Autismin kirjo -> Onko koira hyvä vai huono valinta lapsen kaveriksi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja muutenkin huolissaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

muutenkin huolissaan

Vieras
Lapsi on 1,5v (ja ainut lapsi) ja ajattelin vain että jos lapsen kontaktin ottamisessa / kontaktin saamisessa lapseen on vaikeuksia, niin voiko asia entisestään pahentua jos hän alkaa "seurustella" vain koiran kanssa, eli että huomio kiinnittyy hänellä lähinnä koiraan? En tiedä asiasta mitään, mutta aloin vain ajatella. Koira ollut suunnitelmissa hankkia.
 
Meillä on autistinen lapsi ja ollaan nähty koira vain plussana. Tyttö on luonut oman suhteensa koiraan ja on ollut hetkiä jolloin lapsi on ottanut koiraan enemmän kontaktia ja osoittanut tälle enemmän hellyyttä kuin ihmisille, mutten koe sen olevan meiltä pois. Päinvastoin, uskon ettei hän noina hetkinä olisi muutenkaan kyennyt "antamaan" meille ihmisille sen enempää ja ihan hyvä vaan että on ollut koira johon on saanut kuitenkin luotua tuota suhdetta.

Toki tietty koiran ottavat aikuiset omiin tarpeisiinsa, lapsi vaan saa sitten nauttia siitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja muutenkin huolissaan:
Lapsi on 1,5v (ja ainut lapsi) ja ajattelin vain että jos lapsen kontaktin ottamisessa / kontaktin saamisessa lapseen on vaikeuksia, niin voiko asia entisestään pahentua jos hän alkaa "seurustella" vain koiran kanssa, eli että huomio kiinnittyy hänellä lähinnä koiraan? En tiedä asiasta mitään, mutta aloin vain ajatella. Koira ollut suunnitelmissa hankkia.

Katselin juuri yks päivä ohjelmaa, jossa oli autistinen lapsi ja perheeseen hankittiin koira. Tällä lapsella tosin oli isosisko. Koira auttoi ainakin tätä lasta ottamaan kontaktia myös siskoonsa, kun oli yhteinen "tekemisen" kohde. Ehkä toimisi myös niin, että olisi vanhemman ja lapsen yhteinen kohde? Niin, ja omaa kokemusta ei tosiaan ole, joten en tiedä oliko tästä mitään hyötyä teille..
 
Luulis että lemmikki olis hyvä juttu autistiperheessä, esim. ratsastusterapiasta ainakin on hyviä kokemuksia autistien kohdalla. Ja muutenkin lemmikit helpottavat stressiä ja lisäävät mielihyvää, varsinkin (myös muiden) erityisryhmien kohdalla.
 
On varmasti hyväksi,mutta voi koitua myös huonoksi jutuksi.Ei ole kenellekkään hyväksi olla liian kiinni eläimessä,ja unohtaa kaikki ihmisten välillä käytävät suhteet.
Jospa tuo omalta osaltaan auttaisi luomaan ihmisiin niitä suhteita.
 

Yhteistyössä