V
"vierailija"
Vieras
Olen neljän ihanan lapsen äiti.Lapset ovat 4,5v, 3,5vkaksoset ja 1,5v. Olen hirveän ahdistunut kun tunnen itseni niin huonoksi äidiksi...Ja olenkin ollut sitä. Olen joskus kurittanut lapsiani ruumiillisesti.(kolmea isompaa.) Noin vuosi sitten tajusin etten enää voi jatkaa.En halunnut että lapset oppisivat minulta tukistamista tai kovakouraista käsittelyä.
Olin silloin varmaan osittain masentunut vaikken silloin sitä tajunnut.Ja myöskin olen ollut aika epävarma kasvatusasioissa kun kotonani minua itseäni on tukistettu pienenä. Minua niin pelottaa ja ahdistaa miten kaikki on vaikuttanut lapsiini.. Nyt kun heitä katsoo niin he ovat todella reippaita ja normaalisti kehittyneitä lapsia. Ja neuvolassa on aina kehuttu. Rakastan lapsiani yli kaiken enkä enää ole sen koommin kurittanut ruumiillisesti kun tajusin että en voi jatkaa. Olen nykyään turvautunut jäähypenkkiin ja olen aina rauhallinen lapsen kiukuttelun ja tottelemattomuuden edessä. Olen opetellut hillitsemään itseni totaalisesti. Nyt vain pelottaa ja ahdistaa että kasvaako lapsista normaaleja ihmisiä. Haluaisin niin elää ja nauttia lapsista, enkä vain miettiä kaikkea ahdistavaa. Tiedän että ruumiillinen kuritus on rangaistavaa.. siksi sekin ahdistaa. tuntuu että minun pitäisi kärsiä jokin rangaistus tästä..kyllä tämä syyllisyyskin on kuin jokin kamala rangaistus.. Haluaisin kuulla neuvoja ja omakohtaisia kokemuksia näistä asioista..
Olin silloin varmaan osittain masentunut vaikken silloin sitä tajunnut.Ja myöskin olen ollut aika epävarma kasvatusasioissa kun kotonani minua itseäni on tukistettu pienenä. Minua niin pelottaa ja ahdistaa miten kaikki on vaikuttanut lapsiini.. Nyt kun heitä katsoo niin he ovat todella reippaita ja normaalisti kehittyneitä lapsia. Ja neuvolassa on aina kehuttu. Rakastan lapsiani yli kaiken enkä enää ole sen koommin kurittanut ruumiillisesti kun tajusin että en voi jatkaa. Olen nykyään turvautunut jäähypenkkiin ja olen aina rauhallinen lapsen kiukuttelun ja tottelemattomuuden edessä. Olen opetellut hillitsemään itseni totaalisesti. Nyt vain pelottaa ja ahdistaa että kasvaako lapsista normaaleja ihmisiä. Haluaisin niin elää ja nauttia lapsista, enkä vain miettiä kaikkea ahdistavaa. Tiedän että ruumiillinen kuritus on rangaistavaa.. siksi sekin ahdistaa. tuntuu että minun pitäisi kärsiä jokin rangaistus tästä..kyllä tämä syyllisyyskin on kuin jokin kamala rangaistus.. Haluaisin kuulla neuvoja ja omakohtaisia kokemuksia näistä asioista..
