Auttakaa tulevaa isää tosihädässä

[Helvetin hukassa]

Oletteko te/naispuoliset puolisonne koskaan ihastunut raskautenne aikana? Oletteko koskaan lähetelleet ehkäpä pettämiseksi luokiteltavia tekstiviestejä, ilman että olette vieneet asiaa pidemmälle?

Mä yllätin oman vaimoni (naimisissa 3vuotta) laittamasta moisia viestejä eräälle opiskelukaverilleen... tuntui aika tajuttoman pahalta. Omasta itsekkäästä mielestäni oon ollut nimenomaan se jolla on ollut vaikeeta tän raskauden alkuajan kanssa kun saan kuulla vähän väliä miten huono olen.. toki oon sitten koittanut aina vaan purra hammasta yhteen.

Onko tommonen oikeutettua? Ei varmasti.. mut voiko toiseen luottaa tommosen jälkeen? Vaimo odottaa kuitenkin meidän esikoista jo 18viikolla... onko kellekkään käynyt samantyylisesti? Kuuluuko tuollainenkin käytös ja huomion hakeminen tosi väärillä metodeilla raskauden tuomiin huonoihin asioihin. Haluaisin jatkaa kaikkea mutta nyt suoraan sanottuna en oikein tiedä pystynkö. Vielä yllätettyäni vaimon noista jutuista, koitti se kieltää monet asiat ja valehdella lisää.. osan sitten hetken kuluttua myönsi ja osaa ei vieläkää. Hän ei halua puhua asiasta vaan sanoo että mä olen sairas kun loukkaannun...

T. Tuleva isä 33v.

 

["noh"]

Mitä niissä viesteissä sitten oli?
Itselleni on vaikeaa kuvitella "pettämiseksi luokiteltavia tekstiviestejä".

 

[.]

En enää luottais. Ainakaan jos ei osoita aitoa katumusta.

 

["noh"]

Kauanko te olette olleet yhdessä?
Ja miten teillä on muuten mennyt ennen tuota episodia?

Sanot esimerkiksi, että olet saanut kuulla olevasi "huono". Alkoiko se raskausden myötä vai jo aiemmin?

 

[Helvetin hukassa]

...oli sentyyppistä miten on odottanut et tapaavat taas (koulussa). Ja kuinka kaikki on niin sekavaa ja näitä tuntemuksia ei saisi olla.. jne.

 

["noh"]

Tuo on kyllä kieltämättä aika paha. Pahinta on musta silti se, ettei vaimosi suostu keskustelemaan asiasta. Miten kaikki tämä tuli ilmi?

 

[...]

Juu ei kuulu. En tiedä mikä on vaimosi ongelma, jotenkin luulen että se ongelma on jo ollut aiemmin olemassa ja nyt vaan tulee pintaan. En ikinä voisi kuvitella tekeväni mitään mikä miestäni loukkaisi ja tämä esikoisen odotus on ollut meille yhteinen ilo ja matka ja olemme valtavan onnellisia, että saamme jakaa näin suuren asian yhdessä. Puhu vaimosi kanssa ja vaadi vastaus. Ei tuollain käyttäydytä olipa sitten raskaana tai ei.

 

["vieras"]

Huono oikein ottaa kantaa kun ei tiedä mitä viesteissä oli...

 

[Minerva McGarmiwa]

Jos nyt omaa raskausaikaa ajattelen niin ei ollut likikään mitään ton tapasta mielessä. Tosin mä aloin tossa vaiheessa vasta pysymään hereillä muutenkin kun töissä ollessa
Eiköhän toi mene hormonien piikkiin aika pitkälti, toivottavasti saatte asiat selviks vaikka oletkin ihan oikeutetusti loukkaantunut/vihanen.

 

[Helvetin hukassa]

alkoi vasta raksuden myötä.. tiedän että se omalla omituisella tavallaan kuuluu asiaan toisten kohdalla että hormonit tekee vaikka mitä.

