J
jodie
Vieras
Hei, tarvisin ulkopuolisisen mielipiteitä asiaan.
Olen 27-v nainen ja seurustellut avomieheni kanssa melkein 8 vuotta. Kihloissa ollaan oltu 3 vuotta ja omassa kodissa asuttu reilu puoli vuotta. Yhteinen taival on ollut ylä- sekä alamäkeä, mutta aina ollaan kuitenkin pysytty yhdessä.
Ennen joulua sain tietää että mieheni on pitänyt ""salasuhdetta"" työkaverinsa kanssa. He olivat tekstailleet ja välillä soitelleet, mutta ei ollut kuulemma mitään suhdetta. Mieheni oli purkannut hänelle pahaa oloaan. Ihan kiva, sillä minulle esitti kaiken olevan ok.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun mieheni pitää peliä toisen naisen kanssa, tämä oli jo kolmas kerta ja aina on ollut kyseessä opiskelu/työkaveri. Joka kerta olen päättänyt että nyt saa olla viimeinen kerta kun annan anteeksi. Nyt kuitenkin päätöstä vaikeuttaa se että ollaan juuri kesällä ostettu yhteinen asunto ja kaiken lisäksi rakastan miestäni hyvin paljon. Mutta miksi hän aina uudestaan ja uudestaan pettää luottamukseni?!
Mieheni katuu tekojaan ja nyt väittää tietävänsä mitä elämältä haluaa.. minut ja perheen. Lapsen teosta ollaan jo aikaisemmin puhuttu, mutta tämän episodin jälkeen tuli kyllä paljon takapakkia.
Tällä hetkellä minun tunteet menee laidasta laitaan, välillä haluan erota ja välillä haluan jatkaa sekä perustaa perheen. En tiedä onko tässä suhteessa enää mitään järkeä?
Olen miettinyt myös meille ammattiapua...