Auttakaa minua lapsen synttärikutsuasialla? Moraalinen ongelmako?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epätoivoinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

epätoivoinen

Vieras
Lapsella on piakkoin synttärit. Ensimmäistä kertaa mukaan on kutsuttu useampi tarhakaveri. Nyt kuitenkin pari erittäin villipä poikaa ei ole kutsuttujen listalla vaikka lapsi joskus toki heidänkin kanssaan leikkii tarhassa. Tänään sitten lasta hakiessa, toinen niistä pojista huusi, että onko hänen kutsukortti jäänyt antamatta. Mulla tuli ihan paha mieli. Kysyin sitten omalta lapseltani, miksi niitä kahta ei kutsuttu. Hän oli selvästi sitä mieltä, että ne puhuu rumia sanoja jne.... eikä hän halua niitä 5 v-juhliinsa. Porukkaa on tulossa jo nyt yli 10, joten sutinaa riittää. Mua vain jäi jotenkin vaivaamaa, että olisiko nuo kaksi villiä (kuitenkin kaveria) pitänyt kutsua.
 
No jos nämä kaksi ovat ainoat pojat, jotka ei saaneet kutsua niin sietääkin olla huono omatunto. Vaikka toki jokainen saa itse kaverinsa valita, tulee minun mielestäni vanhempien myös ohjata siihen ettei ketään saa syrjiä. Sekin on eräänlaista kiusaamista.

t. se, joka jäi ainoa kutsutta luokkakaverin synttäreiltä pikkutyttönä
 
Alkuperäinen kirjoittaja BlaaBlaaBlaa:
Ei kaikkia voi aina kutsua.Eri asia jos jättää ryhmästä kutsumatta yhden taikka kaksi.Se on aika kurjaa.
Mut voi perustella että sovittiin että kutsutaan vain 10 kaveria nyt.

Lapsen samanikäisistä kutsuttiin 5 poikaa ja useita jäi kuitenkin ulkopuolelle. Toki nuo kaksi ovat sellaisia, joiden kanssa leikkinyt useinkin ymmärtääkseni. Toisella siis häiriökäyttäytymistä ja toinen muuten vain erittäin villi.
 
Minun mielestäni, jos jättää samasta ryhmästä vain muutaman pois, pitäisi kutsut lähettää/toimittaa kutsutuille suoraan kotiin eikä jakaa yleisesti päiväkodissa/koulussa. Jokainen saa toki vapaasti valita, ketkä haluaa kutsua/keitä ei. Näin on toimittu meilläpäin ja esim. koulussa se oli ihan opettajan toivekin. Itse olemme muutaman kerran kutsuneet koko ryhmän, mutta kun oli aika rajoittaa väkeä, veimme kutsut jokaiselle henkilkökohtaisesti. Toki lapset puhuvat niistä joka tapauksessa pk:ssa tai koulussa, mutta tilanne ei ole yhtä paha kuin se, että kahden lokerosta ei löydy kutsua ja muilta löytyy. Lapset osaavat olla hyvinkin ilkeitä toisilleen ko. tilanteissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja myös asioita pohtinut:

Aamulla suhteellisen huomaamattomasti laitoin kutsut - en edes tiedä, missä he asuvat. Tosin osa oli toki poissa ja osa perhetuttuja. En ole oikein toiminut, mutta noin tekee muutkin ja meidänkin lapsemme siten kutsunsa saaneet.
 
En haluakaan tuomita, vaan ainoastaan kertoa, että olen itsekin joutunut näitä asioita miettimään. Tuo saattaa just olla monella ongelma, kun ei tiedä lasten osoitteita eikä siks voi toimittaa ku pk:in. Meidän toisella lapsella on kesällä synttärit ja siksi olen joutunut noita osoitteitakin haalimaan. Hänen kohdallaan ei ole edes ollut mahdollisuuttaa jättää kutsuaja pk:in, mut toisen lapsen kohdalla kyllä. Toivottavasti saatte mukavat juhlat etkä enää liiaksi vaivaa päätäsi asialla! Tällaisista kokemuksistahan sitä viisastuu.
 
