Asperger-lapsen negatiivisuus

[Birgitte]

Tiedän, että täällä on muitakin, joiden lapsella diagnoosi aspergerista. Kysymys kuuluu: ovatko nämä as-lapsenne asenteeltaan negatiivisia? Nyt ei puhuta esimerkiksi siirtymätilanteiden tuskasta tai siitä, miten hankala lasta on saada tekemään jokin asia, vaan ASENTEESTA. Näkevätkö as-lapsenne asiat negatiivisessa valossa?

Esimerkiksi tänään, kun kävin esikoiseni kanssa ulkoilemassa, poika valitti koko ajan. Milloin oli kylmä, milloin kelkka ei luistanut, milloin jalkaan sattui jne. Valitus oli aivan käsittämätöntä ja sitä jatkui ja jatkui vaan. Pojan ollessa pienempi en tällaista huomannut. Tietenkin huomio kiinnittyi silloin muutenkin niihin muihin ongelmiin, sosiaaliseen puoleen ym. Negatiivisuus on kuitenkin kehittynyt näihin mittoihin vasta vähän ajan sisällä. Toinen vaihtoehto on, että kyse on ikäkaudesta, lapsi kun on 7-vuotias, mutta kyllä tuo negatiivisuus sen verran voimakasta on, etten pelkällä iälläkään sitä selittäisi. Negatiivisesti asennoituvat ihmiset ovat äärimmäisen väsyttäviä ja lannistavia, enkä tahdo lapsestani tulevan sellaista.

 

["vieras"]

 

["yks äiti"]

Minulla on kahdella pojalla as-piirteitä, mutta ei diagnoosiin asti. Silti tunnistan heistä tuon negatiivisuuden, tai oikeastaan vanhemman kohdalla (nyt 14v) se on valtavaa realismia ja siihen sekoittuvaa pessimistisyyttä. Se on luonteenpiirteenä aika raskasta, vaikkakin pojat ovat aivan ihania ja varsinkin tämä vanhempi erittäin luotettava nuori. Toinen "harmittava" piirre on tietty mukavuudenhalu / laiskuus niitä asioita kohtaan, jotka eivät kiinnosta. Tämä hankaloittaa opiskelua yläkoulun puolella :/

 

["marnie"]

Hmm, no meillä tutkimuksia ollaan vasta aloittelemassa mutta hämmästyn suuresti jollei epäilyksemme pidä paikkaansa.

Luulen että riippuu myös persoonasta?
Meidän 6-vuotiaamme kyllä on aika negatiivinen. Tai siis yleensä kuvataan iloiseksi, mutta lannistuu helposti ja näkee asiat vaikeina.
Juoksukilpailu kaverin kanssa kiinnostaa juuri niin kauan kuin lapsi johtaa. Heti kun kaveri ohittaa, ei meidän lapsi jaksakaan enää juosta.

Ennen niin liikkuvainen tyttö on jämähtänyt paikoilleen ja kaikkeen saa suostutella, perustella ja valmistella.
Muutaman metrin kävelyn jälkeen alkaa valitus siitä että väsyttää, onko pitkä matka.

Kirjoittelin joku päivä sitten neuvolakäynnistä joka ei mennyt ihan putkeen.
Terveydenhoitaja arvosteli lasta aika kovin sanoin ja tämän jälkeen lapsi oli pari päivää todella vihainen ja negatiivinen.
Joten kuvittelisin että negatiivisuus liittyy huonoon itsetuntoon ja pahaan mieleen, ainakin meidän lapsen kohdalla.

Yleensä tyttö on joko iloinen tai vain ihmettelevä(ilmeettömällä tavalla, hankala selittää), jollei siis raivoa milloin minkäkin asian vuoksi.

Voi olla sitten omassakin päässä, kuinka lapsen juttuihin jaksaa milloinkin suhtautua.
Juuri nyt kuuntelen kun lapsi puhuu kirjakieltä pelille(joka ei siis vastaa) ja olen vain lievästi huvittunut.

 

[Birgitte]

Ilmeettömyys ja tietynlainen perusvakavuus on mielestäni as-lapselle ihan yleisiä piirteitä. Toki tämä minunkin esikoinen riehaantuu ja innostuu ajoittain, mutta yleensä ottaen lapsena hän on vakava ja juurikin tuollainen yllä kuvatulla tavalla hankala. Ei siedä häviötä, ei kestä arvostelua, lannistuu helposti, heittää ns. pyyhkeen kehään. Ja kaikki mikä menee omien intressien ulkopuolelle on todella vaikeaa ja vastenmielistä. Näissä piirteissä on selkeästi as-lapsen piirteitä, muta kuten yllä jo marnie kommentoi; myös huono itsetunto vaikuttaa näihin. Minunkin esikoiselleni on tavallaan väkisin tullut huono itsetunto, koska niin monet muiden mielestä ihan helpot asiat ovat vaan tuottaneet hänelle niin ylivoimaisia ongelmia.

Toivon, ettei liikkumisen riemu lapselta kuitenkaan katoa. Ollaan innokkaita urheilemaan ja on todella tuskallista jos lapsi ei enää innostu siitäkään.

 

[riiviöiden äiti]

No tuo minun 13v on positiivisuuden perikuva, tai oli ennenkuin murrosikä alkoi. Mutta tarkoitan siis perusluonnetta, kaikki käy ja hän osaa kaiken, vaikka taidot oikeasti olisi todella puutteelliset. Uskoo ihmisistä hyvää ja on vähään tyytyväinen. (tämä kuullostaa niin hyvältä, että jätän kaiken negatiivisen nyt luettelematta, kun ne eivät ole luonteenpiirteitä )
Vanhin taas on aina ollut negatiivisesti suhtautuva (omaa vain as-piirteitä muiden mausteisten kirjainyhdistelmien ohella), ei usko minkään onnistuvan ja aina jokin voisi olla paremmin. Kuvissa 2-8v epäilevä, huolestunut ilme aina, ja kutsumme häntä joskus kun-mikään-ei-riitä lapseksi.