Auttakaa uhma ikäisen kanssa!

["aloittaja"]

Eli varsinaista ongelmaa ei vielä ole, vaan sitä haluaisin ennaltaehkäistä. Mulla on 1,5v poika, joka on melko tempperamenttinen aina ollut. Nyt tuo uhma rupeaa olemaan pikkuhiljaa ajankohtaista meidän kotona ja mietin että mikä on paras tapa lähestyä tätä kautta? Eli haluaisin pienentää pari asiaa: pojan ahdistusta, joka johtuu tuosta uhmasta sekä tietenkin tätä uhma kautta. Itse ajattelisin että parasta on jättää huudot ja itkut huomiotta, ja antaa huomiota silloin kun kiukku on mennyt ohi, ja selittää asioita. Ja tärkeimpänä - jos lapsi huutaa kaupassa että haluaa banaanin, niin viimeinen asia mitä teen on se että annan sille sen banaanin.

Mitä te muut ehdotatte? Mikä on paras tapa käsitellä lasta jolla on maailmanlopun romahdus puuskat päällä?


Mä haluan nyt etukäteen miettiä eri 'taktiikoita', koska näen niiiiiin paljon lapsia, jotka vielä 3-4v saa aivan kamalia hermoromahdus kohtauksia, ja uskon että siinä perheessä on puuttunut auktoriteetti. En halua siis että lapseni on 4v ja ei vieläkään osaa hillitä itseäänsä ikänsä mukaisesti, ja samalla tietenkin auttaa lastani tämän 'vaikean' aikakauden läpi mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti.

 

[Minni:)]

[QUOTE="aloittaja";27806913]Eli varsinaista ongelmaa ei vielä ole, vaan sitä haluaisin ennaltaehkäistä. Mulla on 1,5v poika, joka on melko tempperamenttinen aina ollut. Nyt tuo uhma rupeaa olemaan pikkuhiljaa ajankohtaista meidän kotona ja mietin että mikä on paras tapa lähestyä tätä kautta? Eli haluaisin pienentää pari asiaa: pojan ahdistusta, joka johtuu tuosta uhmasta sekä tietenkin tätä uhma kautta. Itse ajattelisin että parasta on jättää huudot ja itkut huomiotta, ja antaa huomiota silloin kun kiukku on mennyt ohi, ja selittää asioita. Ja tärkeimpänä - jos lapsi huutaa kaupassa että haluaa banaanin, niin viimeinen asia mitä teen on se että annan sille sen banaanin.

Mitä te muut ehdotatte? Mikä on paras tapa käsitellä lasta jolla on maailmanlopun romahdus puuskat päällä?


Mä haluan nyt etukäteen miettiä eri 'taktiikoita', koska näen niiiiiin paljon lapsia, jotka vielä 3-4v saa aivan kamalia hermoromahdus kohtauksia, ja uskon että siinä perheessä on puuttunut auktoriteetti. En halua siis että lapseni on 4v ja ei vieläkään osaa hillitä itseäänsä ikänsä mukaisesti, ja samalla tietenkin auttaa lastani tämän 'vaikean' aikakauden läpi mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti.[/QUOTE]

Tää on ihan hyvä, ite toiminut kutakuinkin noin. Mut tota, aivan sama miten toimit, ei ne uhmat sinne 1,5-2v. ikään jää.

 

["jeps"]

Taktiikoita voi aina miettiä, se mikä toimii on lapsikohtaista. Voin kertoa, että leikki-ikisen harmoromahdukset on ihan normaaleja, eikä liity mitenkään auktoriteetin puutteeseen.
Meillä esikoinen ollut aina tasaisempi, hänellä huomiotta jättäminen on toiminut parhaiten. Kuopuksella toimii parhaiten se, että annan huutaa hetken ja otan sitten syliin.
Mun mielestä mäitä asioita ei voi oikein ennaltaehkäistä, ne kiukkupuuskat on osa kasvamista ja se pettymyksen sietokyky kasvaa niiden pettymysten kautta, osalla nopeammin ja osalla hitaammin.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="jeps";27806940]Taktiikoita voi aina miettiä, se mikä toimii on lapsikohtaista. Voin kertoa, että leikki-ikisen harmoromahdukset on ihan normaaleja, eikä liity mitenkään auktoriteetin puutteeseen.
Meillä esikoinen ollut aina tasaisempi, hänellä huomiotta jättäminen on toiminut parhaiten. Kuopuksella toimii parhaiten se, että annan huutaa hetken ja otan sitten syliin.
Mun mielestä mäitä asioita ei voi oikein ennaltaehkäistä, ne kiukkupuuskat on osa kasvamista ja se pettymyksen sietokyky kasvaa niiden pettymysten kautta, osalla nopeammin ja osalla hitaammin.[/QUOTE]

