Asumuserosta yhteen paluu???

[sekaisin]

Olemme avopuolison kanssa asuneet erillään nelisen kuukautta. Syyt asumuseroon olivat molempien törttöily ja katoaminen reissuille.
Lisäksi suhteessa on ollut paljon luottamuspulaa yms. ongelmaa.

Varsinaisia riitoja tai kinaamista ei ole vaan tulemme oikein hyvin juttuun ja meillä on hauskaa yhdessä. Seitsemän vuotta hyvää ja ajoittain romahtanutta suhdetta... Nyt pitäisi päättää palatakko siihen vai jatkaa omillaan lasten kanssa...

Mies siis haluaisi, että muutan takaisin kotiin. Olen asumusero ajan keskittynyt töihin ja ystäviin. Liki unohtanut koko ukon ketaleen ( <3) olemassaolon. Aika on ollut opettavaista ja olen ymmärtänyt kuinka typerän ailahtelevainen olen. Toivon, että olisin sinnikkäämmin miehen kanssa selvittänyt asioita.

Mutta siis, en tuntenut sydäntä kuristavaa ikävää, ennen kuin nyt kun mies sanoi että odottaa perhettä kotiin
Vuoria siirtäviä rakkaudentunteita en ole tuntenut häneen. Joskaan en muihinkaan. Mutta siis hyvä, seesteinen arki, mieletön seksi edelleen. Eikö ne ole avaimet onneen? Olen kai jossain taustalla miettinyt prinsessasadun suhdetta, mutta onko siinä järkeä? Ei....

Mies on kuitenkin toimelias ja meillä on yhteisiä harrastuksia. Toisaalta hänellä paljon omia, joten saan vapautta myös lukemiseen yms. mitä sieluni vaatii. Yksinoloa ja hiljaisuutta toisinaan.

Tämä suhde on siis romahtanut pariin otteeseen, mutta toisaalta en voisi kuvitellakaan suhdetta kenenkään muun, kuin tämän kanssa, jonka tunnen kuin omat taskuni. Niin hyvässä kuin pahassa.

 

["Wilma"]

niin avain onneen on loppujen lopuksi oma ja toisen sitoutuminen! jos haihattelee jonkun toisen perään,etenkin uljaan satujen prinssin,niin ei mikään suhde toimi.

Tiedätkö että niihin omiinkin tutneisiin voi vaikuttaa? jos ajattelee tosiesta vain niitä negatiivisia asioita(jotka kyllä löyty ymeistä jokaisesta) niin se johtaa ennemmin tai myöhemmin siihen että muut tunteet jäävät jalkoihin.

jos taas ajattelee niinkuin aina suhteen alussakin(silloinha se käy automaattisesti),vain sitä miltä toisen kosketus tuntuu,miten tuo kävelee seksikkäästi,ihana hymy... yms yms niitä positiivia asioita on tunteetkin positiivisempia.


jokainen suhde tulee realistisemmalle tasolle kun alun lähes euforia haihtuu... silloin on avainasia se että PÄÄTTÄÄ sitoutua,PÄÄTTÄÄ hyväkvyä toisen ärsyttävätkin puolet.

miksi te ylipäätänsä päädyitte rikkomaan lapsilta perheen,ettekä menneet pariterapiaan?

väestöliitolta löytyy ilmaista parisuhdeterapiaa! ihan koulutettuja psykoterapeutteja! suosittelen tässäkin vaiheessa sinne menemään

 

[astrolabe]

Jos suuria tunteita ei ole ollut koskaan, olit unohtanut miehen ja arki erillään alkanut rullata,miksi palata yhteen?

 

[Sama homma]

No joo, jos toinen on melkein unohtunut jne niin tavan takia ei kannata palata yhteen..Meillä myös asumuserosta yhteen muutto edessä, mutta ollaan koko tää ero aika käyty juttelemassa ulkopuoliselle, käyty asioita läpi jne ja tehty töitä sen olemisen suhteen..

 

["a.p"]

Niin, suuria tunteita itsekin olen "odottanut".
Tunnen miestäni kohtaan syvää kiintymystä, rakkautta tietenkin. Ystävyyttä.
Ja näin olen tuntenut suhteen alusta asti. Riittääkö se?

 

[Sama homma]

Jaa-a..Siihenpä ei kukaa muu tiedä vastausta kun sä itte...

Ootteko te mitenkää selvittäny noita asioita mitkä siihen asumuseroon johti?

 

[Pitkä liitto]

[QUOTE="a.p";28587756]Niin, suuria tunteita itsekin olen "odottanut".
Tunnen miestäni kohtaan syvää kiintymystä, rakkautta tietenkin. Ystävyyttä.
Ja näin olen tuntenut suhteen alusta asti. Riittääkö se?[/QUOTE]

Mut varmaan kivitetään, mutta minusta riittää. Tulinen rakkaus on meiltäki kaikonnut. Totta kai rakkautta on ja syvä yhteys kun olemme tunteneet jo niin kauan. Luottamus on luja ja kyllä mieheni on myös paras ystäväni (ei ole ketään muuta jolle ihan kaikesta pystyisin puhumaan vaikka toki ystäviä muutenkin on). Ehkä joku saa sen huuman säilytettyä, mielestäni normi arki polkee sitä jalkoihin. Mutta me olemme onnellisia näin, rakastuneitakin vaikka sanalla ehkä nykyään onkin erilainen merkitys. Liittoomme on kuitenkin vahva ja sen uskon olevan lapsillekin hyvä asia.