Arkojen ja varautuneiden lasten vanhemmat - apuanne kaipaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "mimmi80"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"mimmi80"

Vieras
Onko muita täällä, kenellä arka ja varautunut lapsi. Minulla on juuri 3 vuotta täyttänyt lapsi, joka on herkkä, tunteellinen, arka, mutta myös tuttujen seurassa todella eloisa, hän osaa olla sosiaalinen, empaattinen jne. Hänelle yllättävät tilanteet ovat toisinaan vaikeita.
Miten tällaiseen tilanteeseen voisi suhtautua, kun lapseni kertoi minulle tänään, että että hänellä pelottaa kerhossa, kun leikitään sellaista leikkiä, jossa kysytään kaikilta laulaen vuorollaan "mitä tehdään" (hän sanoi, että pelottaa kun siinä laulussa taputellaan jne, jonka tulkitsin niin että hänellä varmaankin pelottaa se, kun pitää tavallaan esiintyä, kun oma nimi sanotaan ja sitten vielä pitäisi kertoa mitä tehdään. lapseni on joka kerta tässä jutussa laittanut kädet silmille tai painanut jalkaani vasten). Toinen mikä häntä pelottaa (tai ehkäpä jännittää, mutta ei välttämättä osaa oikein valita sanojaan) on piirileikki. Hän ei kuulemma haluaisi leikkiä piiriä (sanoi, että haluaisi istua omalla paikalla tuolissa tai minun sylissä mennä piiriin).
Näissä leikeissä lapsi menee aina ikään kuin lukkoon.
Miten voisin suhtautua näihin tilanteisiin? Lapsi kertoo aina todella avoimesti kotona omista tunteistaan ja tuntemuksistaan, onneksi. Mietin, että onko lapsellani tavallaan joku esiintymiskammo.. Olisi kiva jos osaisi suhtautua oikein asiaan, etten vaan vahvistaisi lapsen "oiretta"
 
Minusta tuo on jo hyvä, että voit olla itse paikan päällä tukena ja turvana. Ehkä olisi hyvä kannustaa vaan joka kerran jälkeen: "hyvin meni!" eikä tehdä itse numeroa lapsen luonnollisesta arkuudesta. Lapsellekin voi sanoa suoraan, että ei ole väärin olla ujo eikä haittaa, jos joskus jännittää.
 
joka kerhokerran jälkeen kehunut että hyvin meni jne. ja olen myös senkin sanonut, että asiat saavat jännittää, ja että on hienoa, kun niistä osaa kertoa. lapsi onneksi osaa kertoa tunteistaan, vauvasta asti olen nimennyt lapselle hänen tunteitaan, niin ehkä sekin auttaa, ja tässä tapauksessa tuo onkin tosi hyvä juttu, kun on kyseessä herkkä lapsi. mutta ehkä tämä menee ajallaan ohitse. olisi kiva kuulla onko kenelläkään kokemusta jostain samantapaisesta.
 
Meillä vähän samantyyppinen 4-v. Uusissa tilanteissa arka ja varautunut, ei pääse helposti leikkiin mukaan, jää ulkopuolelle ym. Tutussa seurassa koko höpöttämään, leikkimään, nauramaan, ottaa kontaktia hyvin. On hyvin empaattinen ja herkkä luonne. Reagoi herkästi uusin asioihin jne.

Nyt viimeisen puolen vuoden aikana reipastunut jonkin verran. Olemme aktiivisesti rohkaisseet lasta, vahvistaneet itsetuntoa ym. Uusi uhma (ensimmäinen meni lievänä ohi) alkoi kesällä ja on paljon voimakkaampi kuin ensimmäinen uhma. Aloitti tarhan nyt elokuussa ja (ylläri ;) ) alkuvaikeuksien jälkeen reispastunut myös tarhan avulla kovasti. Saanut uusia kavereita ja päässyt mukaan ryhmään jne

Tsemppiä tilanteeseen, mutta onhan nämä herkkikset aika ihania :) Aina vaan huolettaa toisen pärjäämisen puolesta..
 