Vielä mä jankkasin tuolta pojalta, että onko tuo lista nyt varmasti ok eli 12 kaveria. Kysyin vielä, että olisikohan ne kaksi halunneet tulla. Selvä vastaus on, että ei halua niitä. Toisaalta alkaahan tuon ikäiset jo hieman noita käytösjuttujakin ymmärtämään ja hän oli sitä mieltä, että eivät osaa käyttäytyä nätisti. Lapsen oma päätös ja kait siinä on äidin tunteet vedettävä taka-alalle.
 
Hankalia juttuja. Ryhmästä poisjättäminen on kiusaamista ja jättämällä lapselle päätöksenteon, saattaa tietämättään hyväksyä kiusaamisen. Tosin joissain tilanteissa poisjätetty saattaa olla se, joka kiusaa ja selkeä kutsumattomuus johtaa taas oman lapsen kiusaamiseen. Meillä lapsi ei halunnut osallistua yhden tarhakaverin synttäreille, vaikka muiden on osallistunut. Käytiin pitkä keskustelu, jotta ymmärsi mitä teollaan tekee ja viestii. Ei osallistunut, mutta vei lahjan selityksen kera kaverille.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Toinen poisjätetyistä oli aluksi se kiusaaja, myöhemmin ovat voineet leikkiä yhdessä. Tosin tuo lapsen hoidettava ylivilkkaus saattaa olla se syy ettei lapsi halua niitä meille. Lisäksi kertonut poikien puhuvan rumasti tissi ja pippelijuttuja. Alkaakohan tuo viisivuotias jo jotain ymmärtämään, että se ei ole oikein ja hän ei halua pilaamaan omia juhliaan. Muut siis ovat rauhallisempia lapsia.
 
Kauhulla kuuntelen ajatusta siitä, että parin lapsen poisjättäminen kutsulistalta olisi kiusaamista.

Selittäkää minulle hyvät ihmiset miksi edes lapset eivät saisi kutsua juhliinsa ketä haluavat?

Kyllä, voi olla kiusaamista jos hyljeksitään jotain / joitain henkilöitä, mutta juhlat ovat sille päivänsankarille ja kukin kutsukoon ne, kenet haluaa.

Ja ei- en missään nimessä kannusta kiusaamiseen , en kaveriporukan ulkopuolelle jättämiseen enkä muuhunkaan eriarvoisuuteen. Olen vain toisinaan lopun kyllästynyt siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka "kertovat" ketä omiin juhliinsa tulee kutsua soveliaisuussääntöjen vuoksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:

Tuota mä vähän ajattelinkin! Lapsi sanoi, että hän ei halua tyttöjä sinne. Meillä ollut aina tapana kutsua kaverin tytöt synttäreille vaikka eivät enää leikikkään keskenään. Minun piti oikein hammasta purren jättää tytöt kutsuttujen joukosta. Toisaalta onhan se ihanaa, että lapsi osaa nyt ihan itse päättää omista juhlistaan. Hän on innoissaan suunnitellut kakkua ja muuta tarjottavaakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Kauhulla kuuntelen ajatusta siitä, että parin lapsen poisjättäminen kutsulistalta olisi kiusaamista.

Selittäkää minulle hyvät ihmiset miksi edes lapset eivät saisi kutsua juhliinsa ketä haluavat?

Kyllä, voi olla kiusaamista jos hyljeksitään jotain / joitain henkilöitä, mutta juhlat ovat sille päivänsankarille ja kukin kutsukoon ne, kenet haluaa.

Ja ei- en missään nimessä kannusta kiusaamiseen , en kaveriporukan ulkopuolelle jättämiseen enkä muuhunkaan eriarvoisuuteen. Olen vain toisinaan lopun kyllästynyt siihen, että on olemassa ihmisiä, jotka "kertovat" ketä omiin juhliinsa tulee kutsua soveliaisuussääntöjen vuoksi.

Lisään vielä, että itse ajattelen vain tunteella ja ehkä hieman säälilläkin näitä kahta poikaa. Tosin kova juttu se on itsellekkin, jos pitää paimentaa kahta älyttömän vilkasta ettei talo sorru alta.
 
Yhteistyössä