, niin minä tein. Siitä lähti ongelmat purkautumaan kun saiin nimen mieheni ongelmille ja omille myös, olin nimittäin sairastunut tietämättäni läheisriippuvuuteen. Suosittelen myös että menet käymään Al-anonin tapaamisissa, sieltä saat paljon vertaistulkea! et ole yksin!!!
 
Kuulostaapa tutulta.... Olen melko varma, että miehesi on alkoholisti. Ainakin kuvauksesi mukaan hän käyttäytyy alkoholistisesti. Mene käymään minnesota-hoito sivuilla, sieltä saat varmasi apua, sinne Lapualle voi ihan soittaakkin ja jutella omista ajatuksista ja miehestä, niin minä tein. Siitä lähti ongelmat purkautumaan kun saiin nimen mieheni ongelmille ja omille myös, olin nimittäin sairastunut tietämättäni läheisriippuvuuteen. Suosittelen myös että menet käymään Al-anonin tapaamisissa, sieltä saat paljon vertaistulkea! et ole yksin!!!
Ikävä todeta, että vain A-täti yksin on pitänyt parisuhde palstaa yllä kaikki tietävillä höpinöillään.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä