AVUNHUUTO: En jaksa!

[harmaannuin]

Olen kotiäitinä vajaa 2 vuotiaan ja nelivuotiaan kanssa. Papereissa olen naimisissa, mutta miestä ei kotona näy. On yksityisyrittäjänä tienpäällä. Lomia ei pidä. Lomaksi voisi kutsua jos hän on joskus pidennetyn viikonlopun kotona tai tulee viikon ajan kotiin yöksi.
Kaikki lasten kasvatukseen, kehitykseen, oppimiseen liittyvä jää minun vastuulleni. Nyt tuolla 4 vee pojalla on vaihe, ettei mitään uskota, tehdään törkeyksiä, syljetään päälle.
Olen lähes päivittäin tekemisissä äitini kanssa ja varsinkin poika viettää paljon päiviä hänellä. Nyt tunnen selässäni äidin syytökset minua kohtaan, kun poika on tuhma eikä usko mitään. ..ja tyttö seuraa perässä. En osaa kasvattaa omia lapsiani, enkä pidä kuria. Tunnen siis äitini ajattelevan näin, mitään hän ei ole suoraan sanonut mutta mielestäni rivien välistä pystyy asian tulkitseen ja äänen sävystä.
Kyllä minä pidän lapsille kurin ja komennon, mutta ilmeisesti en ole tarpeeksi hyvä ja kokenut äiti jotta saisin lapsistani näyttelykelposia kansalaisia.

Miehestä äitini ei suurella sydämellä pidä, mutta toimeen tulevat. Epäilen äitini huomanneen ettei liittomme ole helppo ja juuret johtavat miehen lapsuuden kotiin, jossa naisen paikka oli nyrkin ja hellan välissä.
Olen nyt niin väsynyt tähän ulkopuoleiseen paineeseen mitä tuntuu liittoomme ja lastemme kasvatukseen tulevan.
En jaksa enää olla äiti, en kasvattaja, en vaimo, en mitään!! Tulkoon paremmat ihmiset hakemaan lapseni pois. olen sinnitellyt tämän paskan kanssa jo kauan.

 

[vieras]

Hei, kenelle tahansa olisi rankkaa olla jatkuvasti yksin vastuussa noin pienistä lapsista ja kodin ylläpidosta! Tuon ikäiset lapset ovat vielä just siinä "parhaassa" uhmiksessa, eli kunmikään ei mene perille ja mitään ei totella. Eli luultavasti sinä olet lapsesi ihan normaalisti kasvattanut. Jos lapset oireilevat normaalia enemään, johtuu varmaan isän poissaolosta, ei sinun kasvatustaidoistasi!

 

[maria78]

En tiedä mitä sanoisin. Muuta kuin, että olet tosi hienosti selvinnyt näinkin kauan ja uskon, että selviät eteenkin päin. :hug:

 

[Pörrösukka]

Kuulem meillä kans tuolla kohta nelivuotiaalla tuollainen vaihe ja eiköhän me uskota, että se joskus ohi menee. Sinulla on tosiaankin raskas vaihe nyt menossa. Toinen tulossa uhmaan ja toinenkin siinä vielä on mukana. Sinä olet hyvä äiti kun olet jaksanut jo noinkin kauan. Sellaisilla on helppo arvostella (tosin sitähän ei ole oikeasti tullut), jotka eivät siinä kasvatusvastuussa ole. Onnistuuko miehen kanssa keskustelu asiasta? Joskus olin väsynyt uusperheeseemme, että väsähdin täysin. Itkin, huusin, raivosin, itkin terkkarille jne. Silloin mies tajusi, että helppoa ei ole 3 alle kouluikäisen kanssa jos mieskin on aina pois. Siitä raivoamisesta lähti hommat paranemaan ja miehenkin silmät avautuivat.