Hei, ja kiitos vastauksesta. Mä olen ihan samaa mieltä siitä että tämä vaihe on välttämätön, ja että jokainen lapsi on täysin yksilö. Uskon kuitenkin vahvasti siihen että monet monet monet vanhemmat aiheuttavat hallaa omille pikku nuppusilleen antamalla liian nopeasti periksi, vain siksi ettei jaksa kuunnella huutoa. Ja kyllä nuo leikki ikäisen hermoromahdukset ovat varmasti normaaleja, mutta 3v Matti osaa varmasti jo taktikoida myös esim ruokapöydässä, sillä tietää mistä naruista äitiä/isiä vedetään (esim huutamalla saa kaiken mitä haluaa). Jos vanhemmat ovat alusta asti johdonmukaisia, ja tekee selväksi ettei huonoa käytöstä palkita, niin nopeasti ne senkin hoksaavat, eikö vain?

 

["JJJ"]

[QUOTE="aloittaja";27806991]Hei, ja kiitos vastauksesta. Mä olen ihan samaa mieltä siitä että tämä vaihe on välttämätön, ja että jokainen lapsi on täysin yksilö. Uskon kuitenkin vahvasti siihen että monet monet monet vanhemmat aiheuttavat hallaa omille pikku nuppusilleen antamalla liian nopeasti periksi, vain siksi ettei jaksa kuunnella huutoa. Ja kyllä nuo leikki ikäisen hermoromahdukset ovat varmasti normaaleja, mutta 3v Matti osaa varmasti jo taktikoida myös esim ruokapöydässä, sillä tietää mistä naruista äitiä/isiä vedetään (esim huutamalla saa kaiken mitä haluaa). Jos vanhemmat ovat alusta asti johdonmukaisia, ja tekee selväksi ettei huonoa käytöstä palkita, niin nopeasti ne senkin hoksaavat, eikö vain?[/QUOTE]

Näin siis ihannemaailmassa Ap, onko tämä ainokaisesi?

 

["jeps"]

[QUOTE="aloittaja";27806991]Hei, ja kiitos vastauksesta. Mä olen ihan samaa mieltä siitä että tämä vaihe on välttämätön, ja että jokainen lapsi on täysin yksilö. Uskon kuitenkin vahvasti siihen että monet monet monet vanhemmat aiheuttavat hallaa omille pikku nuppusilleen antamalla liian nopeasti periksi, vain siksi ettei jaksa kuunnella huutoa. Ja kyllä nuo leikki ikäisen hermoromahdukset ovat varmasti normaaleja, mutta 3v Matti osaa varmasti jo taktikoida myös esim ruokapöydässä, sillä tietää mistä naruista äitiä/isiä vedetään (esim huutamalla saa kaiken mitä haluaa). Jos vanhemmat ovat alusta asti johdonmukaisia, ja tekee selväksi ettei huonoa käytöstä palkita, niin nopeasti ne senkin hoksaavat, eikö vain?[/QUOTE]

Totta kai osaa. Sillion, kun se on taktikoitua, niin mielestäni ei ole kyse mistään hallitsemattomasta raivarista. Esim 4v esikoinen sai tällaisen hermoromahduksen ihan muutama päivä sitten, kun tappeli pikkuveljensä kanssa pulkkamäessä ja poistin hänet tilanteesta. Siinä ei ollut kyse taktiikasta, vaan silkasta pettymyksestä. Toki ne ovat nykyisin harvinaisempia kuin vaikka pari vuotta sitten, mutta kyllä 4v on vielä tietyllä tapaa pieni eikä hallitse tunteitaan. Varsinkin väsyneenä/nälkäisenä ne tilanteet tahtoo kärjistyä. Mut tsemppiä Ne tilanteet tulee, kun on tullakseen. Niihin reagoi yleensä itse kypsästi, mutta toki äitikin on ihminen, eikä aina käyttäydy niin kuin kirja käskee tai itse on etukäteen suunnitellut.

