[QUOTE="vieras";24098927]Etkös sää kärsinyt sekundäärisestä lapsettomuudesta? Eikö raskaus olisikin ihana asia?![/QUOTE]
Mitäkö panikoin. Haluaisin olla jotain mieltä asiasta ennen kuin kohtaan sen. Sekundäärinen lapsettomuus ja siitä selviäminen oli mulle ja miehelleni niin iso asia, että olemme sen aiheuttamia ongelmia käsitelleet vieläkin. Olen kuitenkin päässyt ajatukseen, että minun elämäni on jotain muuta varten enkä halua enää lasta. Mieheni sanoi samoin, hän ei enää ajatellut tulla isäksi. Lisäksi olen 12 vuotta vanhempi kuin aikoinaan, pelkään kroppani puolesta. Olen hiukan pinnallinen joo, mutta myös kärsin oikeasti refluksitaudista sekä selkäongelmista. Sen ainoan raskauteni kärsin koko ajan pahoinvoinnista, teen nykyään raskasta kolmivuorotyötä, jossa ei voi hidastaa tahtia raskauden vuoksi. Ainoa hyvä asia, on se, että mulla on vakituinen työpaikka. Lisäksi kotimme on liian pieni, ja olin halunnut siitä vielä pienempään asuntoon ilman pihaa. Ja mä kaiken lisäks tilasin just tatuoinnin syyskuulle ja minulle maistuu myös juhliminen aika lailla, olen aikuinen nainen jo joka on löytänyt itsensä, ei siihen sovi mikään sitä sotkemaan. Kaikkea tällaista mä mietin tässä odotellessani. Lisäksi huvittavinta on se, että ajankohta on tasan sama kuin 12 vuotta sitten. Vuonna -99 juhannuksen jälkeen minulta jäi kuukautiset tulematta, mutta eka testini näytti silloin negatiivista ja vasta kp38 tehty testi heikkoa plussaa. Mietin tänä iltana varmaan mieheni kanssa asiaa kahdestaan ja päätämme yhdessä mitä tehdään. Testi ostettiin yhdessä ja se odottaa tuolla käsilaukussa vieläkin. Me ollaan kuin kaksi teiniä, vaikka minä olen 35 ja mies 37. No joskus sitä kai meidänkin täytyy olla lapsellisen tyhmiä.