R
Rv32
Vieras
Taustaa: mulla on ollu jostain syystä synnytyspelko aina, vaikken ollut raskaana tai siis edes suunnitellut lapsen hankkimista.
Sitten kun tulin raskaaksi en ajatellut koko asiaa. Raskauden edetessä synnytys tuntui luontevalta vaihtoehdolta, synnytys ei enää pelottanut ajatuksena. se tuntui siltä, että "näin mun kuuluu tehdä, selviän kyllä, kunhan vaan saan ihanan lapseni."
Nyt on ollu sitten jo pari kuukautta sellanen ahdistava olo synnytyksestä, sen ajattelemisesta. Se alkoi sillä pelolla, että jos vauvalle käy siinä jotain. Ponnistanko liian kauan ja syke heikkenee, miten vauvan hapensaanti, kakkaako se lapsiveteen, ehtiikö nielaista mekoniumia, entäs muut komplikaatiot.
Nyttemmin on alkanut kaiken tuon ohella uudestaan pelottaa myöskin se kipu, koska olen tosi herkkä kaiken kivun suhteen ja mietin vain pystynkö niin ylitsepääsemättömässä kivussa toimimaan niinkuin pitäisi ja vauvalle olisi parasta. Pystynkö ponnistamaan jne.
No eikö tuon ohella ole tullut pelko siitä, ehdinkö saada puudutteen ja jos ehdin niin miten se vaikuttaa ja lakkaako sen vaikutus esim. ponnistusvaiheeseen.
Tärkeintä vaan olis että vauva vois hyvin ja se saataisiin ulos ilman mitään kamalia ylimääräisiä häppeninkejä, varsinkin siis niitä joita voisin "itse" aiheuttaa.
Oisko teistä raukkamaista haluta sektiota vielä tässä vaiheessa ja ottaa tää juttu nyt puheeksi neuvolassa?
Tuntuu siltä, että menisin siitä mistä aita on matalin ja että olen luuseri, mutta kun pelkään niin älyttömästi kaikkea enkä voi enää päivisin juuri muuta ajatella.
Sitten kun tulin raskaaksi en ajatellut koko asiaa. Raskauden edetessä synnytys tuntui luontevalta vaihtoehdolta, synnytys ei enää pelottanut ajatuksena. se tuntui siltä, että "näin mun kuuluu tehdä, selviän kyllä, kunhan vaan saan ihanan lapseni."
Nyt on ollu sitten jo pari kuukautta sellanen ahdistava olo synnytyksestä, sen ajattelemisesta. Se alkoi sillä pelolla, että jos vauvalle käy siinä jotain. Ponnistanko liian kauan ja syke heikkenee, miten vauvan hapensaanti, kakkaako se lapsiveteen, ehtiikö nielaista mekoniumia, entäs muut komplikaatiot.
Nyttemmin on alkanut kaiken tuon ohella uudestaan pelottaa myöskin se kipu, koska olen tosi herkkä kaiken kivun suhteen ja mietin vain pystynkö niin ylitsepääsemättömässä kivussa toimimaan niinkuin pitäisi ja vauvalle olisi parasta. Pystynkö ponnistamaan jne.
No eikö tuon ohella ole tullut pelko siitä, ehdinkö saada puudutteen ja jos ehdin niin miten se vaikuttaa ja lakkaako sen vaikutus esim. ponnistusvaiheeseen.
Tärkeintä vaan olis että vauva vois hyvin ja se saataisiin ulos ilman mitään kamalia ylimääräisiä häppeninkejä, varsinkin siis niitä joita voisin "itse" aiheuttaa.
Oisko teistä raukkamaista haluta sektiota vielä tässä vaiheessa ja ottaa tää juttu nyt puheeksi neuvolassa?
Tuntuu siltä, että menisin siitä mistä aita on matalin ja että olen luuseri, mutta kun pelkään niin älyttömästi kaikkea enkä voi enää päivisin juuri muuta ajatella.
