Auttakaahan, tunteet solmussa (toinen mies)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kyynel
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kyynel

Vieras
Aloitetaan nyt ihan alusta, eli minulla ja miehelläni on useampi vuosi yhteistä matkaa takana, ei lapsia.

Jo pitkän aikaa meillä on mennyt hyvin alavireisesti. Miestä ei huvita tehdä kanssani mitään, ei osoita minkäänlaista hellyyttä tai muutakaan huomiota.
Sitten minulle kävi vanhanaikaisesti, ja tapasin toisen miehen. En estellyt kun hän halusi tarjota minulle sitä huomiota, jota en ollut pitkään aikaa saanut. Aluksi oli pitkän aikaa pelkkää keskustelua, oli mukavaa kun joku oli kiinnostunut jutuistani ja laittoi mukavia sanoja. Olimme ehtineet olla yhteydessä puhelimitse ja netin kautta vuoden verran, kun tulimme siihen tulokseen, että nähdään ihan kahdestaan ja tutustutaan paremmin.

Tapasimme, ja asiat johtivat fyysisellekkin tasolle. Olimme oikeastaan kuin kaksi lasta, jotka hakivat turvaa toisistaan. Hän on ollut pitkään sinkkuna, ja minä janosin toisen kosketusta, koska olin melkein kuollut pystyyn miehen kanssa. Mies ihastui minuun palavasti, ja minäkin häneen jollain tasolla, ja haikeutta on ollut ilmassa viime aikoina.

Mies on tiennyt alusta asti minun olevan parisuhteessa, eikä se aluksi mikään ongelma ollutkaan, koska olimme aluksi pelkkiä ystäviä. Mies lupasi ja vannoi että aikoo odotaa minua niin kauan että saan mieheni suhteen jotain päätöksiä aikaan.
Nyt sitten en ole pariin päivään kuullut hänestä mitään. Viimeiset viestit olivat ympäripyöreitä selityksiä siitä, että minun on saatava ensin asiani kuntoon.

Te, joilla on kokemusta vastaavasta tilanteesta, miten tässä tulisi edetä? Miten ihmeessä saan ajatukseni järjestykseen? En todellakaan tällä hetkellä tiedä mitä olen tekemässä. En edes tiedä, olenko ihastunut tähän toiseen mieheen ihmisenä, vai vain siihen tunteeseen että saan häneltä sitä huomiota jota olen kauan kaivannut. En tiedä, saanko minun ja nykyisen mieheni suhdetta enää koskaan kuntoon. Enkä tiedä jaksaisinko elää kylmässä suhteessa.

Vinkkejä, ajatuksia, kokemuksia?
 
Alkuperäinen kirjoittaja hupsis:
Ei sitä toista, myöhemmin sekin viilenisi.

Tätä olen itsekin miettinyt, että onhan meillä mukavaa nyt, mutta niinhän oli nykyisenkin kanssa aikoinaan. Että olisiko se sitten samanlaista kun olisimme olleet yhtä kauan yhdessä.
 
Tietäisit, jos olisit rakastunut tähän toiseen.. olisit jo eronnut. Eli luulenpa, että jos lähdet vanhasta suhteesta, niin tämä toinenkaan ei onnistu, koska sulla ei ole riittävää paloa ko. henkilöön. Todennäköisesti olisit siis hetken päästä yksin, mutta ei se varmaan mikään huono vaihtoehto olisikaan?
Mulle kävi niin, että lähdin vanhasta suhteesta, kun olin aikani tapaillut toista miestä. Muutin tämän toisen miehen lähelle asumaan, koska hän halusi, mutta meidän jutusta ei tullut mitään. Nyt olen ollut 3 vuotta yksin, mutta en ollenkaan onneton, päinvastoin. Nyt alkaa tuntumaan, että voisin jopa aloittaa jonkun suhteen, jos mielenkiintoinen ihminen kohdalle osuisi.
 
=( Olen tehnyt vaikka mitä päästäkseni yli... Nyt tuntuu, etten kohta voi olla kummankaan kanssa.

Oman miehen kanssa kaikki näennäisesti ok, tämä toinen saa minut ihan kuumaksi. Tavat ei vaan voi niin, että saisin selvitettyä kaikki tunteet.

Olen ihan lukossa ja tukossa.
 

Similar threads

Yhteistyössä