V
vierailija
Vieras
Arska oli matemaattisesti lahjakas, introvertti, insinööripää. Jutellessa mukava ja puhelias, mutta muuten hiljainen. Toki hyvin komeiden raamien päällä. Tytöt katselivat häntä mielellään.
Peruskoulun yläasteella hänestä paljastui yksi vakava heikkous: naiset kyykistelemässä. Hän saattoi jäädä välillä tuijottamaan vaikkapa reppuansa kyykyssä kaivelevaa tyttöä luokaltaan. Eikä tämä jäänyt tytöiltä huomaamatta. He alkoivat kiusoittelemaan Arskaa.
Arskan oli vaikea pidätellä itseään, kun tytöt hänen ympärillään mukamas vahingossa pudottivat kynän, pompulan tai jonkin muun vastaavan, ja kyykistyivät hitaasti, peppuaan pyöritellen, sitä nostamaan. Aina kun Arska jäi kiinni tuijottamisesta, alkoivat tytöt mukamas närkästyneenä huutelemaan. "Mitäs tuijotat", "Etkö osaa antaa meidän olla rauhassa katseiltasi" ja niin edelleen.
Arska ei ymmärtänyt kiusoittelevan flirtin päälle suuremmin ja hän meni enimmäkseen hämilleen näissä tilanteissa. Hänen kehonsa ei myöskään tiennyt, mikä oli kiusoittelua ja mikä ei. Hän vain reagoi. Hän sai lempinimen "Jäykkä-Arska", eikä sillä viitattu hänen kömpelöön sosiaalisuuteensa tai tanssitaidottomuuteensa. Arska oli omanlaisensa. Ja kaikki pitivät hänestä sellaisenaan.
Arskalle elämä naisten kanssa tuntui aina kiusalliselta: hän pelkäsi aina tulevansa nolatuksi, vaikka hänestä olikin kivaa jutella niiden joidenkin mukavien tyttöjen kanssa, jotka juttelivat hänelle normaalisti. Romanssia hänelle ei syntynyt lukiovuosienkaan aikana, vaikka paljon ikäistensä nuorten kanssa vietti aikaa. Hengenheimolaisia tällaiselle herkälle taiteilijasieluinsinöörille ei oikein tahtonut löytyä.
Sitten koitti ammattikorkea. Ja Jenni. Jenni oli hänen luokallaan, insinööriopiskelija hänkin. Vaalea, laihanpuoleinen, silmälasipäinen nainen, joka tuntui aina olevan hieman pää pilvissä. Aivan kuten Arskakin. Jenni kuitenkin tykkäsi pyöräillä ja pelaili sulkapalloa. Siksi hänen pitkät ja kauniit jalkansa olivat jäntevät ja lihaksikkaat. Arska oli salaa huomannut jo Jennin. Tai ainakin hän luuli salaa huomanneensa hänet. Nimittäin Jenni oli huomannut, että Arska oli huomannut. Ja Jenni oli huomannut salskean ja raamikkaan Arskan. Eikä Jenniltä ollut jäänyt huomaamatta, kuinka Arskan katse jäi pysähdyksiin kyykistelevien naisten kohdalle. Joka kerta, kun Jenni kyykistyi, hän tunsi mielihyvää tuntiessaan Arskan katseen kiertelevän hänen kehoaan, eikä Jenni voinut olla vilkuilematta Arskan pullottavaan farkkuetumukseen. Pian häntä alkoi kuitenkin nolottaa ja hän nousi ylös noissa tilanteissa, posket punaisina ja hieman hengästyneenä.
Ujoja kun molemmat olivat, eivät he saaneet sanaa suustaan toistensa seurassa. Hyvä kun huomenet toivottivat aamulla. Muutoin he pysyivät omissa seuroissaan luentojen ja taukojen ajan. Kunnes koitti ryhmätyön aika. Luokka työskenteli kahden, kolmen hengen ryhmissä. Ja kuin kohtalon oikusta, Jenni ja Arska sattuivat saamaan yhteisen tehtävän. Heidän piti tehdä laskelma siltapalkin lujuudesta.