 

[Vieras]

MEillä kans tilanne et mies kuljetusalan yrittäjä. Minä kuuden lapsen kanssa kotona. Lapsista 5 poikia. Ja ite olen huomannut et jos miehellä kiire töissä eikä ehdi sitä vähääkään nähdä lapsia niin lapset reagoi siihen. Ja just tuolla ettei mitään uskota ja tehdään jatkuvasti älyttömyyksiä.
Meillä sinänsä hyvä tilanne että miehen yrityksessä myös hänen veljensä (2kpl) mukana ja
pitävät vuorotellen viikon kerrallaan lomaa.
Eli ensimmäiseksi koita saada miehesi järjestämään vapaata. Monesti se on vain siitä kiinni ettei jaksa/osaa alkaa edes järjestämään. Teettää kuitenkin lisää työtä. Miehellekin monesti käynyt et vaan tekee koko ajan niskalimassa niitä pakollisia eikä jaksa aatella ylimääräisiä ennenkuin tosissaan sen pysäyttää miettimään.
Mut jos tuo ei auta hommaa itelles apulainen. Siis joku jolle maksat ja voit pyytää tekemään mitä milloinkin tarvii. Lastenhoitoa siivousta jne. Ja sekin auttais jos sinulla ois joku säännöllinen harrastus. Pääsisit vähän irti kotiasioista.
Ja anna toisten puhua mitä puhuu. Pääasia että ite tiedät mikä teidän tilanne on.

 

[liisa]

Meillä nelivuotiaalla on tuollainen "kauhukakara"vaihe kanssa. Kun oli pienempi käyttäytyi oikein mallikelpoisesti kun oltiin kodin ulkopuolella, mutta nykyisin on niin kauhea kauhukakara että tuskin omakseni tunnistan. Mutta kai tämäkin vaihe menee ohi ja lapsesta sukeutuu taas oma herttainen itsensä.

Voimia.

 

[ap]

Olen useasti jo muutamana vuotena koittanut puhua miehelle, tuloksetta. Mies vetää asian äärirajoille, hänen kai pisäisi muka lopettaa firma ja mennä tavalliseksi duunariksi jolloin ei pystyisi yksin elättään meitä. Myöskän hän ei usko äitiyden olavan rankkaa vaan vika on minussa. Kotiäitinä olohan on helppoa kun ei ole sidoksissa kelloon ja saa tehdä mitä lystää.

 

[Saraste]

:hug: :hug: :hug:

 

[Valaja]

Lapset nyt vaan on tuommoisia. Testaavat ja testaavat viimeseen hermoriekaleeseen asti. Meillä ainakin. Hyvinhän sää oot jaksanut, mutta tuo ulkopuolinen paine voi kyllä nyt sekottaa ja saa tilanteen susta näyttämään huonommalta, ku se onkaan.

Koittakaa saada juteltua miehen kanssa. Onhan tuo väärin, että toinen on aina töissä, eikä sitoutuneena perheen arkeen. Seuraava "loma", jonka mies pitää, vois olla sellainen, että sinä lähdet reissuun ja jätät muksut kotiin.

 

[vieras]

Mulla kans sama juttu. Mies paljon töissä ja mä kotona 3 lapsen kanssa. Oon niin väsyksissä... tänään huomasin, että mun sykkeet nousee yhtäkkiä ja hiki tulee pintaan. Olo on todella ahdistunut. Taidan tarvita apua, mutta mistä sitä hakisin... meskin vaan vähättelee, kun sanon että väsyttää. En haluaisi myöntää, että en pysty tähän, mutta kolme lasta, joista 2 pienellä ikäerolla, on liikaa mulle... en vain jaksa .

 

[vaappu]

Asiaa ei helpota isän poissaoleminen. Näin meilläkin. Minä joudun tekemään kasvatuksen eteen kaksin verroin työtä ja tunnen huonommuutta ja avuttomuutta, kun tiedän että tarvitsisivat suoraselkäisen miehenkin mallin jota en pysty antamaan.
Mies on yhtälailla vastuussa kasvatuksesta tai kasvatuksen puutteesta. Ja sen tuloksen valitettavasti näkee vasta vuosien kuluttua Näin ainakin omalla kohdallani.
Voimia, et ole yksin etkä huono äiti! Varmasti parhaasi teet, älä anna muiden viedä loppujakin itsetunnon rippeitäsi!