V
vieras
Vieras
Minä olen kiltti ihminen ja teen sitä hyvin harvoin.
Joskus ei voi vastustaa kiusausta.
Meillä kotona oli sääntö, että mahan saa syödä täyteen ja vain sellaista ruokaa tarjotaan, josta riittää kaikielle niin paljon kuin jaksaa syödä. Koskaan ei kielletty ottamasta edes herkkuja niin paljon kuin jaksaa silloin kun niitä oli.
Miehen kotona taas päinvastoin. Joskus otan aivan hirveästi siellä ruokaa vaikka huomaan että kun on tehty paria ruokaa, toista pitäisi ottaa vähän että kaikille jää tai sitten otan kaikkea rasvaista ruokaa aivan hirveästi kun huomaan että anoppi on aina laihdutuskuurilla (on ylipainoinen raskaastI)
Pienet ilot elämässä ja niin pois päin.