Projektin aloittamisesta ei meinannut tulla mitään, kun kumpikin punastuneina haukkoivat henkeään koettaessaan ehdottaa toisilleen, missä alkaisivat tutkia siltapalkin lujuuden laskemista. Jenni puri alahuultaan ja ynähteli koettaessaan keksiä ehdotuksia, sillä hän todella halusi olla kahden kesken Arskan kanssa. "Haetaanko läppäri ja lasketaan silta pizzalla!" Hän huudahti hädissään Arskalle. "Ööh", punasteleva Arska sai äännähdettyä ujoudeltaan toinen kulmakarva koholla. Punastuneena Jenni korjasi "Siis siis siis, läppärillä lasketaan ja syödään pizza! Jooko?". Arska hymyili hömelösti. "Niin arvelinkin", hän vastasi ja nappasi tajuamattaan, mitä tekee, Jenniä kädestä kiinni.
"Tämä silta on mulle tärkeä yhteisö", Arska sopersi sekavana ja lähti kävelemään, edelleen huomaamattaan käsi kädessä, Jennin kanssa pizzeriaa kohti. Nyt Jenni katsoi hihitellen, ymmällään punastuneena, yhtälailla edelleen punastunutta Arskaa. "Eikun siis tämä yhteistyö on tärkeä", Arska selitteli naureskellen. Molemmat kävelivät käsi kädessä naureskellen, tietämättä miksi, perhosia vatsassa.
Vasta pizzerian ovella Arska huomasi pitävänsä Jenniä kädestä ja otti sen äkkiä irti. Jenni katsoi ihmeissään Arskaa. Arska tajusi, että Jenni oli tykännyt. Tämä oli uutta hänelle. Jenni olikin nainen, joka ei yrittänyt kiusoitella häntä, vaan viihtyi oikeasti hänen seurassaan. Omana itsenään. Arska nappasi pizzerian ovesta äkkiä kiinni samalla kädellä, millä oli äsken pidellyt Jenniä ja avasi oven. "Olkaa hyvä, neiti", Arska sanoi löperösti flirttaillen. Jenni alkoi hymyillä jälleen. Korjausliike onnistui ja Arska huokaisi helpotuksesta lähes huomaamatta.
Nuoripari käveli pizzeriasta pizzalaatikko kädessään jälleen hymyillen, tietämättä miten päin olla, ja tietämättä, miten pidellä samaan aikaan pizzalaatikkoa ja kävellä käsi kädessä.
Jennin pieni yksiö oli kerrostalolähiön ehkä epäviihtyisimmässä, ruskeassa betonilaatikossa, kolmannessa kerroksessa. Ei hissiä. Tämä ei heitä haitannut heidän kävellessään ujon ja hersyvän naurahtelun kaikuessa rappukäytävässä.
Oven avautuessa Arskan sieraimiin tulvahti miellyttävä vaniljantuoksu. Jenni oli sisustanut viehättävästi vihreällä samettikankaalla ja vaaleansinisellä sohvalla pienen asuntonsa. He istahtivat sohvalle. "Käyn vaihtamassa vaatteet ja tulen sitten", Jenni tokaisi hersyvästi hymyillen leveästi virnistävälle Arskalle.
Arska availi pizzalaatikkoa ja leikkeli pizzan palasiksi, samalla kun viritteli Jennin läppäriä sohvan edellä olevalle lasikantiselle matalalle pöydälle. Jenni tuli juonikkaasti hymyillen takaisin yllään viehättävä vaaleanruskea, lyhyt, löyhä villapaita ja jaloissaan kireät ja räikeän lilapinkit legginsit. Arska jäi suu raollaan tuijottamaan Jennin muodokkaita jalkoja. Hänen silmänsä olivat apposen auki, sydän alkoi hakkaamaan ja hengitys muuttui kevyeksi huokailuksi.