Ja se mitä joku sanoi siitä ettei enää luottaisi ainakaan jos ei osoita oikeeta katumusta niin oon toisaalta samaa mieltä... se vaan itkee, mutta kun sanoin että anteeksipyyntöäkään ei ole tullut, muistutti hän laittaneensa sen minulle jo viestillä.

VIESTILLÄ?!

Voiko kukaan mennä noin sekaisin, vai saako maailma taas yhden rikkonaisen lapsiperheen? Ikinä en lopullisesti heitä hyökäisi, mulle maailman rakkaimpia, mutta en vaan ite välttämättä jaksa. Tunnen itteni aika raukkamaiseksi, mutta kovin on vaikeaa luottaa.

 

[Jaska-]

Vedä Siksari kaljaa ja käy runttaamassa jotain YH:ta , ainakin kerkesit ennen vaimoasi tehdä temput.

Siitäkin huolimatta hän olisi tehnyt pahemmin sinua kohtaan kuin sinä häntä.

 

["vieras"]

hmmm... mä olen ollut jo 15 vuotta ihastunut työkaveriini. Tunne ei ole täysin yksipuolinen. Syystä ja toisesta emme kuitenkaan päätyneet yhteen. Olemme nyt kumpikin tahoillamme naimisissa, minulla on lapsia.
Mutta edelleen pidän tästä kollegasta valtavasti, eikä ole mikään yksi tai kaksi kertaa kun len nähnyt vaikka unta hänestä.
MUTTA: en tee asialle mitään. En puhu siitä, en erityisesti hakeudu hänen seuraansa, en kyllä välttelekään sitä. En soittele, en lähetä tekstareita, sähköpostitkin on puhtaasti työasioita.
Koska se on niin kuin aikuiset tekevät.
Firman juhlissa olen tanssinut hänen kanssaan ja se on jotain taivaallista. Mutta seuraavana aamuna on krapula ja paluu arkeen. Tämä elämä nyt vaan meni näin.
Rakastan toki miestäni, hän on hyvä ihminen, hyvä aviomies ja hyvä isä. Mutta ehkäpä kävi niin, että hän sai vain 99% mun rakkaudestani... toivon, että se riittää.

 

[fd]

vaimosi käytös on typerää eikä millään asialla selitettynä hyväksyttävää.

Raskaus kuitenkin on joillekin naisille sekä henkisesti että fyysisesti rankkaa. Oman vartalon "menetys" vauvamahan kasvaessa voi ottaa itsetunnon päälle. sitä itsetuntoa saattaa vaimosikin yrittää kohottaa todistelemalla itselleen, että miehet vieläkin kiinnostuvat hänestä.

 

[V]

löylyä lisää... oletko varma että olet tulevan lapsen isä ???

 

["äitinen"]

Mun mielestä ehdotonta olisi, että voisitte avoimesti puhua asiasta. On kyllä paska nakki, jos vaimo ei suostu puhumaan ja kieltää kaiken. Niin kuin naisenkaan ei tarvii olla miehen kynnysmatto, ei miehenkään tietty tarvii kestää kaikkea. Anna vaimolle aikaa, raskaus ja lapsen saaminen on vaikeeta. Mutta et voi ikuisesti tietenkään kestää tommosta käytöstä. Voimia!

 

[juuei]

vaimosi käytös on typerää eikä millään asialla selitettynä hyväksyttävää.

Raskaus kuitenkin on joillekin naisille sekä henkisesti että fyysisesti rankkaa. Oman vartalon "menetys" vauvamahan kasvaessa voi ottaa itsetunnon päälle. sitä itsetuntoa saattaa vaimosikin yrittää kohottaa todistelemalla itselleen, että miehet vieläkin kiinnostuvat hänestä.

Tämä on hyvin sanottu.

