Yritän kertoa tilanteemme mahdollisimman lyhyesti. Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa kohta kolme vuotta ja meille on 1,5-vuotias lapsi. Meillä on ollut paljon erilaisia ongelmia ja kriisejä avioliittomme aikana. Avioliittomme alussa mieheni oli todella väkivaltainen niin henkisesti- kuin fyysisestikin. Fyysinen väkivalta loppui tullessani raskaaksi, mutta henkinen väkivalta sen sijaan on jatkunut tähän päivään asti. Nyt tämä viime vuosi on ollut todella raskas ja olemme riidelleet jatkuvasti, milloin mistäkin. Mieheni ei ole suomalainen ja käy siis tällä hetkellä suomen kielen kurssilla. Itse olen vielä kotona. Mieheni on joka kerta vihainen tullessaan koulusta kotiin, jos en ole ehtinyt tehdä ruokaa hänelle tai siivota/tiskata... Sanookin minua usein laiskaksi ja välinpitämättömäksi. Meillä on myös hyvin erilainen kulttuuri, joka vaikuttaa myös paljon riitoihimme. Olemme käyneet nyt pari kertaa perheneuvolassa juttelemassa tilanteestamme, ja terapian jälkeen pari päivää tuntuu, että menee taas paremmin, mutta pian riidat tulevatkin takaisin. Olen itse todella kypsä tilanteeseen, ja olen ehdottanutkin eroa monta kertaa- viimeksi tänään. Mieheni ei osaa keskustella näistä asioista järkevästi, vaan alkaa samantien huutamaan, että miten voin olla näin julma, kun tuon hänet ensin Suomeen teen lapsen ja sitten sanonkin vain "moikka!" Kerroinkin, että asia ei todellakaan ole niin, vaan en yksinkertaisesti jaksa enää tätä jatkuvaa riitelyä, vaikka "parempia" päiviä onkin. Hän väittääkin, ettei hänessä itsessään ole vikaa, vaan ongelmat jotka "kuvittelen" ovat tuulesta temmattuja. Hän vetookin aina siihen, että olemme naimisiin mennessämme sanoneet:"niin hyvinä,kuin huonoinakin päivinä." Olen kuitenkin sitä mieltä, ettei avioliiton kuitenkaan kuuluisi olla pelkkää taistelua siitä, että se selviää kaikki myrskyt. Tänään mieheni sanoi, kun otin puheeksi eron, että suostuu sillä ehdolla, että lapsii jää hänelle. Ja että pitää huolen siitä, etten tule koskaan aloittamaan uutta suhdetta toisen miehen kanssa! Hän sanoo myös, että olen ihan kamala ihminen jos jätän hänet iha yksin tänne Suomeen, kunei osaa kieltä, eikä ole perhettäkään täällä.. Olen itse aivan puhki, enkä tiedä mitä tehdä! Olen myös ehdottanut asumuseroa, jonka aikana voisimme miettiä, mutta tämä ei tietenkään hänelle sopinut! Onko kukaan muu ollut vastaavassa tilanteessa?
Avioliitto umpikujassa..
- Viestiketjun aloittaja -Marge-
- Ensimmäinen viesti
Pakko sanoa vaan, että taistele oikeuksistasi ja muista voit aina kääntyä oikeuden puoleen. Mies selvästi tahtoo alistaa sinua ja on luonteeltaan ilkeä ja omistushaluinen. jos haluat eron ja sinun on helpompi hengittää ilman häntä, mene ja eroa!! Oikeudestaa päätös lapsen huoltajuudesta. uskonpa että äidille jää, jos mies ei osaa kieltäkään ja onko edes vielä saanut kansalaisuuttakaan? Tsemppiä!! Itsellä kanssa avioliitto ollut kriisissä kun mies alistaa ja ei kunnioita. Olen laittanut hanttiin. Olemme edelleen yhdessä. Mutta minun parempi hengittää 