Jenni tunsi Arskan katseen hyväilevänä väreilynä hänen jalkojaan pitkin. Hän katsoi suu raollaan ihmetellen Arskaa, joka tuijotti hänen jalkojaan. Hänen päätään alkoi huumata. Ennen kuin hän ehti miettiä, mitä hän teki, hän kyykistyi Arskan viereen, otti tätä kädestä kiinni ja aikoi kysyä jotakin liittyen läppäriin. Sen sijaan Jennin suusta tuli vain "uuh" hänen huomatessaan, miten Arska tuijotti suu raollaan ja pienessä hymyssä hänen jalkojaan.
Arska aikoi palauttaa itsensä takaisin maan pinnalle, mutta hänen vieressään kyykistelevä kaunisjalkainen Jenni oli avannut pandoran lippaan: paluuta ei ollut enää. Arska yritti pinnistää ja aikoi kertoa läppärin olevan valmis ja pizzan leikattu. Sen sijaan hän sai vain sanottua, puoleksi huohottaen "Sulla on tosi kauniit jalat". Tuijottaen Jennin kauniin mehevästi yhteen puristuneita pohje- ja reisilihaksia hänen hengityksensä kiihtyi entisestään eikä hän saanut silmiään millään irti Jennin jaloista.
Jenni tunsi Arskasta virtaavan eroottisen latauksen ja hänen katseensa eksyi Arskan farkkujen etumuksiin. Oh no! Tästä ei seuraisi mitään hyvää. Hän jäi hävyttömästi tuijottamaan pullottavaa farkkujen etumusta, jossa toisessa lahkeessa sykki paksu ja pitkä makkara. Sen muodot eivät jättäneet epäilyä housujen muhkeasta sisällöstä. Jenni oli kuullut Arskan kohteliaisuuden hänen jaloistaan ja hän yritti vastata, hypnoottisesti tuijottaen Arskan housunlahjetta. Jenni avasi suunsa kiittääkseen, mutta suusta lipsahtikin vain huokaileva kysymys "pannaanko".
Jenni ei ollut tajunnut oikein, mitä sanoi, mutta Arska nousi ylös sohvalta ja pudotti sanaakaan sanomatta housunsa alas. Jenni tuijotti silmät apposen avoinna silmälasiensa takaa edessään sykkivää muhevaa kalua. Hän ei ollut ennen saanut miestä. Eikä Arska naista. He huohottivat kummatkin hetken paikallaan, Arska tuijottaen Jennin jalkoja, Jenni Arskan kalua. He olivat aivan kuumissaan, mutta myös hämillään, kuin puulla päähän lyötyjä. Hetkeen he kummatkin vain sanoivat toisilleen "aah" tai "uuh" tai naurahtivat huohotuksensa välissä.
Pian he vilkaisivat toisiinsa hymyillen. Jenni nousi, pudotti kireät legginsinsä lattialle ja kyykistyi uudelleen, aivan Arskan seisovan komeuden viereen. Hän levitti jalkansa niin auki, kuin pystyi ja jäi nauttimaan Arskan jakamattomasta, kiinni kiintyneestä katseesta. Arska kyykistyi myös Jennin viereen ja hengitys katkeillen, kädet hikoillen hän tarttui Jenniä hellästi silittäen niskasta ja ottaen toisella kädellä kiinni Jennin kauniista reidestä ja puristi sitä hellästi, kuin kypsää hedelmää, ikään kuin kokeillakseen, oliko tämä totta vai ei.
Jenni värähti ja ynähti Arskan katseesta ja kosketuksesta. Hänen silmänsä anoivat, että Arska alkaisi hyväilemään tätä. Hän työnsi paksut ja muodokkaat huulensa hitaasti aivan Arskan kasvojen eteen ja he painoivat hellästi huulet yhteen. He jäivät siihen pitkäksi aikaa, huulet yhdessä, ilki alasti lattialla kyykkien.
Pian huuma alkoi kuitenkin nousta ja he molemmat alkoivat hyväillä toisiaan sieltä ja täältä, nautinnon ynähdyksien, huokauksien ja voihkaisujen kaikuessa pienessä yksiössä.
