Ensinnäkin ihania talvipäiviä kaikille!
Olen jonkun verran lukenut näitä kyseisiä palstoja ja paljon on ollut juttua siitä, että nainen ei tule toimeen tai halua olla läheinen uuden miehensä lasten kanssa. Nyt haluaisin kertoa asiasta joka on hieman toisin, ja haluaisin hieman apua.
Olen asunut uusperheen elämää kohta puolitoista vuotta perheessä, johon kuuluu minun kaksi lastani edellisestä liitosta, 8 vuotias poika ja tyttö 11 v. He ovat isällään joka toinen viikonloppu. Avomieheni poika asuu meillä joka toinen viikko, on 14 v.
Minulla on hänen poikaansa erittäin hyvä suhde, osaksi tietysti voi johtua siitä että tunsimme toisemme entuudestaan, kuten lapsetkin tunsivat toisensa, siksi ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia lasten suhteen.
Mutta minua vaivaa suuresti sellainen asia, että miehelläni ja pojallani ei tunnu olevan minkäänlaista suhdetta. Heidän keskustelunsa on huomenta -linjalla. Tuntuu ettei miehelläni ole halua edes tutustua tähän pieneen poikaan, joka on hieman ujon oloinen, mukava poika joka kuitenkin ihailee miestäni, joka tulee normaalisti loistavasti lasten, varsinkin nuorten kanssa toimeen, valmentaa mm. oman poikansa jalkapallo joukkuetta.
Poikani aristelee miestäni, ei uskalla häneltä kysyä mitään, vaan kaikki asia toimitetaan minun kauttani ja tämä ärsyttää miestä, vaikka hän ei tee mitään asian helpottamiseksi. Yleensä kaikki mitä hän pojalle puhuu, on jotenkin negatiivissävytteistä, kieltoja yms. Olenkin sanonut että jos ei muuta sanottavaa ole kuin kielteistä, olkoon mieluummin hiljaa.
Tytön kanssa hän tulee toimeen hyvin vaikka neidillä onkin murkkuikä tuloillaan. Olen käynyt ns. ammatti-ihmisen luona puhumassa kyseisestä asiasta, ja siellä sanottiin että aika normaali tapaus tilanteessa missä naisella on poika. Jos molemmat lapset olisivat tyttöjä, ei tätä ongelmaa olisi. Välillä tuntuu että liioittelen asiaa, koska hän ei missään nimessä ole paha pojalle, heillä ei vaan ole minkäänlaista suhdetta.
Toki olen huolissani siitä, että vaikuttaako tämä pienen miehen mieleen jotenkin ja olenkin päättänyt että jos lapseni jotenkin alkavat oireilla, teen päätökset sitten sen mukaan. Koskaan en uhraa lasteni onnea oman onneni eteen.
Mitä luulette, oppivatko he lähestymään toisiaan? Kun kuitenkin aikuisella on lopullinen vastuu tällaisessa tilanteessa, toinenhan on vasta 8 v. Enkä haluaisi vielä luovuttaa, tämä mies kun on muuten aivan loistava yksilö.
Olen jonkun verran lukenut näitä kyseisiä palstoja ja paljon on ollut juttua siitä, että nainen ei tule toimeen tai halua olla läheinen uuden miehensä lasten kanssa. Nyt haluaisin kertoa asiasta joka on hieman toisin, ja haluaisin hieman apua.
Olen asunut uusperheen elämää kohta puolitoista vuotta perheessä, johon kuuluu minun kaksi lastani edellisestä liitosta, 8 vuotias poika ja tyttö 11 v. He ovat isällään joka toinen viikonloppu. Avomieheni poika asuu meillä joka toinen viikko, on 14 v.
Minulla on hänen poikaansa erittäin hyvä suhde, osaksi tietysti voi johtua siitä että tunsimme toisemme entuudestaan, kuten lapsetkin tunsivat toisensa, siksi ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia lasten suhteen.
Mutta minua vaivaa suuresti sellainen asia, että miehelläni ja pojallani ei tunnu olevan minkäänlaista suhdetta. Heidän keskustelunsa on huomenta -linjalla. Tuntuu ettei miehelläni ole halua edes tutustua tähän pieneen poikaan, joka on hieman ujon oloinen, mukava poika joka kuitenkin ihailee miestäni, joka tulee normaalisti loistavasti lasten, varsinkin nuorten kanssa toimeen, valmentaa mm. oman poikansa jalkapallo joukkuetta.
Poikani aristelee miestäni, ei uskalla häneltä kysyä mitään, vaan kaikki asia toimitetaan minun kauttani ja tämä ärsyttää miestä, vaikka hän ei tee mitään asian helpottamiseksi. Yleensä kaikki mitä hän pojalle puhuu, on jotenkin negatiivissävytteistä, kieltoja yms. Olenkin sanonut että jos ei muuta sanottavaa ole kuin kielteistä, olkoon mieluummin hiljaa.
Tytön kanssa hän tulee toimeen hyvin vaikka neidillä onkin murkkuikä tuloillaan. Olen käynyt ns. ammatti-ihmisen luona puhumassa kyseisestä asiasta, ja siellä sanottiin että aika normaali tapaus tilanteessa missä naisella on poika. Jos molemmat lapset olisivat tyttöjä, ei tätä ongelmaa olisi. Välillä tuntuu että liioittelen asiaa, koska hän ei missään nimessä ole paha pojalle, heillä ei vaan ole minkäänlaista suhdetta.
Toki olen huolissani siitä, että vaikuttaako tämä pienen miehen mieleen jotenkin ja olenkin päättänyt että jos lapseni jotenkin alkavat oireilla, teen päätökset sitten sen mukaan. Koskaan en uhraa lasteni onnea oman onneni eteen.
Mitä luulette, oppivatko he lähestymään toisiaan? Kun kuitenkin aikuisella on lopullinen vastuu tällaisessa tilanteessa, toinenhan on vasta 8 v. Enkä haluaisi vielä luovuttaa, tämä mies kun on muuten aivan loistava yksilö.
