Avomieheni onkin rikollinen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Maitohorsma"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

"Maitohorsma"

Vieras
Olen ollut avomieheni kanssa yhdessä vuoden josta asunut puoli vuotta yhdessä. Luulin, että tiedän hänesta kaiken, mutta eilen sain kuulla hänestä, että hän on omaisuusrikollinen ja hänellä on ollut ehdollista puoli vuotta ajalta jolla hänellä oli rakennusalan yritys ja hän pimitti rahaa maahantuojalta eli ei maksanut autoja. Tätä tapahtui useita vuosia. Kuulin asian hänen entiseltään ja mies myönsi asian. En tiedä voinko enää jatkaa hänen kanssaan. Kuulemma ei kertonut koska tiesi etten hyväksyisi asiaa ja ehkä jättäisin hänet koska moraalini on niin korkea hänen mielestään. Mitä tekisitte minuna? Voisitteko itse antaa anteeksi ja jatkaa vai lopettaisitteko suhteen?
 
Oon ajatellut, että yrityksissä kaikenlaiset pimitykset on aika yleisiä juttuja ja suurinpiirtein kuuluvat asiaan. Milloin pimitetään mitäkin ja moneen suuntaan. Isoissakiin yrityksissä on ihan arkipäivää, että asioita muutellaan siten, että ne näyttävät paremmalta ja valehdellaan työntekijöille yms. Isot yritykset osaavat vaan tehdä asiat siten, että ne saadaan sopimaan lain sisälle. Yrittäjällä ei ole samoja mahdollisuuksia.
 
Istu alas ja mieti tarkkaan, luotatko tyyppiin. Onko ollut pienemmissä asioissa epäluotettava. Tollasta ei kyllä terveessä suhteessa pitäisi jättää kertomatta.
 
On ollut työasioissa epäluotettava, mutta luulin, että vähän maalailee asioita kun myyntitöissä eli vähän kuin kuuluu asiaan. Ei häpeä että tekee niin. En tiennyt, että epärehellisyys työasioissa noin suurta. Yksityisasioissa en ole huomannut muuta kuin on että on laskelmoiva ja manipuloiva eli harkitsee tarkkaan mitä kannattaa sanoa ja miten.
 
[QUOTE="Maitohorsma";30169793]On ollut työasioissa epäluotettava, mutta luulin, että vähän maalailee asioita kun myyntitöissä eli vähän kuin kuuluu asiaan. Ei häpeä että tekee niin. En tiennyt, että epärehellisyys työasioissa noin suurta. Yksityisasioissa en ole huomannut muuta kuin on että on laskelmoiva ja manipuloiva eli harkitsee tarkkaan mitä kannattaa sanoa ja miten.[/QUOTE]

Apua, jos oikeasti tuo on totta mitä sanot, niin kuulostaa aika hurjalta. Manipulointi ja laskelmoivuus kaiken lisäksi vielä yhdistettynä epärehellisyyteen työasioissa vuosien ajan olisi minulle kyllä täydellinen turn off.

Myyntitöissä ei nähdäkseni tarvitse maalailla mitään, mutta jos sellaista tekee häpeämättä, kuulostaa myös pahalta minun korviini. Joten jos minulta kysyttäisiin, niin tämä mies olisi kyllä listallani häntäpäässä, jos ei suorastaan jo tipahtanut sieltä kokonaan...
 
[QUOTE="Maitohorsma";30169868]Niinpä ja on tavallaan ylpeä puhelahjoistaan että pystyy manipuloimaan ihmisiä työssään.[/QUOTE]

Kohta se on ylpeä siitä miten saa manipuloitua sua ja puhuttua uskomaan mitä tahansa. En haluaisi sanoa, että puolessa vuodessa kukaan ei todellakaan vielä tunne ketään kunnolla eikä siinä vaiheessa missään nimessä pidä vielä muuttaa yhteen. Hups, taisin sittenkin sanoa.
 
Muuten homma ois toinen jos hän olisi täysin erilainen nykyään eli tavallaan ois ottanut opikseen asiasta ja noudattaisi hyvää ja rehellistä kaupantekoa. Mutta jotenkin pelkään, että homma sama nykyään ja voi paljastua mitä vaan.
 
Jos hän on kerran rangaistuksensa kärsinyt, niin mikä sinä olet uudelleen tuomitsemaan? Anna olla, kaikilla ihmisillä on menneisyytensä.