Sitten he pysähtyivät ja katsoivat hetken toisiaan silmiin. Jenni puraisi alahuultaan ja hymyili merkitsevästi Arskalle. Arska puolittain nyökkäsi ja hymyili hengästyneenä takaisin. Jenni kääntyi selin kyykistyen Arskan eteen ja alkoi pyöritellen nostaa muodokasta pyllyään Arskan eteen. Arska näki oman paksun, sykkivän kalunsa liukuvan hitaasti Jennin odottavan, mehukkaan näköisen vaon eteen. Hän pysähtyi vielä pieneksi hetkeksi, kuin antaakseen itselleen luvan, ja sitten työnsi eteenpäin.
Jenni voihkaisi onnellisesti tuntiessaan Arskan kalun työntyvän hänen sisäänsä sentti sentiltä. Hän hymyili, itki ja voihki. Arska liu'utti vahvat ja pitkät kätensä Jennin hoikkaa selkää pitkin hänen ympärilleen. Ja työnsi uudelleen. Jenni voihkaisi kaipaavasti. Ja uudelleen. Pian huone täyttyi häpeilemättömistä nautinnon äänistä, voihkeista, läpsytyksestä ja huohotuksesta, rytmin kiihtyessä kiihkeästi kohti huipentumaa.
Arska työnteli vauhdikkaasti ja tunsi kalunsa vartta nousevan purkauksen tulevan. Hänen silmänsä pyörähtivät ympäri ja hän purskahti murahdellen ja ponnekkaan kiimaisesti sykkien useasti Jennin sisään. Jenni ulvoi, värisi ja kouristeli ja painoi Arskaa reisistä tiukemmin sisäänsä.
Lopulta he jäivät huohottamaan siihen, Jennin olohuoneen karvamatolle, punaisina ja helpottuneina, autuaasti hymyillen, Jenni tuijottaen karvamattoa silmät rauenneina, Arska Jennin selkää näkemättä sitä kuitenkaan.
Arska voihkaisi polvien alkaessa vihlaista lattialla kyykkimisestä ja katsoi hämillään, mutta onnellisena Jenniä. "Tehdäänkö useamminkin ryhmätöitä", Arska kysyi vilpitön virne kasvoillaan. "Tehdään vain", kylläisesti hymyilevä Jenni virnisti takaisin silmät loistaen.
Peruskoulun yläasteella hänestä paljastui yksi vakava heikkous: naiset kyykistelemässä. Hän saattoi jäädä välillä tuijottamaan vaikkapa reppuansa kyykyssä kaivelevaa tyttöä luokaltaan. Eikä tämä jäänyt tytöiltä huomaamatta. He alkoivat kiusoittelemaan Arskaa.
Arskan oli vaikea pidätellä itseään, kun tytöt hänen ympärillään mukamas vahingossa pudottivat kynän, pompulan tai jonkin muun vastaavan, ja kyykistyivät hitaasti, peppuaan pyöritellen, sitä nostamaan. Aina kun Arska jäi kiinni tuijottamisesta, alkoivat tytöt mukamas närkästyneenä huutelemaan. "Mitäs tuijotat", "Etkö osaa antaa meidän olla rauhassa katseiltasi" ja niin edelleen.
Arska ei ymmärtänyt kiusoittelevan flirtin päälle suuremmin ja hän meni enimmäkseen hämilleen näissä tilanteissa. Hänen kehonsa ei myöskään tiennyt, mikä oli kiusoittelua ja mikä ei. Hän vain reagoi. Hän sai lempinimen "Jäykkä-Arska", eikä sillä viitattu hänen kömpelöön sosiaalisuuteensa tai tanssitaidottomuuteensa. Arska oli omanlaisensa. Ja kaikki pitivät hänestä sellaisenaan.
Arskalle elämä naisten kanssa tuntui aina kiusalliselta: hän pelkäsi aina tulevansa nolatuksi, vaikka hänestä olikin kivaa jutella niiden joidenkin mukavien tyttöjen kanssa, jotka juttelivat hänelle normaalisti. Romanssia hänelle ei syntynyt lukiovuosienkaan aikana, vaikka paljon ikäistensä nuorten kanssa vietti aikaa. Hengenheimolaisia tällaiselle herkälle taiteilijasieluinsinöörille ei oikein tahtonut löytyä.
Sitten koitti ammattikorkea. Ja Jenni. Jenni oli hänen luokallaan, insinööriopiskelija hänkin. Vaalea, laihanpuoleinen, silmälasipäinen nainen, joka tuntui aina olevan hieman pää pilvissä. Aivan kuten Arskakin. Jenni kuitenkin tykkäsi pyöräillä ja pelaili sulkapalloa. Siksi hänen pitkät ja kauniit jalkansa olivat jäntevät ja lihaksikkaat. Arska oli salaa huomannut jo Jennin. Tai ainakin hän luuli salaa huomanneensa hänet. Nimittäin Jenni oli huomannut, että Arska oli huomannut. Ja Jenni oli huomannut salskean ja raamikkaan Arskan. Eikä Jenniltä ollut jäänyt huomaamatta, kuinka Arskan katse jäi pysähdyksiin kyykistelevien naisten kohdalle. Joka kerta, kun Jenni kyykistyi, hän tunsi mielihyvää tuntiessaan Arskan katseen kiertelevän hänen kehoaan, eikä Jenni voinut olla vilkuilematta Arskan pullottavaan farkkuetumukseen. Pian häntä alkoi kuitenkin nolottaa ja hän nousi ylös noissa tilanteissa, posket punaisina ja hieman hengästyneenä.
Ujoja kun molemmat olivat, eivät he saaneet sanaa suustaan toistensa seurassa. Hyvä kun huomenet toivottivat aamulla. Muutoin he pysyivät omissa seuroissaan luentojen ja taukojen ajan. Kunnes koitti ryhmätyön aika. Luokka työskenteli kahden, kolmen hengen ryhmissä. Ja kuin kohtalon oikusta, Jenni ja Arska sattuivat saamaan yhteisen tehtävän. Heidän piti tehdä laskelma siltapalkin lujuudesta.
Projektin aloittamisesta ei meinannut tulla mitään, kun kumpikin punastuneina haukkoivat henkeään koettaessaan ehdottaa toisilleen, missä alkaisivat tutkia siltapalkin lujuuden laskemista. Jenni puri alahuultaan ja ynähteli koettaessaan keksiä ehdotuksia, sillä hän todella halusi olla kahden kesken Arskan kanssa. "Haetaanko läppäri ja lasketaan silta pizzalla!" Hän huudahti hädissään Arskalle. "Ööh", punasteleva Arska sai äännähdettyä ujoudeltaan toinen kulmakarva koholla. Punastuneena Jenni korjasi "Siis siis siis, läppärillä lasketaan ja syödään pizza! Jooko?". Arska hymyili hömelösti. "Niin arvelinkin", hän vastasi ja nappasi tajuamattaan, mitä tekee, Jenniä kädestä kiinni.
"Tämä silta on mulle tärkeä yhteisö", Arska sopersi sekavana ja lähti kävelemään, edelleen huomaamattaan käsi kädessä, Jennin kanssa pizzeriaa kohti. Nyt Jenni katsoi hihitellen, ymmällään punastuneena, yhtälailla edelleen punastunutta Arskaa. "Eikun siis tämä yhteistyö on tärkeä", Arska selitteli naureskellen. Molemmat kävelivät käsi kädessä naureskellen, tietämättä miksi, perhosia vatsassa.
Vasta pizzerian ovella Arska huomasi pitävänsä Jenniä kädestä ja otti sen äkkiä irti. Jenni katsoi ihmeissään Arskaa. Arska tajusi, että Jenni oli tykännyt. Tämä oli uutta hänelle. Jenni olikin nainen, joka ei yrittänyt kiusoitella häntä, vaan viihtyi oikeasti hänen seurassaan. Omana itsenään. Arska nappasi pizzerian ovesta äkkiä kiinni samalla kädellä, millä oli äsken pidellyt Jenniä ja avasi oven. "Olkaa hyvä, neiti", Arska sanoi löperösti flirttaillen. Jenni alkoi hymyillä jälleen. Korjausliike onnistui ja Arska huokaisi helpotuksesta lähes huomaamatta.
