Toggle sidebar

Auttakaahan harmaata,ahdistus vie kaikki voimani :((

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja piilossa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
P

piilossa

Vieras
Viime vuosi elämästäni on ollut kamala.SEllainen mitä en olisi koskaan edes kuvitellut.Ja kaiken takana on huoli terveydestäni.
Olen tällä hetkellä niin ahdistunut etten näe ulospääsyä tästä umpiosta.
Mulla tutkittiin päänsärkyä vuosi sitten ja aivokuvissa löytyi yllättäen pieni vanha tukosjälki.Mulla ei oo koskaan ollut mitään oiretta eikä liioin sukurasitetta.
Sitten tutkittiin kaikki mahdollinen ja mahdoton,kaikki kunnossa ja syy tuohon jäi arvoitukseksi,ehkä stressi,ehkä hormonit,ehkä e-pillerit ja tupakka nuorempana.
Mutta käytännössä mun elämä kaatui tuohon.
Neurologini mielestä murehdin aivan suotta ja riskini saada uusi tukos on "olematon".Myös muut lääkäri ovat samaa mieltä.Silti olen kauhuissani.Sanovat että riskini on paljon pienempi kuin esim.tupakoitsijoilla.
ASiaa vaikeuttaa se,että kärsin edelleen päänsäryistä (ne taas eivät johdu tuosta tukoksesta).
Älkää sanoko että tarvit psykologin apua,sen tiedän mutta juuri nyt en voi.
Pelottaa niin per*leesti että se on pilannut kaike mun elämässä.
MIkä mua vaivaa,miksi en pääse asiasta yli?Eihän tupakoitsijatkan pelkää..sen kun vetävät röökiä.
 
miksi et voi mennä juttelemaan asiasta? Se on ainoa keino päästä asiasta yli ja oppia elämään ajatuksen kanssa, että huominen kantaa.. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, minä voin vaikka vammautua 15min kuluttua kauppamatkallani tai mitä vaan.. Elämä on monenlaisia ihmeitä täynnä. Jaksamista sinulle, juttele asiasta rohkeasti ja mene ensin alkuun vaikka psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolle. On aivan ymmärrettävää, että tuollainen asia pyörii päässä ja saa miettimään kaikenlaista..
 
No,avaan hiukan.Pelkään siis että kuolen ja kun ehdotat kirjon diakoniaa niin oletan sinunkin ajattelevan niin että tilanteeni varmaan johtaa kuolemaan.Kirkkohan liityy siihen.
 
Jos olisitte sijassani,miten suhtautuisitte asiaan.
Minut on siis tutkittu perin pohjin ja terveeksi todettu.Mitään riskitekijöitä ei itselläni ole.Erikoislääkärit vakuuttavat ettei ole syytä huoleen.
Olen kuulemma yhtä terve kuin olen aina ollut ja omistan vain arven aivoissa,jolla ei ole mitään merkitystä.
Uskoisitteko lääkäreitä ja lakkaisitte huolehtimasta?
 
Sulla on joku ahdistushäiriö nyt tai meinaa tulla. Siitä kannattaa käydä juttelemassa vaikka mielenterveystoimistossa tms. että pääset noista ajatuksista pois. Oikeasti lakkaisin murehtimasta, mutta tiedän että ei se niin helppoa ole, joten keskustelusta ei varmastikaan ole haittaa.
 
Ap, voitko puhua asiasta vaikka jollekin ystävälle? Useasti ihan jo sekin, että puhuu asiasta ja saa tulla kuulluksi, auttaa ahdistavaan oloon.

Ja eiköhän sinut olisi laitettu jonnekin jatkotutkimuksiin tai ties mihin, jos se arpi aiheuttaisi riskiä. Jos olisin saappaissasi, yrittäisin kaikin keinoin jatkaa tavallista elämää. :) Kyllä se siitä!
 
Mulla ei ole ketään kenelle puhua,mies ei jaksa enää kuunnella asiasta sanaakaan.Mulla ei ole ystäviä,sukulaisiin erittäin kaukaiset välit.
Niin siis minuthan on tutkittu perinpohjin ja mitään seurantaa ei määrätty,eikä lääkitystä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piilossa:
Jos olisitte sijassani,miten suhtautuisitte asiaan.
Minut on siis tutkittu perin pohjin ja terveeksi todettu.Mitään riskitekijöitä ei itselläni ole.Erikoislääkärit vakuuttavat ettei ole syytä huoleen.
Olen kuulemma yhtä terve kuin olen aina ollut ja omistan vain arven aivoissa,jolla ei ole mitään merkitystä.
Uskoisitteko lääkäreitä ja lakkaisitte huolehtimasta?
Click to expand...

Usko lääkäreitä ja lakkaa murehtimasta.
Itse olen 31-vuotias ja minulla on perinnöllinen sairaus joka lisää aivoinfarktiriskiä. Olen koko ikäni kärsinyt päänsäryistä ja eriasteisista neurologisista oireista. Viimeisessä magneettikuvauksessa löydettiin muutoksia jotka olisivat normaaleja 60-vuotiaan aivoissa mutta ei minun ikäiseni. Mitään lääkitystä näitä muutoksia estämään ei ole. Vaikka tiedänkin että hyvin tod.näk. tulen sairastumaan vaskulaariseen dementiaan noin kuudenkympin tietämillä tai saatan saada aiemmin isomman/laajemman infarktin, en osaa pelätä tulevaa. Elämä on tässä ja nyt. Toivon tietysti elämältä armeliaampaa kohtelua eli sairastuisin mielelläni vasta sitten kuusikymppisenä.
Jos sinut on todettu terveeksi niin lopeta turha panikointi ja ala elämään. Jos et kuitenkaan pääse peloistasi yli niin käy juttelemassa jossain niistä.
 
voi nuusa,kerrotko mikä muutos tai perinnöllinen sairaus sinulla on todettu?Jokin hyytymisjuttu?
Mitä sinun aivokuvissa näkyi sitten ja mitä neurologit ovat sanoneet?
Onko sinulla lapsia?
 