Niin mutta kaikkien menneisyyteen ei kaikenlaiset virheet kuulu eikä kaikkien tarvitse ottaa kaikesta opiksi ennen kuin ymmärtävät että niin ei kuulu toimia. Osalla se moraali on ihan sisäsyntyistä eikä ulkoaopeteltua. Entäs jos rikos olisi ollut murha? Sama periaate, noh jokainen oppii virheistään ja kaikilla on menneisyytensä? Insesti? Raiskaus?
Maailma on pullollaan yrittäjiä joiden ei tarvitse "oppia virheistään" ja sortua rikolliseen toimintaan. Tietynlainen ihminen valitsee sen tien kun toisenlaisen valitsee toisen.
 
Kamala olo kun miehestäni paljastui tuollaista. En olisi uskonut, että pystyy salaamaan multa sellaisen asian. Mitä teen? Jatkaisitteko miehen kanssa vielä jos olisitte minä ja yrittäisittekö luottaa häneen?
 
En oikein jaksa uskoa, että yrittäisin ymmärtää ja luottaa kaiken tuon jälkeen. Etenkin kun olet jo muutoinkin kiinnittänyt huomiota hänen hieman epärehellisiin piirteisiinsä. Ei olisi kiva, jos lasteni isän moraali olisi tuollainen - haluaisin kuitenkin opettaa lapsille rehellisyyttä ennen kaikkea.
 
[QUOTE="Maitohorsma";30172275]Kamala olo kun miehestäni paljastui tuollaista. En olisi uskonut, että pystyy salaamaan multa sellaisen asian. Mitä teen? Jatkaisitteko miehen kanssa vielä jos olisitte minä ja yrittäisittekö luottaa häneen?[/QUOTE]

En pidä siitä että tietoja pimitetään ja minua manipuloidaan.
 
[QUOTE="Maitohorsma";30172275]Kamala olo kun miehestäni paljastui tuollaista. En olisi uskonut, että pystyy salaamaan multa sellaisen asian. Mitä teen? Jatkaisitteko miehen kanssa vielä jos olisitte minä ja yrittäisittekö luottaa häneen?[/QUOTE]
Sinun on itse päätettävä mitä teet. Joku jatkaisi, joku toinen ei. Joku menee naimisiin alkoholistin sarjamurhaajan kanssa, toinen ei mene saunaoluen juovan joskus ylinopeutta ajavan kanssa. Et voi tehdä omia päätöksiäsi sen perusteella, mitä joku toinen tekisi, koska joku toinen tekisi aina toisin, eikä se mikä jollekin muulle on on hyvä, ei välttämättä ole sitä sinulle.

Jos tuon koijarin kanssa jatkat, varaudu siihen, että vastaavia tapauksia tulee myös tulevaisuudessa. Jos se on sinulle OK, niin siitä sitten vaan. Ellei, niin teet johtopäätöksesi.
 
Oon ajatellut, että yrityksissä kaikenlaiset pimitykset on aika yleisiä juttuja ja suurinpiirtein kuuluvat asiaan. Milloin pimitetään mitäkin ja moneen suuntaan. Isoissakiin yrityksissä on ihan arkipäivää, että asioita muutellaan siten, että ne näyttävät paremmalta ja valehdellaan työntekijöille yms. Isot yritykset osaavat vaan tehdä asiat siten, että ne saadaan sopimaan lain sisälle. Yrittäjällä ei ole samoja mahdollisuuksia.

Näinpä, ihan ministeritason päättäjät ovat näyttäneet meille viime vuosina mallia, miten pimitetään rahaa ja kierretään veroja. Isot herrat tekevät sitä vain vielä isommassa mittakaavassa kuin tavalliset ihmiset.
 
Maininnut että ylpeä kun pystyy manipuloimaan ihmisiä.
Eikös siis juuri ole onnistuneesti saanut sinut uskomaan että on sinun syy miksei ole aikaisemmin kertonut totuutta.

Mitäs siis se manipulointi onkaan?

Tää on niin nähty.
 
Totta, yritti syyllistää minua tästäkin asiasta ja toinen asia jota käyttää on että väittää ettei ole sanonut jotain asiaa vaikka ihan varmasti on. Yrittää saada mut uskomaan, että asiaa tapahtunut ja muistan väärin.
 

Similar threads

E
Viestiä
8
Luettu
947
K
M
Viestiä
38
Luettu
4K
Aihe vapaa
Minä olen miettinyt...
M

Yhteistyössä