Nuoripari käveli pizzeriasta pizzalaatikko kädessään jälleen hymyillen, tietämättä miten päin olla, ja tietämättä, miten pidellä samaan aikaan pizzalaatikkoa ja kävellä käsi kädessä.
Jennin pieni yksiö oli kerrostalolähiön ehkä epäviihtyisimmässä, ruskeassa betonilaatikossa, kolmannessa kerroksessa. Ei hissiä. Tämä ei heitä haitannut heidän kävellessään ujon ja hersyvän naurahtelun kaikuessa rappukäytävässä.
Oven avautuessa Arskan sieraimiin tulvahti miellyttävä vaniljantuoksu. Jenni oli sisustanut viehättävästi vihreällä samettikankaalla ja vaaleansinisellä sohvalla pienen asuntonsa. He istahtivat sohvalle. "Käyn vaihtamassa vaatteet ja tulen sitten", Jenni tokaisi hersyvästi hymyillen leveästi virnistävälle Arskalle.
Arska availi pizzalaatikkoa ja leikkeli pizzan palasiksi, samalla kun viritteli Jennin läppäriä sohvan edellä olevalle lasikantiselle matalalle pöydälle. Jenni tuli juonikkaasti hymyillen takaisin yllään viehättävä vaaleanruskea, lyhyt, löyhä villapaita ja jaloissaan kireät ja räikeän lilapinkit legginsit. Arska jäi suu raollaan tuijottamaan Jennin muodokkaita jalkoja. Hänen silmänsä olivat apposen auki, sydän alkoi hakkaamaan ja hengitys muuttui kevyeksi huokailuksi.
Jenni tunsi Arskan katseen hyväilevänä väreilynä hänen jalkojaan pitkin. Hän katsoi suu raollaan ihmetellen Arskaa, joka tuijotti hänen jalkojaan. Hänen päätään alkoi huumata. Ennen kuin hän ehti miettiä, mitä hän teki, hän kyykistyi Arskan viereen, otti tätä kädestä kiinni ja aikoi kysyä jotakin liittyen läppäriin. Sen sijaan Jennin suusta tuli vain "uuh" hänen huomatessaan, miten Arska tuijotti suu raollaan ja pienessä hymyssä hänen jalkojaan.
Arska aikoi palauttaa itsensä takaisin maan pinnalle, mutta hänen vieressään kyykistelevä kaunisjalkainen Jenni oli avannut pandoran lippaan: paluuta ei ollut enää. Arska yritti pinnistää ja aikoi kertoa läppärin olevan valmis ja pizzan leikattu. Sen sijaan hän sai vain sanottua, puoleksi huohottaen "Sulla on tosi kauniit jalat". Tuijottaen Jennin kauniin mehevästi yhteen puristuneita pohje- ja reisilihaksia hänen hengityksensä kiihtyi entisestään eikä hän saanut silmiään millään irti Jennin jaloista.
Jenni tunsi Arskasta virtaavan eroottisen latauksen ja hänen katseensa eksyi Arskan farkkujen etumuksiin. Oh no! Tästä ei seuraisi mitään hyvää. Hän jäi hävyttömästi tuijottamaan pullottavaa farkkujen etumusta, jossa toisessa lahkeessa sykki paksu ja pitkä makkara. Sen muodot eivät jättäneet epäilyä housujen muhkeasta sisällöstä. Jenni oli kuullut Arskan kohteliaisuuden hänen jaloistaan ja hän yritti vastata, hypnoottisesti tuijottaen Arskan housunlahjetta. Jenni avasi suunsa kiittääkseen, mutta suusta lipsahtikin vain huokaileva kysymys "pannaanko".
Jenni ei ollut tajunnut oikein, mitä sanoi, mutta Arska nousi ylös sohvalta ja pudotti sanaakaan sanomatta housunsa alas. Jenni tuijotti silmät apposen avoinna silmälasiensa takaa edessään sykkivää muhevaa kalua. Hän ei ollut ennen saanut miestä. Eikä Arska naista. He huohottivat kummatkin hetken paikallaan, Arska tuijottaen Jennin jalkoja, Jenni Arskan kalua. He olivat aivan kuumissaan, mutta myös hämillään, kuin puulla päähän lyötyjä. Hetkeen he kummatkin vain sanoivat toisilleen "aah" tai "uuh" tai naurahtivat huohotuksensa välissä.