 

["aloittaja"]

[QUOTE="JJJ";27807017]Näin siis ihannemaailmassa Ap, onko tämä ainokaisesi?[/QUOTE]

väitätkö, ettei vanhemmilla ole mitää saumaa pitää kiinni auktoriteestiä uhma ikäisten kanssa? Miksi vain ihannemaailmassa vanhemmat sanelevat säännöt, ja antavat lapsille vapauksia heidän kykynsä huomioon ottaen (ei esim kysytä että mitä haluat juoda, vaan juotko maitoa tai vettä)

Ja kyllä, tämä on ensimmäinen lapseni. Sekö tekee minusta automaattisesti jotenkin huonomman kasvattajan?

Etkö ole samaa mieltä siitä, että monet vanhemmat ovat pulassa 3 vuotiaiden kanssa, ja että se on TÄYSIN ja tarkoitan tosiaan TÄYSIN itseaiheutettua?

 

["aloittaja"]

[QUOTE="jeps";27807035]Totta kai osaa. Sillion, kun se on taktikoitua, niin mielestäni ei ole kyse mistään hallitsemattomasta raivarista. Esim 4v esikoinen sai tällaisen hermoromahduksen ihan muutama päivä sitten, kun tappeli pikkuveljensä kanssa pulkkamäessä ja poistin hänet tilanteesta. Siinä ei ollut kyse taktiikasta, vaan silkasta pettymyksestä. Toki ne ovat nykyisin harvinaisempia kuin vaikka pari vuotta sitten, mutta kyllä 4v on vielä tietyllä tapaa pieni eikä hallitse tunteitaan. Varsinkin väsyneenä/nälkäisenä ne tilanteet tahtoo kärjistyä. Mut tsemppiä Ne tilanteet tulee, kun on tullakseen. Niihin reagoi yleensä itse kypsästi, mutta toki äitikin on ihminen, eikä aina käyttäydy niin kuin kirja käskee tai itse on etukäteen suunnitellut.[/QUOTE]

Tottakai 4v voi myös saada kiukkupuuskia ilman taktioita, ja sekin kuuluu varmasti asiaan.

 

[Ilkimys]

Miksi sinä ylipäätään kysyt täältä neuvoja, ap? Olethan kaikkitietävä yhden lapsen äiti, joka näkee yhdellä silmäyksellä toisista ihmisistä, onko auktoriteetti kunnossa

Itse uskon vahvasti siihen, että vanhempien tehtävä on kasvaa lasten mukana. Periaatteet ovat hyviä olemassa, mutta vielä parempi asia on nähdä, että kasvatussuhde on kaksisuuntainen ihmissuhde, jossa kannattaa valita taistelunsa huolella

Lapsi tarvitsee turvallisuutta ja rutiineja, mutta pikkuasioista vääntäminen ei oikeasti ole mitään sen ylevämpää ja hyödyllisempää kuin pikkuasioista vääntämistä.

 

[Ilkimys]

[QUOTE="aloittaja";27807046]väitätkö, ettei vanhemmilla ole mitää saumaa pitää kiinni auktoriteestiä uhma ikäisten kanssa? Miksi vain ihannemaailmassa vanhemmat sanelevat säännöt, ja antavat lapsille vapauksia heidän kykynsä huomioon ottaen (ei esim kysytä että mitä haluat juoda, vaan juotko maitoa tai vettä)
[/QUOTE]

No siksi, että oikeassa maailmassa lapset ovat vähän fiksumpia olentoja Ainakin minun esikoiseni osasi jo vähän päälle 1,5-vuotiaana ilmoittaa, että valitsee vaihtoehdoista a ja b sen c:n.

 

["aloittaja"]

Miksi sinä ylipäätään kysyt täältä neuvoja, ap? Olethan kaikkitietävä yhden lapsen äiti, joka näkee yhdellä silmäyksellä toisista ihmisistä, onko auktoriteetti kunnossa

Itse uskon vahvasti siihen, että vanhempien tehtävä on kasvaa lasten mukana. Periaatteet ovat hyviä olemassa, mutta vielä parempi asia on nähdä, että kasvatussuhde on kaksisuuntainen ihmissuhde, jossa kannattaa valita taistelunsa huolella

Lapsi tarvitsee turvallisuutta ja rutiineja, mutta pikkuasioista vääntäminen ei oikeasti ole mitään sen ylevämpää ja hyödyllisempää kuin pikkuasioista vääntämistä.