 

[Helvetin hukassa]

se ettei hän oikein tajua mun olevan tosissani. Kysyin suoraan että rakastaako mua vielä, ja vastasi rakastavansa.. uskon kyllä sen. En vaan ole enää varma onko se sellaista rakkautta, joka kuuluisi parisuhteeseen. Viimeinen asia mitä olisin ikinä halunnut, olisi ollut luopua rakkaastani ja tulevasta yhteisestä, aivan uskomattomalta tuntuvasta lapsesta mutta en kauheasti keksi enää muuta... olen luonteeltani vielä sellainen että mun on pakko saada puhua pahata asiat selviksi aina heti ja nyt olen pari päivää joutunut kitumaan itsekseni nukkumatta... hän ei halua puhua vielä (??)

Voin tarjota tuen lapselle ja äidille ns. etänä mutta kaikki tiedetään ettei se oo sama asia. Enkä IKINÄ olisi uskonut edes harkitsevani luovuttamista.. nyt olen omalla tavallani asian jo päättänyt.

Annan hänelle huomisen aikaa, sillä sovittiin että puhuttaisiin asiat selväksi huomenna, mutta jos tämää ei toteudu niin sitten en enää jaksa. Mua on loukattu helvetin pahoin, ja pahiten sillä että tuntuu kuin toinen ei pitäisi asiaa minään. Muhun sattuu vitusti ja olen sen kertonutkin.

 

[rthgf]

Täytyy sanoa, että... hyi yök mitä vaimosi on tehnyt! Aivan kamalaa! Voin hyvin ymmärtää kuinka kamalalta tuon täytyy tuntua. Yksikään vaihtoehto ei varmastikaan tunnu hyvältä. Toivottavasti en ikinä löydä itseäni vastaavanlaisesta tilanteesta. Minusta tuolle asialle ei löydy tekosyytä... Oli sitten raskaana tai ei. Toi menee kyllä minusta yli hilseen ja hormonien. Toivon kovasti, että saat todella hyvän selityksen ja kaiken selvyyden asialle. Mikäli taas et saa, niin toivon sinulle todella paljon voimia tulevaan ja toivottavasti asiat selkiintyvät jollakin lailla!

 

[Leukistinen aksolotli]

Surulliselta kuulostaa. Ei varmaan sinun vika, mutta varuiksi voisit kysyä itseltäsi, oletko suhtautunut vaimoosi eri tavalla, kun hän on raskaana? Oletko huomioinut yhtä paljon, kuin ennen ja oletko osoittanut olevasi kiinnostunut raskaudesta ja vauvasta? Onko vaimolla syytä olettaa, ettet ole seksuaalisesti kiinnostunut, kun hän on raskaana? Tommosia syitä keksisin noin ensihätään, miksi itse voisin toimia tuolla tavalla, että lähtisin pelleilemään jollain viesteillä.

 

[Saraldo]

Mä peesailen fd:tä. Jotenkin kuulostais sille, että vaimollasi on tarve todistaa itselleen, että hänessä on vielä ytyä. Vaikka sinä miten kehuisit häntä ja ylistäisit kauneutta sekä lahjoisit tuhansin ruusuin, hän voi kääntää sen päässään niin, että "teet sen koska sinun pitää tehdä noin". Joillekin naisille se kehon muutos on psyykkisesti niin rankkaa, ettei oikein tiedä mitä tekisi. Onko tästä koulukaverista ennen ollut mitään juttua tai harmia? Vai onko se nyt yhtäkkiä tullut kuvioihin?

Se mikä taas kumoaa hiukan mun teoriaani on se, ettei vaimosi suostu keskustelemaan kanssasi asiasta. Vaikka ehdottomasti pitäisi! Koita saada hänet istumaan alas ja pyydä häntä puhumaan sulle. Älä hermostu, älä suutu, keskustele ihan rauhassa. Sano, että olet nyt ihan ulalla ja haluaisit tietää, mitä olet tehnyt väärin (joo, naiset on yleisesti ottaen aina sitä mieltä, että syy on miehessä, joten voit näin muodon vuoksi ottaa ainakin aluksi kaikki syyt niskoillesi ).