Auttakaa mua =( Mä en tiedä mitä mä teen

[Jonteri]

Meidän 2,5 v on välillä ihan mahdoton. Se ei usko mitään. Vaikka sanottais ja selitettäis miljoona kertaa miks joku on kielletty, niin ei mitään vaikutusta. Esim puree siskoaan noin kerran päivässä, syö paperia (ihan mitä vaan löytää) sylkee ruokaa, riisuu yöllä vaatteet ja vaipat (tämä edes hiukan vähentynyt).

No, tänään olin laittamassa pikkusiskoa pihalle nukkumaan, ni eikö meidän terroristi ollu kiivenny keittiön yhdelle hyllylle ja napannu bensatussin, jolla suttas kaksi uudehkoa olohuoneen pöytää, telkkarin ja stereot |O

Mä en oikeesti välillä jaksa :ashamed: Mitkään rangaistukset ei toimi, sitä ei kiinnosta, vaikka kaikki lelut otettais pois, tai istuis nurkassa jäähyllä tai mitä vaan.

Eikä oo kiinni tekemisen puutteesta tai siitä että olis liian vähän sylissä jne... aamullakin oltiin pari tuntii ulkona ja puistossa ym. Sai jälkkäriks jätskin ja jopa kattoo titi nallea, mistä tykkää. Se vaan tuntuu olevan ainoostaan kiinnostunut pahanteosta :|

Mies on illan töissä, enkä mä tiedä miten jaksan taas tällasta. Huoh. Eikä auta jos sanotte että kuuluu ikään, tää on ihan kuriton tapaus. Mä en vaan ymmärrä, kun se osaa olla niiiin vieraskorea että! Oikee esimerkillinen ilopilleri kun haluaa. :ashamed:

 

[vieras]

kuulostaa ihan normaalilta, voi olla vähän huomionhakuakin kun äitillä uusi vauva. Ei tuohn auta varmaan kuin aika. Voimia!

 

[Jonteri]

kuulostaa ihan normaalilta, voi olla vähän huomionhakuakin kun äitillä uusi vauva. Ei tuohn auta varmaan kuin aika. Voimia!

Me on ihan tietoisesti annettu hälle omaa ekstra-aikaa ( uimassa/puistossa käyntiä) ettei tulis tota syrjäytettyä oloa. Ja on paljon sylissä ja halitaan ja kehutaan, mut en mä voi kauheesti kehua kun tekee niin paljon noita kiellettyjä asioita...

 

[voi ei]

Jotkut lapset vaan on vaikeita, ei se ole äidin tai kasvatuksen syytä. Meillä on sellanen ongelma, et kotona osaa käyttäytyä, mutta kylässä innostuu liikaa ja menee ylikierroksille, ja on kuin ADHD.

 

[ex-kauhukakaran äiti]

Meillä saman ikäinen lapsi ja vauva.Meillä esikoinen on selvästi mustasukkainen niin kuin teidänkin.

Meillä auttoi se että menin peilin eteen ja katsoin voisiko vika löytyä myös sieltä.Mietin sitä miten itse käyttäydyn ja teen.

Ensinäkin huomasin sen että esikoinen on vielä kovin pieni.En vaadi enää mahdottomuuksia.

Kun tekee pahuuksia en huuda vaan otan käsistä kiinni ja kysyn miksi teet näin ja selitän asiat mahdollisimman yksinkertaisesti miksi näin ei voi tehdä.Loppui riehuminen ja pahan teko.Pyytää jopa anteeksi.

Kehun kaikista pienistäkin asioista.Kehun myös muille äideille ja sukulaisille tai miehelleni miten ihanasti lapsi on käyttäytynyt tai mitä kaikkea uutta on oppinut tai miten suloinen poika voi muutenkin vaan olla.

Jos ollaan jonnekkin menossa esim.kaverin luo missä muita lapsia muistutan häntä miten ainakaan ei saa käyttäytyä ja mitä kivaa voidaan tehdä kun käyttäytyy nätisti.

Vältän tilanteita milloin itselle saattaa mennä hermot tai lapsella.En ala ikkuinoita esim pesemään jos lapsi väsynyt tai minä.Ettei tule turhaa sanomista.

Nyt ollaan viikko menty ilman mitään tappeluita tai huutamista.
Tietysti tulee välillä tilanteita milloin sanon vähän kovemmalla äänellä että nyt äiti kohta suuttuu mutta ei ole kertaakaan tarvinnut suuttua.Eikä enää laittaa jäähyllekkään.Toivon että tämä jatkuisi.

Tässä jotain vinkkejä millä sain elämän helpottumaan.Meillä ainakin elämä nyt ihan erilaista ja itsekkin jaksaa paremmin.
Ole johdonmukainen.Sä tunnet lapsesi kuitenkin parhaiten ja itsesi ja varmasti löydätte yhteisensävelen.

 

[ex-kauhukakaran äiti]

"Kehun kaikista pienistäkin asioista.Kehun myös muille äideille ja sukulaisille tai miehelleni miten ihanasti lapsi on käyttäytynyt tai mitä kaikkea uutta on oppinut tai miten suloinen poika voi muutenkin vaan olla. "

Siis kehun lapseni kuullen että hän saisi muiltakin positiivista huomiota=)