Mä mietin ihan samaa, miksi kysyin täältä edes neuvoa, kun tuntuu että yleinen mielipide on se että diipadaapa vaan (ei tosin kaikilla vastanneilla). Kaippa mä sitten tiedän itse paremmin.

Mä olen kanssasi ihan samaa mieltä, vanhempien pitää kasvaa lasten kanssa - sitähän tässä yritän - kehittää itseäni jotta olisin lapsen kanssa samalla sivulla.

Pikkuasioista on ehkä turha vääntää välillä, toisaalta ne voivat olla aika tärkeitä taisteluita nekin, sillä lapsi oppii aikuisen käytöksestä.

 

["aloittaja"]

No siksi, että oikeassa maailmassa lapset ovat vähän fiksumpia olentoja Ainakin minun esikoiseni osasi jo vähän päälle 1,5-vuotiaana ilmoittaa, että valitsee vaihtoehdoista a ja b sen c:n.

Kuullostaa siltä, ja sanon kaikella kunnioituksella, että olet varmasti aika kusessa kun lapset ovat teini iässä...

 

[Livliv]

Oi voi, juuri tänään katselin yhden 1,5 vuotiaan pojan vesselin karseeta käytöstä ulkona, kun äiti puhua papatti ja jätti täysin huomiotta tämän muita mukiloivan karjuvan taaperon. Siellä sitä toisten äidit paimensi, ettei kellekkään satu mitään.
Eli ainakaan tällä tavalla huomioimattomuus ei toimi tai kasvata.

Lapsi raivoaa ja uhmaa, koska ei pysty käsitellä pahaa oloaan ns. aikuismaisen järkevästi. Lapsi tarvitsee vanhempian apua tunteiden käsittelyyn, yksin jättäminen ei välttämättä ole paras ratkaisu.
Halusitko muuten neuvoja vai neuvoa muita?

Uhmaikä alkaa varsinaisesti siinä 3 v paikkeilla, minä itte vaihe, ym. 1-2vee vasta harjoittelee uhmaamista. Tee lapsi tai kaks lisää ja jutellaan sitten aiheesta uudestaan

p.s. Kolmevuotias ei osaa hallita tunteitaan, vaan tarvitsee siihen apua.

 

["vieras"]

Lapsi on uhmaiässä, Vanhempainnetti - MLL

 

[Nellien]

[QUOTE="aloittaja";27807046]väitätkö, ettei vanhemmilla ole mitää saumaa pitää kiinni auktoriteestiä uhma ikäisten kanssa? Miksi vain ihannemaailmassa vanhemmat sanelevat säännöt, ja antavat lapsille vapauksia heidän kykynsä huomioon ottaen (ei esim kysytä että mitä haluat juoda, vaan juotko maitoa tai vettä)

Ja kyllä, tämä on ensimmäinen lapseni. Sekö tekee minusta automaattisesti jotenkin huonomman kasvattajan?

Etkö ole samaa mieltä siitä, että monet vanhemmat ovat pulassa 3 vuotiaiden kanssa, ja että se on TÄYSIN ja tarkoitan tosiaan TÄYSIN itseaiheutettua?[/QUOTE]

en ole! jokaisella lapsella on oma tempperamentti yms piirteet, lisäksi voi olla synnynnäisiä ongelmia, kuten kehitysvammaisuutta,autismin kirjon häiriö,neurologisia ongelmia/oireyhtymiä.

jotkut vanhemmat saatta olla pulassa,mutta suurinosa ei.

Mä oon kuitenkin keskustellu kasvatuksesta mm.lasten neurologin,psykologin,toimintaterapeutin,lastenspykiatrin yms ammattilaisten kanssa.

ei se että sulla on eka lapsi tee susta huonoa kasvattajaa mutta aika naiivin!

 

[Kerpele]

Ei siinä oikein muuta kuin pitää vaan ne rajat, mieluiten mahdollisimman vähän rajoja (asioissa joissa se on ihan oikeasti tarpeen) ja niiden selkeys ja se että samat rajat pysyy oli mikä oli.

Voin kertoa että mä näin ympärilläni paljon "kurittomia kakaroita" ennen kuin mulle itselleni syntyi tosi haastava esikoinen, onneksi perään syntyi myös päinvastainen, ns. oppikirjalapsi, tai olisin ikuisesti ruoskinut meitä vanhempia huonosta vanhemmuudesta.. Sanon vain siis sen että ei kannata ihan noin vaan tehdä olettamuksia siitä että lapsi on automaattisesti kuriton ja lellitty, jos se 3-4-vuotiaana käyttäytyy kuin vesikauhuinen apina jossain. Mä häpeän kovasti nykyään sitä miten kärkkäästi olin arvostelemassa aikoinaan toisten kasvatusta..

