V
vieras
Vieras
Eli olemme ostamassa taloa (vielä epävarmaa saadaako) mutta pääsisimme muuttamaa sinne vasta tammikuun alussa. Emme siis ole häätämässä nykyisia asukkaita pois ennen kuin heidän uusi asuntonta valmistuu. Myös laina tarvitsee ottaa vasta silloin.
Kiinteistövälittäjän mukaan meidän asunnollemme on hyvin kysyntää. Tälläisiä kuulemma kysytään paljon, mutta tarjonta on vähäistä eli taatusti saamme kuulemma myytyä. Emmekä itse edes ole sitä epäilleet, tiedämme että tälle on taatusti kysyntää.
Mutta kuulemme se heikentää kaupan ehtoja (eli mitä ne voisi siis olla) jos asetamme sellaisen ehdon, että saamme asua tässä vuodevaihteeseen asti. Meidän siis pitäisi olla kuulemma valmiita muuttamaan tästä heti, kun ostaja tahtoo.
Miten on? Mitkä ne ehdot on mitkä heikkenee ja paljonkohan vaikuttaa kaupan tekemiseen ylipäätään, jos kerran sitä kysyntää kuitenkin on.
Minua kauhistuttaa ajatus siitä, että pitäisi siirtää tämä viisi henkinen perhe kaikkine näine tavaroineen jonnekin kerrostaloloukkuun. Minne me muka laittaisimme nämä kaikki kamat? Ei ole sukulaisillekaan pahemmin mahdollista sijoitella mitään. Ja ylipäätään kauhistuttaa se että pitäisi asua jossain kopissa. Ja entäs sitten esikoisen koulu. Aloittaa syksyllä ekaluokan niin pitäisikö sitä käydä sitten siinä "oikeassa" koulussa jostain pirun kaukaa mahdollisesti vai käydä ensin syksy toista koulua ja vaihtaa taas kun muutetaan.