Niin siis uskon että selkeämpi uhmaikä on antanut määrätynlaista itseluottamusta ja uskallusta pitää puoliaan edes jonkun verran. Helposti yhä antaa toisille lapsille periksi jne. Pikkuhiljaa hyvä tulee :)
 
Tuossa 3-3,5v välillä on meidän ujolla tytöllä tapahtunu sellainen rohkaistuminen, samoin mitä oon lähipiirin lapsia seuraillu.
Mä oon sanonu lapselle että se on ok että jännittää, äitiäkin joskus jännittää(mikä on kyllä ihan totta), mutta silti kannattaa mennä toisten mukana niin se jännitys kohta helpottaa. En oo toki pakottanu mihinkään mutta tuuppinu oikeaan suuntaan. Ja jos sitten esim tulee piiristä kesken pois niin oon ottanu syliin ja kehunu kun oli siihen saakka hienosti siellä.
 
Meidän tyttö oli pienempänä samanlainen.
Muskarissa just tuon saman "Mitä tehdään"-leikin aikana kuiskasi mulle sen, mitä halusi tehtävän. Minä sitten muille kerroin tytön puolesta.
Muutenkin meni aina lukkoon, jos joku tuli juttelemaan. Ja esim. jos kaupassa vaikka nähtiin hoitokavereita, niin ei kehdannut moikata.

Minä en näitä tytön juttuja juurikaan koskaan noteerannut, tai siis tehnyt niistä numeroa. Olen lapsena itsekin ollut ujo ja arka, ja oli kamalaa kun pakotettiin vaikka kättelemään tai juttelemaan jonkun vieraamman kanssa.

Tyttö on nyt eskarilainen ja reipastunut tosi paljon =) Kaupassa maksaa omia ostoksiaan ja juttelee kassatädin kanssa siinä samalla. Eskarissa hakee muita leikkiin ja leikkipuistossa leikkii vieraidenkin lasten kanssa jne. :)
Aika auttanut ainakin meidän tapauksessa.
 
Meillä siis arka poika jolle monet tyypilliset poikien jutut on hieman vaikeahkoja :) Ei oikein uskalla kokeilla kipeilemistä jne. Näitä olemme harjoitelleet ja kehuneet kun vähän kokeillut, olen yrittänyt antaa extra paljon positiivista huomiota ( ei ole ainut lapsi) ja kehunut kaikesta pienestäkin positiivisesta asiasta. Varsinkin uuden asian yrityksestä jne. Olemme myös keskustelleet paljon siitä miten asiat ovat helpompia kun niitä harjoittelee jne.

Jumpassa (jonne muut jättävät lapsensa yksin..) olen mukana touhuamassa ja yritän rohkaista lasta omalla esimerkillä ja samalla opetan hänelle vuorovaikutustaitoja ja sitä miten voi yrittää tutustua muihin lapsiin.

Erittäin ihanaa oli kun 4-v. neuvolassa tuttu neuvolatäti kehui lasta todella paljon hurjasti reipastuneesta asenteesta. Hän ihmetteli miten suuri muutos lapsessa oli tapahtunut n. puolessa vuodessa :)
 
Meillä myös hyvin samanluonteinen tyttölapsi, ikää kohta 4 vuotta. Olen yrittänyt olla kauheasti kiinnittämättä huomiota siihen ettei halua esim. perhekerhossa osallistua juurikaan asioihin, mihin muut lapset osallistuvat. Pidän sylissä jos hän haluaa mutta en tuputa että"mene nyt kun kaikki muutkin menevät". Toki rohkaista voi, mutta lapselle ei saisi tulla tunnetta että on jotenkin huonompi tai epäonnistunut kun ei osallistunutkaan vaikka piirileikkiin. Vuoden nuorempi velipoika on ihan eri sorttia, menee heti leikkimään muiden lasten kanssa ja ottaa osaa juttuihin.
Sisarusten keskinäinen leikki ja hyvin tutussa seurassa leikit sujuvat ja tyttö osaa myös pitää puolensa. Uusiin tilanteisiin ja suuriin ihmismääriin tottuminen vain vie aikansa, eikä hänestä ehkä koskaan tule ryhmän keskipistettä. Uusi iso askel otettin kun aloitti tänä syksynä päiväkerhon. Ajattelin että kuinkahan hän sinne jää, mutta yllättävän hyvin meni kuitenkin.
 
