M
mai
Vieras
Mun miehellä alkoholiongelma. Mut ei siis hänellä oo ongelmaa hänen omasta mielestään. Mut onhan se ongelma kun joka ilta pitää saada pieni huppeli aikaiseksi ja viikonloppuisin/vapaapäivinä otetaan sitten vähä enemmänkin. Muutaman kerran kännissä lyönytkin mua. Baarissa käy melkein joka viikonloppu ja tuhlaa ison osan meidän perheen rahoista juomiseen ja tupakkaan, vaikka raha-ongelmiakin meillä on. Tästä asiasta ollaan riidelty niin kauan ku muistan ja tajusin, että mies on oikeasti alkoholiongelmainen vasta kuitenkin lapsemme synnyttyä, kun juominen ei loppunutkaan silloin. Nyt poikamme vuoden ikäinen.
Miehen äiti on kauhean kova puuttumaan meidän asioihin, vaikka olen sanonu, että tää on meidän välinen asia ja me saadaan kyl ammattiapua, joka ei oo puolueellinen. Kun tää mun mies vaan ymmärtäis ottaa tän ammattiavun vastaan. Tähän asti oon yksin ollu ammattiauttajien kanssa tekemisissä tän asian tiimoilta. Tää miehen puolustelee joka asiassa vaan poikaansa ja valehteleekin tän puolesta ja vähättelee hänen ongelmaansa. Syyttää minua, että minä ajan miehen ryyppäämään omalla kiukuttelullani ja nalkutuksellani. Mielestäni olen ihan aiheesta miehelle sanonu jos oon jotain sanonu. Pitäiskö sit olla kokonaan ottamatta asiaa puheeks siinä pelossa, että mies lähtee taas juomaan??? Ei mun mielestä. Pakkohan niist asioista on puhua. Mut vaikeeta se puhuminen tuntuu olevan ku aina menee riitelyks. Mies ei näe itsessään mitään vikaa.
Tuntuu, ettei mies eikä anoppikaan minua arvosta tippaakaan. Taidan pakata kimput ja kampsut ja lapsen mukaan ja ottaa eron. Kun mikään ei tunnu muuttuvan :'(
Miehen äiti on kauhean kova puuttumaan meidän asioihin, vaikka olen sanonu, että tää on meidän välinen asia ja me saadaan kyl ammattiapua, joka ei oo puolueellinen. Kun tää mun mies vaan ymmärtäis ottaa tän ammattiavun vastaan. Tähän asti oon yksin ollu ammattiauttajien kanssa tekemisissä tän asian tiimoilta. Tää miehen puolustelee joka asiassa vaan poikaansa ja valehteleekin tän puolesta ja vähättelee hänen ongelmaansa. Syyttää minua, että minä ajan miehen ryyppäämään omalla kiukuttelullani ja nalkutuksellani. Mielestäni olen ihan aiheesta miehelle sanonu jos oon jotain sanonu. Pitäiskö sit olla kokonaan ottamatta asiaa puheeks siinä pelossa, että mies lähtee taas juomaan??? Ei mun mielestä. Pakkohan niist asioista on puhua. Mut vaikeeta se puhuminen tuntuu olevan ku aina menee riitelyks. Mies ei näe itsessään mitään vikaa.
Tuntuu, ettei mies eikä anoppikaan minua arvosta tippaakaan. Taidan pakata kimput ja kampsut ja lapsen mukaan ja ottaa eron. Kun mikään ei tunnu muuttuvan :'(