Avoero?

[Neuvoton]

Olen ollut nyt pari vuotta mieheni kanssa yhdessä, mistä iso osa asuttu yhdessä. Olen tässä ajassa miettinyt jo paljon eroa vaihtelevasti. Olen lihonut ja menettänyt itsevarmuuden ja tuntuu kuin olisin samalla menettänyt itsenikin, enkä tiedä enään kuka olen. Mies on kaikinpuolin kiltti, antaa hellyyttä ja ei koskaan hauku minua. Hän ei kuitenkaan panosta suhteeseemme. Minä olen se kuka järjestää yllätyksiä, tuo aamupalaa sänkyyn, keksii yhteistä tekemistä ja ostelee lahjoja. Lisäksi miehen perhe on ihan erilainen kuin minä ja pitää minua ulkopuolisena. Minua ahdistaa todella paljon kun kyläilemme heidän luona, niin paljon, että saan verenpaineen kuumeeseen asti. Meidän perhe lellii miestäni ja hänellä on todella hyvät oltavat minun vanhempieni luona. Kaiken lisäksi olen joutunut rahallisesti vaikeuksiin mieheni takia ja menettänyt luottotietoni hänen takia, ottamalla hänelle pikavipin, kun hän tarvitsi nopeasti rahaa. Haluaisin vain olla varma siitä, että kun jätän hänet, niin en alkaisi katumaan...

 

[Arkea]

Ystäväiseni, ei arki ole romanttista. Yhdessä asuminen on arkea ja romantiikkaa vain pisaroina silloin tällöin, harvakseltaan useimmiten.
Vaikutat jotenkin lapsenomaiselta ja elät tyttökirjojen romanttisissa kuvitelmissa.
Muista, että sellainen ei ole oikeata elämää, se on mielikuvitusta. Ihanaahan se olisi, jos voisimme elää sellaisissa ihanissa kuplissa, mutta valitettavasti sellaista ei oikeasti ole.

Mies vaikuttaa ihan kunnon kaverilta. Joku toinen antaisi suuren arvon noille ominaisuuksille, joista kerrot. Olet turhaan epäluuloinen niin miehen kuin hänen sukunsa suhteenkin. Jokaiseen meistä vaikuttavat ne ihmiset, jotka ovat ympärillämme kasvun ja kehityksen vuosina, lapsuudessa ja nuoruudessa. Siksi ei voi eikä kannatakaan odottaa, että toinen tai toisen suku olisi kuten me itse, he ovat laisiaan ja me omanlaisiamme.

Muista, että jokainen meistä on viime kädessä itse vastuussa itsestään ja onnellisuudestaan. Jostakin syystä olet heittäytynyt siihen uskoon, että miehen velvollisuus olisi tehdä sinusta onnellinen, vaikka itse olet itseesi tyytymätön.

Tärkeintä sinulle on löytää oma sisäinen voimasi, tehdä elämässä ja asenteissa ne muutokset, joita tarvitset uskoaksesi itseesi ja kasvaa aikuiseksi.

 

[Itsellinen nainen]

Olen ollut nyt pari vuotta mieheni kanssa yhdessä, mistä iso osa asuttu yhdessä. Olen tässä ajassa miettinyt jo paljon eroa vaihtelevasti. Olen lihonut ja menettänyt itsevarmuuden ja tuntuu kuin olisin samalla menettänyt itsenikin, enkä tiedä enään kuka olen. Mies on kaikinpuolin kiltti, antaa hellyyttä ja ei koskaan hauku minua. Hän ei kuitenkaan panosta suhteeseemme. Minä olen se kuka järjestää yllätyksiä, tuo aamupalaa sänkyyn, keksii yhteistä tekemistä ja ostelee lahjoja. Lisäksi miehen perhe on ihan erilainen kuin minä ja pitää minua ulkopuolisena. Minua ahdistaa todella paljon kun kyläilemme heidän luona, niin paljon, että saan verenpaineen kuumeeseen asti. Meidän perhe lellii miestäni ja hänellä on todella hyvät oltavat minun vanhempieni luona. Kaiken lisäksi olen joutunut rahallisesti vaikeuksiin mieheni takia ja menettänyt luottotietoni hänen takia, ottamalla hänelle pikavipin, kun hän tarvitsi nopeasti rahaa. Haluaisin vain olla varma siitä, että kun jätän hänet, niin en alkaisi katumaan...

Tavallisessa ja terveessä arjessa ei kiikuteta kahvia sänkyyn, keksitä koko ajan jotain kivaa, lahjoja ostetaan merkkipäivinä ( jos ostetaan?) , puolisot hoitavat raha-asiansa itse. Pikavipin ottaminen miehelle on jo hälyyttävää , jos vielä olet menettänyt luottotietosikin sen takia.
Et menetä mitään, jos jätät miehen.