Auttakaa, 9kk vaan kitisee ja huutaa eikä nuku enää öisin!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Olen ihan ihmeissäni. Voiko lapsen luonne vaan yks kaks muuttua vai onko tämä joku vaihe?

Vauva on ollut tähän saakka hyväntuulinen ja viihtynyt lattialla hyvin. Nyt vaan kitisee ja huutaa koko ajan, roikkuu lahkeessa ja haluaisi olla vaan sylissä. Ei viihdy lelujensa kanssa enää juuri ollenkaan.

LIsäksi nyt muutama yö on mennyt ihan pjersiilleen. Esim. viime yönä alkoi heräilemään jo tuossa 23 aikoihin koko ajan, valvoi ja huusi klo 02-04 välisen ajan. Meinasi aina jo nukahtaa, mutta kun käden otti pois selän päältä niin säpsähti hereille ja huuto ja vaan jatkui.

Mitään fyysisiä vaivoja ei pitäisi olla. Pystyyn oppi nousemaan jo muutama viikko sitten, muita mainittavia uusia taitoja ei juuri nyt ole tullut.

Auttakaa, kommentteja? En pysty hyysäämään vauvaa mitenkään koko aikaa kun toinenkin lapsi hoidettavana.
 
Mie sanoisin ensimmäisenä että jos sairauksia ei mitään ole niin ihan vaihe vaan. Menee ohi aikanaan. Koita nyt kuitenkin mennä vauvan ehdoilla niin paljon kuin pystyt toisen lapsen hoitamiselta, kyllä se ajan kanssa helpottaa.
 
En tiedä, lapsella on kyllä kevään aikana ollut korvatulehduksia. Mutta kun nyt ei ole mitään muita oireita kuin tuo kärttyisyys, yleensä ollut myös flunssaa tms.
 
Korvat, hampaat, eroahdistus, tai vaan joku vaihe mille ei oo mitään selitystä. Mut kyl ne aina menee ohi, ja niitä tulee sit taas lisää. Harvat vauvat nukkuu aina hyvin tai on ihan aina rauhallisia. Oudompaa olis se jos ei yhtään huutais.
 
meil esikoisella oli monia korvatulehduksia vain yksi tulehduksista nuhan aikana, samoin kuopuksella eka korvatulehdus ilman nuhaa ja tää toinen heti perään kera nuhan mut jos kitinä ei ota loppuakseen niin mee ihmeessä näytille. ite en eka hoksannut nuhan takia kuopuksen tän hetkistä korvatulehdusta kun luulin kitinän johtuvan vain kovasta flunssasta mutta kun kitinä jatkui vielä viikonkin päästä ja vain paheni niin kävin tarkistuttamassa korvat ja onneksi kävin. seuraile tilannetta, voi tietty olla että hampaatkin vaivaa..?
 
Korvat kannattais tsekata ihan ekana!
meillä oli pojalla monesti ainoa merkki korvatulehduksesta se, että oli todella kärttyinen koko ajan.
Tai sitten voi olla hampaiden puhkeamista, tai muuten vaan vaihe.
 
Meillä kans tyttö 9kk ja on aika ajoin ollut kitinää ja levottomuutta yöllä. Hän ryömii ja on nyt muutama päivä siiten oppinut nousemaan jaloilleen. Meillä ainakin tuo näyttää olevan joku vaihe, koska kun ryömimään oppi (7kk) niin silloin oli samaa rumbaa ja sitten huokaistiin helpotuksesta kun yöt alkoi taas sujua ja muutenkin meni "rauhallisemmin", no nyt taas kun kavutaan koko ajan pystyyn niin on ihan sama touhu alkanut. Ja nukkumaan menosta on tullut myös taas ihan kaaosta, kestää n.2h että saadaan tyttö nukahtamaan, kun seisoa nököttäisi vaan ja alkaa aramoton huuto kun laitetaan makuulleen. Joten uskon että ne on näitä vaiheita kun opitaan uusia asioita...voihan se tietty olla myös tota korvatulehdusta ja kannattaa sekin tarkistaa. Mutta ette oo ainoita, täällä "taistellaan" samoista asioista:)
 

Yhteistyössä