vvv- hienoa, että lapsesi on edistynyt. helpottaa itseä paljon, niin samanlaiselta lapseni kuulostaa. olen ollut samanlainen herkkä ja arka lapsi, ja edelleen olen herkkä, arkuus on kadonnut suurimmaksi osaksi. esiintymisjännitystä minulla on ollut lapsesta asti, minua ei ole osattu rohkaista oikein, ohjaaminen on kotona ja koulussa mennyt väärään suuntaan ja sen myötä minulle alkoi jo ylä-asteella tulla paniikkikohtauksen omaisia tunteita esiintymistilanteissa. haluaisin tukea lastani oikealla tavalla, ettei hänelle tulisi väärän ohjaamisen myötä samaa kokemusta. uskon, että nämä tilanteet ovat alku sen kehittymiselle, jos ei osaa oikein näissä tilanteisssa lasta ohjata ja kannustaa..
 
vieras-nimimerkille: kiitos kommentista. minä ehkä olen tehnyt muutaman kerran sitten väärin tilanteissa, joissa lapseni ei olekaan halunnut mennä leikkiin mukaan, olen patistanut ja sanonut, että mene sinäkin kun muut.. mutta enpä tästä lähtien enää sano koskaan tuota.. olen luullut, että niin pitää sanoa :( varmaan minulle on niin sanottu lapsuudessa tai koulussa.
 
Minulla myös samanlaista historiaa lapsena, esiintyminen ym. aivan kauheaa..Meillä vanhemmat osasivat suhteellisen hyvin tukea ja tilanne rauhoittui yläasteen jälkeen. Jännitän silti yhä ko.tilanteita.. :D

Itse uskon, että hyvä itsetunto ja usko omiin kykyihin/taitoihin sos.tilanteessa auttaa pitkälti. Ja uskon, että vanhemmat voivat yrittää tukea itsetuntoa ja lapsen uskoa itseensä. Mielestä lasta pitää rohkaista , mutta ei laittaa tilanteisiin jotka ovat liian ahdistavia. Tyylin mennään jumppaan, mutta äiti on mukana jne.

Kaikkien ei tietenkään tarvitse eikä pidäkään olla samanlaisia ja mielestäni oman lapseni määrätty herkkävaistoisuus ja empaattisuus osoittavat toisaalta hyvinkin taitavaa sosiaalista silmää. Monet samanikäiset ovat aika erilaisia :D
 
vvv-juurikin näin olen minä myös ajatellut, näen lapsen piirteet hyvänä asiana. koen, että arkuus jne ovat olleet suojana minulle elämässäni aina. enkä todella tee asiasta ongelmaa kenellekään, haluan vain osata kohdata oikein lapseni tilanteet ja vähän saada vertaistukea. ja onneksi sitä sain täältä teiltä :)
 
Asiasta ei tosiaan kannata tehdä numeroa...meidän poika rohkaistui vasta päiväkodissa reilu 3 vuotiaana. Kerhoissa aina nyhjäsi kyljessä siihen asti jne.
Kasvaminen auttaa :-) Toki toiset ovat persoonaltaan, aikuisetkin ujoja ja toiset rohkeampia. Rohkeutta voi sitten isompana "harjoitella" siedättämällä itseään jos siltä näyttää..
 
Asiasta ei tosiaan kannata tehdä numeroa...meidän poika rohkaistui vasta päiväkodissa reilu 3 vuotiaana. Kerhoissa aina nyhjäsi kyljessä siihen asti jne.
Kasvaminen auttaa :-) Toki toiset ovat persoonaltaan, aikuisetkin ujoja ja toiset rohkeampia. Rohkeutta voi sitten isompana "harjoitella" siedättämällä itseään jos siltä näyttää..

Hienoa, että arkailevat lapset saavat olla edes kolmevuotiaiksi ilman suuriä päiväkotiympyröitä, eikä ole viety vastoin tahtoaan sinne "rohkaistumaan".
 
eräs kasvattaja: näin ajattelen minäkin, että on hyvä, jos arkaa lasta ei tarvitse laittaa tarhaan kovin aikaisten. kiva että muutkin sen ymmärtää :) moni täysin erilaisen temperamentin omaava vanhempi ei vaan voi käsittää sitä millainen on arka lapsi ja kuinka paljon haastavia tilanteita tulee esiin ja sitä myöten sellaiset ihmiset eivät vain voi käsittää kuinka vaikeita voi esim kerhotilanteet olla, tarhasta puhumattakaan. mikä onni ettei lapseni tarvitse vielä mennä tarhaan, eikä välttämättä ollenkaan :)
 

Yhteistyössä