Pian he vilkaisivat toisiinsa hymyillen. Jenni nousi, pudotti kireät legginsinsä lattialle ja kyykistyi uudelleen, aivan Arskan seisovan komeuden viereen. Hän levitti jalkansa niin auki, kuin pystyi ja jäi nauttimaan Arskan jakamattomasta, kiinni kiintyneestä katseesta. Arska kyykistyi myös Jennin viereen ja hengitys katkeillen, kädet hikoillen hän tarttui Jenniä hellästi silittäen niskasta ja ottaen toisella kädellä kiinni Jennin kauniista reidestä ja puristi sitä hellästi, kuin kypsää hedelmää, ikään kuin kokeillakseen, oliko tämä totta vai ei.
Jenni värähti ja ynähti Arskan katseesta ja kosketuksesta. Hänen silmänsä anoivat, että Arska alkaisi hyväilemään tätä. Hän työnsi paksut ja muodokkaat huulensa hitaasti aivan Arskan kasvojen eteen ja he painoivat hellästi huulet yhteen. He jäivät siihen pitkäksi aikaa, huulet yhdessä, ilki alasti lattialla kyykkien.
Pian huuma alkoi kuitenkin nousta ja he molemmat alkoivat hyväillä toisiaan sieltä ja täältä, nautinnon ynähdyksien, huokauksien ja voihkaisujen kaikuessa pienessä yksiössä.
Sitten he pysähtyivät ja katsoivat hetken toisiaan silmiin. Jenni puraisi alahuultaan ja hymyili merkitsevästi Arskalle. Arska puolittain nyökkäsi ja hymyili hengästyneenä takaisin. Jenni kääntyi selin kyykistyen Arskan eteen ja alkoi pyöritellen nostaa muodokasta pyllyään Arskan eteen. Arska näki oman paksun, sykkivän kalunsa liukuvan hitaasti Jennin odottavan, mehukkaan näköisen vaon eteen. Hän pysähtyi vielä pieneksi hetkeksi, kuin antaakseen itselleen luvan, ja sitten työnsi eteenpäin.
Jenni voihkaisi onnellisesti tuntiessaan Arskan kalun työntyvän hänen sisäänsä sentti sentiltä. Hän hymyili, itki ja voihki. Arska liu'utti vahvat ja pitkät kätensä Jennin hoikkaa selkää pitkin hänen ympärilleen. Ja työnsi uudelleen. Jenni voihkaisi kaipaavasti. Ja uudelleen. Pian huone täyttyi häpeilemättömistä nautinnon äänistä, voihkeista, läpsytyksestä ja huohotuksesta, rytmin kiihtyessä kiihkeästi kohti huipentumaa.
Arska työnteli vauhdikkaasti ja tunsi kalunsa vartta nousevan purkauksen tulevan. Hänen silmänsä pyörähtivät ympäri ja hän purskahti murahdellen ja ponnekkaan kiimaisesti sykkien useasti Jennin sisään. Jenni ulvoi, värisi ja kouristeli ja painoi Arskaa reisistä tiukemmin sisäänsä.
Lopulta he jäivät huohottamaan siihen, Jennin olohuoneen karvamatolle, punaisina ja helpottuneina, autuaasti hymyillen, Jenni tuijottaen karvamattoa silmät rauenneina, Arska Jennin selkää näkemättä sitä kuitenkaan.
Arska voihkaisi polvien alkaessa vihlaista lattialla kyykkimisestä ja katsoi hämillään, mutta onnellisena Jenniä. "Tehdäänkö useamminkin ryhmätöitä", Arska kysyi vilpitön virne kasvoillaan. "Tehdään vain", kylläisesti hymyilevä Jenni virnisti takaisin silmät loistaen.