 

[Moraalinvartija]

[QUOTE="aloittaja";27806913]
Mä haluan nyt etukäteen miettiä eri 'taktiikoita', koska näen niiiiiin paljon lapsia, jotka vielä 3-4v saa aivan kamalia hermoromahdus kohtauksia, ja uskon että siinä perheessä on puuttunut auktoriteetti. En halua siis että lapseni on 4v ja ei vieläkään osaa hillitä itseäänsä ikänsä mukaisesti, ja samalla tietenkin auttaa lastani tämän 'vaikean' aikakauden läpi mahdollisimman kivuttomasti ja nopeasti.[/QUOTE]

3-4 v on todella pieni vielä. Haluaisin tietää, mikä mielestäsi on "iän mukaista" itsehillintää 4-vuotiaalta? Tekstistäsi saa vaikutelman, että kuvittelet oikeanlaisella kasvatuksella saavasi aikaan 4-vuotiaan joka hillitsee tunteenpurkauksensa eikä muutenkaan ole hankala. Et tietenkään välttämättä tätä tarkoittanut, mutta siltä se vaikuttaa ja siksi olet saanut monia kärkeviä vastauksia.

Uhmasta ylipäätään: eri lapsilla eri keinot toimivat parhaiten. Löydät teille sopivimman keinon kun aika on. Minun lapsistani yksi on sellainen, joka kannattaa jättää huomiotta. Toinen taas ehdottomasti tarvitsee syliä, vaikka tappeleekin sitä vastaan. Kolmas tarvitsee vain tiukan käskytyksen, ja unohtaa koko jutun.
Uhmakausia tulee ja menee jatkuvasti, eikä niistä sinänsä kannata tehdä mitään numeroa. Elämä kulkee kuitenkin aivan kuten se on aina kulkenut. Aamulla vaatteet päälle ja niin edelleen.

Lapsi kaipaa turvaa ja pysyvyyttä, vaikka käytöksellään voikin viestiä muuta. Kyse ei siis ole pohjimmiltaan valtataistelusta, vaan turvan hakemisesta. Lapsi tarvitsee jämäkän seinän, johon voi päätään hakata. Kun tämän muistat, osaat suhtautua.

 

["JJJ"]

Ei siinä oikein muuta kuin pitää vaan ne rajat, mieluiten mahdollisimman vähän rajoja (asioissa joissa se on ihan oikeasti tarpeen) ja niiden selkeys ja se että samat rajat pysyy oli mikä oli.

Voin kertoa että mä näin ympärilläni paljon "kurittomia kakaroita" ennen kuin mulle itselleni syntyi tosi haastava esikoinen, onneksi perään syntyi myös päinvastainen, ns. oppikirjalapsi, tai olisin ikuisesti ruoskinut meitä vanhempia huonosta vanhemmuudesta.. Sanon vain siis sen että ei kannata ihan noin vaan tehdä olettamuksia siitä että lapsi on automaattisesti kuriton ja lellitty, jos se 3-4-vuotiaana käyttäytyy kuin vesikauhuinen apina jossain. Mä häpeän kovasti nykyään sitä miten kärkkäästi olin arvostelemassa aikoinaan toisten kasvatusta..

Vesikauhuinen apina...

Täyttä asiaa, kun niitä lapsia siunaantuu muutama lisää ja lapsille ikää ne suomut kummasti tippuvat silmiltä

 

[Kerpele]

[QUOTE="JJJ";27807964]Vesikauhuinen apina...

Täyttä asiaa, kun niitä lapsia siunaantuu muutama lisää ja lapsille ikää ne suomut kummasti tippuvat silmiltä [/QUOTE]

Niinpä.. Kuuluu vaan kolina kun periaatteet ja "taktiikat" romahtavat..

Vaikka, niin ihanaa kuin se olisikin olla juuri sellainen kasvattaja kuin oli unelmissaan, niin todellisuudessa muuttujia on niin monta että sitä ei oikein ennalta rakenneta sitä suunnitelmaa "miten kasvatan lapseni" vaan siihen tavallaan kasvaa, jokaisen lapsen kohdalla lapselle sopivimmaksi kasvattajaksi.

Ja ap:lle haluan vielä sanoa että jos suunnitelmat temperamenttisen lapsesi kanssa eivät tuossa kasvatuksessa toteudu, niin anna itsellesi löysää, älä ruoski itseäsi jos kaikki ei menekään kuten ajattelit. Se ei ole sinusta kiinni minkä luonteinen lapsesi on ja millaisen temperamentin hän omaa.

 

[Ilkimys]

[QUOTE="aloittaja";27807168]Kuullostaa siltä, ja sanon kaikella kunnioituksella, että olet varmasti aika kusessa kun lapset ovat teini iässä...[/QUOTE]

Ai miksi? Siksi, että lapseni on oppinut aikaisin ilmaisemaan itseään verbaalisesti?

Tulet vielä huomaamaan, että kunhan lapsesi kasvaa ja oppii puhumaan enemmän, muuttuu neuvotteleminenkin ratkaisevasti helpommaksi. Ne 1,5-vuotiaan "uhmat" (myöhemmin näet, että ne eivät oikeasti vielä edes ole uhmia) johtuvat nimenomaan siitä, että lapsella on tahto muttei vielä kykyä ilmaista sitä.

Onnea sinulle lapsen ja oman henkisen kasvun parissa

 

["juup"]

Ihana! Tuli ihan mieleen omat mielipiteet lapsen synnyttyä. Edelleen lapsia vain yksi, mutta romukopassa on kaikki ylevät kasvatusperiaatteet. Käytössä rajat oikeasti tärkeissä asioissa ja monissa (ennen minulle niin tärkeissä) asioissa olen oppinut katsomaan läpi sormien. Miksi omilla välillä nyttemmin jopa typeriltä tuntuvilla periaatteilla aiheuttaa jatkuvaan hervottomia hermoromahduksia uhmikselle ja itselle. Lapsi on kiltti, suloinen ja ihana liki 6v ja äitinsä mukavan rento tapaus nykyjään. Ja hiljattain on ruennut tuntumaan, ettei lapsi enää saa kohtauksia omituisista pikkuasioista ja etupäässä ymmärtää järkipuhetta. Ehkä se pahin uhma on taittumassa ja pääsemme entistä useammin järkevällä yhteispelillä molempia tyydyttävään ratkaisuun. Tsemppiä ap:lle kasvatusurakkaan. Ole armollinen itsellesi ja lapselle. Ei se lapsi sinun auktoriteettiasi murskaa vaikka välillä annat löysää. Kunhat pidät pintasi "oikeissa asioissa".

 

["Vieras"]

Hmm, meillä pojat 3v4kk ja 1v9kk ja molemmat hyvin voimakastahtoisia. Meillä myös tiukka kuri, ja oikeastaan meidän lapset eivät juuri julkisilla paikoilla kiukuttelu. Tykkäävät olla liikenteessä ja tietävät että turhasta kiukuttelusta ja pelleilystä lähdetään kotiin. Välillä kun kiukku meinaa nostaa päätään, jossain kaupungilla, ravintolassa jne. riittää kun isommalle muistuttaa että "voidaan lähteä kotiinkin". Pienempi ei vielä ihan tuolla tavoin asioita ymmärrä, mutta esimerkkinä, oltiin tänään kauppakeskuksessa ostoksilla ystäväperheen kanssa. Lapset saivat kävellä, mutta touhu muuttui taas riehumiseksi ja parin kiellon ja uhkauksen jälkeen "jos nyt et lopeta juoksentelua, niin menet rattaisiin istumaan", kuopus sinne rattaisiin päätyi. Hirveä huuto ja rimpuiluhan siitä syntyi, mutta koska tuokin jo tietää ettei sillä huutamisella saavuta mitään, niin se myös loppuu samantien kun sen sinne kärryihin olen saanut.
Eli myös pienet ymmärtävät näitä asioita. Kun taas pääsi kävelemään, riitti kun muistutti että juokseminen=rattaat. Samaisella reissulla isompi suuttui jostain (en nyt ees muista enää että mistä), ja aloitti kitinän. Mutta sekin loppui lyhyeen, koska tietää että kiukuttelulla ei saa mitään ja mahdollisesti lähdetään samantien pois.
Toki meilläkin saadaan raivareita, mutta yleensä kotona. Siihenkin auttaa, kun toimii aina samalla tavalla. Tilanteesta riippuen, joko jäähy/rauhoittumien tai huomiotta jättö.