Avioehto ja henkivakuutus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kumpi meistä on oikeassa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kumpi meistä on oikeassa

Vieras
Mies tuossa täytteli henkivakuutuspapereitaan ja totesi, että saan sitten hänen kuollessaa 400 tuhatta euroa. Sanoin hänelle, että en saa siitä senttiäkään vaan kaikki menee lapselle. Hän oli sitä mieltä, että tottakai saan korvauksen koska korvauksen saajana on lähiomaiset. Koitin selittää hänelle, että en saa, koska meillä on avioehto. Meillä on siis tiukka avioehto jossa ei ole ns. kuolemanvaralausetta. Näin ollen minua ei lasketa lähiomaiseksi eikö vain?
 
Mun mielestä sinä olet oikeassa. Meillä on nimetty edunsaajaksi puoliso. Muuten menee suoraan lapselle. Näin ainakin sanoi vakuutusyhtiön edustaja kun otettiin henkivakuutus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Eihän sen puolisolle menevän osuuden pitäisi vaikuttaa lapsiin. Perintö on ihan eri asia ku henkivakuutus.

Mutta avioehto ei raukea puolison kuolemaan eikä henkivakuutuksessa ole erikseen nimetty kuka on edunsaaja. Vain se yleinen eli lähiomaiset.

Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Mutta eikö avioehto koske omaisuutta, onko henkivakuutuksen korvaus kuolleen omaisuutta?
 
Alkuperäinen kirjoittaja :
Ja mitä sillä on väliä, lapset saa perinnön. Mitä sä välität mitä vakuutusyhtiö maksaa miehelles ku oot kuollu?

Lueppa uudelleen tuo aloitusviesti. Siinä nimenomaan sanotaan, että mies täytti vakuutuspapereita ja totesi _minun_ saavan vakuutusrahat vaikkei minun mielestä asia niin mene.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Eihän sen puolisolle menevän osuuden pitäisi vaikuttaa lapsiin. Perintö on ihan eri asia ku henkivakuutus.

Mutta avioehto ei raukea puolison kuolemaan eikä henkivakuutuksessa ole erikseen nimetty kuka on edunsaaja. Vain se yleinen eli lähiomaiset.

nimetkää siihen sinut, niin mekin teimme.
 
Meillä avioehto ja testamentattu omaisuutta puolisolle.
Edunsaaja pitää olla puoliso jos haluaa vaimolle/miehelle rahat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja :
Eihän sen puolisolle menevän osuuden pitäisi vaikuttaa lapsiin. Perintö on ihan eri asia ku henkivakuutus.

Mutta avioehto ei raukea puolison kuolemaan eikä henkivakuutuksessa ole erikseen nimetty kuka on edunsaaja. Vain se yleinen eli lähiomaiset.

nimetkää siihen sinut, niin mekin teimme.

En minä niitä rahoja odota saavani enkä haluakaan. Pysykööt mies vaan hengissä :) Mutta siis me keskustelimme siitä, että kuka se lähiomainen sitten on, kun se avioehto kuitenkin on tiukka ja sen mukaanhan minä en peri mitään.

Mutta onko henkivakuutuksen korvaussumma perintöä?

Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:

Ei ole.
Perintöä voi jättää,ei se mikään ero ole.
 
Eli jos tästä rivien välistä lukee, niin minä olin oikeassa koska edunsaaja oli lähiomaiset eikä puoliso? Vai tipahdinko mä kärryiltä?

Testamenttia meillä ei ole, vain pelkkä avioehto.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Huspati Huta:
Alkuperäinen kirjoittaja Micosa:
Ei ole.
Perintöä voi jättää,ei se mikään ero ole.

Minä en ymmärtänyt tätä viestiäsi. :)

Henkivakuutuksen korvaus perintöä-ei ole.
Perintöä voi jättää vaikka avioehto olisikin,eihän se mikään avioero ole.
Kirjoitin sori tyhmän lyhyesti.
 
okei, nyt ymmärsin :)
 
yleensähän vakuutuksissa lähiomaiset= puoliso ja lapset, käsittääkseni se tulisi perunkirjaan kyllä vainajan omaisuudeksi tai muiksi tuloiksi eli näkyisi siellä, mutta perintö se ei ole
 
Alkuperäinen kirjoittaja hmm:
Saanko kysyä miks teillä on tiukka avioehto?

Siksi, koska mies omistaa erittäin menestyvän yrityksen, eikä mahdollisen avioeron sattuessa halua, että yrityskin jaettaisiin. Avioehdon tehnyt asianajaja ei halunnut tehdä avioehtoa joka purkautuisi puolison kuollessa tai rajata avioehdolla yritystä vain miehen omaisuudeksi. Eli siksi meillä on tiukka avioehto.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Fairy75:
yleensähän vakuutuksissa lähiomaiset= puoliso ja lapset, käsittääkseni se tulisi perunkirjaan kyllä vainajan omaisuudeksi tai muiksi tuloiksi eli näkyisi siellä, mutta perintö se ei ole

Meillä parista yhtiöstä henkivakuutukset ja toiseen merkitty edunsaajat-lapset ja toiseen-puoliso.
Kannattaa selvittää miten tarkkaan pitää merkitä kuka on edunsaaja.
 
Meillä on kanssa molemmilla henkivakuutus ja ollaan toistemme edunsaajia,ainakin niin kauan kun lapset on alaikäisiä ja meillä on lainaa aiotaan pitää tämä näin.
 
Minä olen saanut erään ihmisen henkivakuutuksesta rahaa hänen kuoltuaan, koska edunsaajaksi oli merkattu lähiomaiset. Hänen omaisuudestaan en sen sijaan perinyt mitään. Eli käsittääkseni vakuutuksen edunsaaja ei ole mitenkään rinnastettavissa perilliseen. Jollei edunsaajaksi ole merkitty perilliset.
 
Alkuperäinen kirjoittaja xx:
Eihän avioehdolla ole mitään tekemistä kuoleman kanssa, vaan ainoastaan erotilanteessa.

Luulisi asianajajan tietävän kun kerran niin sanoi. Puolison kuollessa en saa mitään ellemme tee siitä erikseen testamenttia. Toki yhteisestä omaisuudesta saan pitää oman osani, mutta miehen osa menee lapselle.

Kyllä se asianaja on oikeassa. Puolisohan ei KOSKAAN automaattisesti peri. Kuollessa toki tehdään omaisuuden erottelu, mutta kun on avioehto niin ei siinä mitään erottelemista ole. Toinen omistaa sen mitä nimissään on ja toisen perii perilliset. Eli tässä tapauksessa lapset.

Noiden henkivakuutusten kanssa täytyy olla tarkkana. Puoliso ei ole lähiomianen, vaan mahd. lapset ja itseasiassa vanhemmatkin, ihan perintökaaren mukaisesti.

Puoliso saa henkivakuutussumman vain silloin kun hänet on sinne erikseen nimetty.
 
Yhteistyössä