Tunnetko kaikki psykologit ja psykiatriset sairaanhoitajat henkilökohtaisesti? Silloin ymmärrän että vaikea mennä juttelemaan, jollei synkkaa. Muuten ammattihenkilöllä on ammatillisuus kohdallaan. Kannattaa mennä! Itse asun pienehköllä paikkakunnalla (asukkaita 8000) ja olen tervehtinyt kauppajonossa lääkäriä, joka neuvolassa tehnyt mulle alapäätkm ja laittanut kierukan, ei siinä ollut mitään ihmeellistä.
 
Jep, eli sellainen kuin Cadasil. Cadasil on aikuisiässä alkava perinnöllinen aivoverisuonitukoksiin ja dementiaan johtava valtimosairaus. Taudin ensioireena on keski-iässä ilmaantuvat toistuvat aivoverisuonitukokset eli aivoinfarktit sekä keski-iästä lähtien hitaasti tapahtuva dementoituminen. Osalla potilaista on myös nuorena alkava migreenityyppinen päänsärky. Tauti periytyy vallitsevasti eli dominantisti ja sitä esiintyy yhtä paljon molemmilla sukupuolilla.

Magneettikuvissa siis näkyi noita pieniä infarktimuutoksia. Meidän suvussa ilmenevä Cadasil on ilmeisesti "rajumpi" koska oma äitini sai ensimmäisen isomman infarktin ollessaan minun ikäinen ja minä olin 3 viikkoa vanha. Ilmeisesti raskaushormonit nytkäyttävät sairautta ja sen oireilua eteenpäin.

Eipä ne neurologit ole oikein mitään muuta osanneet kertoa kuin millaisesta sairaudesta on kyse. Parantavaa tai estävää lääkitystä ei ole. Tupakointi ja hormonivalmisteet ovat ehdottomasti kiellettyjä.

Minulla on kaksi lasta ja toivoisin todella paljon sitä että saisin nähdä heidän kasvavan ja saisin myös nähdä heidän lapsensa. Toivon myös että he eivät olisi saaneet geenimuutosta.

Enempää en uhraa aikaani ja ajatuksiani sairaudelle. Hulluksihan sitä tulisi jos asioita rupeaa jossittelemaan ja miettimään. Sen verran olen huomannut sairauden tuomia muutoksia itsessäni että stressitilanteessa ongelmanratkaisukykyni on heikentynyt.
 
Kuulostaa kurjalta nuusa tuo sairaus.Oliko sinulla paljon noita infarkteja? Kai jotain muitakin tutkimuksia tehtiin kuin MRI?
Et ole huolissasi?
Tsemppiä paljon,itse haluaisin vielä yhden lapsen.Neurologini mielestä sille ei ole mitään estettä,en tiedä uskallanko.
 
Alkuperäinen kirjoittaja piilossa:
Kuulostaa kurjalta nuusa tuo sairaus.Oliko sinulla paljon noita infarkteja? Kai jotain muitakin tutkimuksia tehtiin kuin MRI?
Et ole huolissasi?
Tsemppiä paljon,itse haluaisin vielä yhden lapsen.Neurologini mielestä sille ei ole mitään estettä,en tiedä uskallanko.
Click to expand...

Infarktit ovat olleet tosi lieviä, enkä ole itse niitä huomioinut tai no ehkä jotain toispuoleista puutumista, puheen puuroutumista yms. on ollut. Magneettikuvauksen lisaksi tehtiin liuta muita tutkimuksia esim. pään ct-kuvaus, verikokeita myös genetiikan puolen, neuropsykologiset testit, koepaloja yms.
En vain osaa olla huolissani, miksi olisin? Jos jotain tapahtuu niin se sitten tapahtuu. Minulla on hyvä elämä ja ihana perhe. Nautin nyt kaikesta siitä.

Jos neurologisi on ollut sitä mieltä että raskaudelle ei ole mitään estettä niin ei kun vaan yrittämään vauvaa. Kyllä ne varmasti sanoisivat jos raskauteen neurologian puolelta olisi jotain esteitä.
 
Ihan oikeasti Ap. nyt kannattaa koittaa keskittää ajatukset ihan muihin asioihin kuin omaan itseesi. Koita tehdä juttuja joista sulle tulee hyvä mieli ja saat muuta ajateltavaa. Kun ahdistus alkaa tulla päälle, keskität ajatuksen johonkin muuhun asiaan, ihan mihin vaan, paitsi siihen ahdistavaan oloon.
 
Minulla on sillä tavalla samanlainen tilanne, että ihan koko ajan olen ahdistunut jostakin sairaudesta. Lähipiirissä ollut nyt kaikkea. Itsekin olen väsyksiin asti ravannut lääkärissä ja tutkimuksissa. Epäilen aina kaikkea ja huolehdin , se vie hirveästi energiaa...
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa