Avuton mies - voiko se muuttua?

[Avuttoman vaimo]

Haluaisin heti alkuun sanoa, että toivon saavani asiallisia vastauksia ja muutakin kuin "jätä se" -kommentteja. Lähinnä haluaisin kuulla, onko kukaan ollut samanlaisessa tilanteessa ja onko asia muuttunut ajan myötä ollenkaan.

Minulla on mukava ja hauska mies, jota rakastan. Mies on kuitenkin kaikesta ihanuudestaan huolimatta monissa asioissa todella avuton ja saamaton. Kotityöt, eli siivoaminen, ruuanlaitto ja kaupassakäynti, ovat kokonaan minun vastuullani. Miehellä on kyllä toisinaan tahtoa auttaa näissä, eli saattaa pyynnöstäni esim. siivota vessan, kuoria perunat tai vaihtaa roskapussin. Mutta tällöinkin mies heittäytyy nimenomaan minun apurikseni, vetovastuuta mistään hommasta hän ei ole koskaan saanut otettua vaikka olen sitä yrittänyt tyrkyttää. Asiat ovat silloin jääneet vain tekemättä. Osittain syy on varmasti minun, koska olen sallinut tämän tapahtua.
Osittain syy on varmaan myös siinä, ettei mies ole ikinä asunut yksin, vaan hän asui vanhempiensa luona siihen asti, että muutimme yhteen. Muutenkin mies on minun mittapuullani aika tiukasti kiinni äidissään. Monien sellaisten asioiden, jotka minä miellän täysin henkilökohtaisiksi asioiksi, hoitamisesta huolehtii melkein enemmän miehen äiti kuin mies itse, eli käytännössä äiti siis muistuttelee, neuvoo ja painostaa miestä monien asioiden hoitamisessa. Tällaisia ovat siis esimerkiksi reseptien uusiminen, lääkäriajan varaaminen (!!!) ja pankkiasiat. Anoppi myös innokkaasti kannusti ja avusti miestä hankkimaan vapautuksen asevelvollisuudesta lähinnä sellaisen "ei huvita" -syyn takia ja oli erittäin riemuissaan kun sellainen myönnettiin, itse taas olisin toivonut mieheltä enemmän suoraselkäisyyttä, eli olisi edes kokeillut sitä armeijaa tai mennyt sivariin. Muutenkin mies on ymmärtääkseni ollut aina vähän sellainen perheen kultapoju, jonka asioita koko perhe on aina yhteistuumin hoitanut ja miettinyt. En kuitenkaan näkisi, että ongelma on anopissa. Onhan se kai aika luonnollista, että äiti haluaa pitää huolta aikuisestakin pojastaan, mutta kyllähän pojan pitäisi itse ymmärtää ja viitsiä katkaista napanuora. Anoppi on onneksi mukava ihminen ja tulen hänen kanssaan hyvin toimeen.

Lapsia meillä ei ainakaan vielä ole, ei ehkä kauheasti yllätä, että pääsyynä tähän on se, ettei mies koe olevansa vielä valmis isäksi... Mutta voiko se tuosta vielä miehistyä ja itsenäistyä? Olen pari kertaa yrittänyt tästä hyvin asiallisesti keskustella, mutta siitä ei oikein tule mitään, koska mies kyllä itsekin tiedostaa avuttomuutensa ja häpeää sitä.

 

[saunatonttu-sandra]

mun mies ei ollut tottunut tekemään mitään koptitöitä ku tavattiin. itse olin kolmen muksun yh silloin joten hommaa riitti, sanoin usein miehelle että sä et tartte käskyä siihen että teet ja jos mä teen kaiken yksin ni en jaksa sit yöllä enää muuta ku nukkua. kyl tuo ainakin on oppinut ns tavoille

 

[Avuttoman vaimo]

Niin ja lisään vielä, että työelämässä mies pärjää kyllä hyvin ja hoitaa työnsä ja siihen liittyvät velvollisuudet täsmällisesti, ja ulkopuolisten silmissä hän näyttääkin varmaan kaikinpuolin kykenevältä mieheltä. Työasiat varmaan sujuvat siksikin, että niihin minä tai anoppi ei vain pystytä sekaantumaan...

 

["vieras"]

jos teet kaikki kotityöt miehen puolesta, kuten olet ilmeisesti tähänkin asti tehnyt, niin ei ala niitä itsekseen tekemään. Ainoa, millä tuosta pääsee, on se, että alat vaatimaan miestäsi tekemään oman osuutensa. Ensin yhdessä, hiljalleen itsekseen. Jos mies ei ole joutunut tekemään mitään, ei hän voi osata niitä tehdä, ne pitää opettaa, oli se sitten kuinka noloa miehelle. Tai sitten sopeudut tilanteeseen.

 

["vieras"]

Veikkaan, että miehen äiti tietää lapsensa terveyshistorian paremmin kuin sinä. Vapautus armeijasta on voinut olla järkevin vaihtoehto hänen terveystilanteessaan, ehkä se on ollut ainut vaihtoehto, vaikka sinusta tilanne nyt näyttää toisenlaiselta. Terveyshistorian vuoksi myös lääkäriajoista huolehtiminen ja reseptien uusiminen on voinut jäädä äidin vastuulle, sillä aiemmin mies ei ole ehkä ollut kykenevä huolehtimaan niistä itse.

Kotitöiden itsenäiseen, oma-aloitteeseen suorittamiseen autta se, että jaatte kotitöitä: molemmille omia tehtäviä. Mies voisi esim. aina huolehtia vessan pesusta. Silloin ei tarvitse miettiä eikä odottaa, jos toinen vaikka hoitaisi sen.

 

["Vieras"]

Opettaisin kädestä pitäen kotityöt miehelle (paitsi ruuanlaittoa en itsekään osaa, yhdessä opeteltaisiin). Ei ole luonnollista että äiti paapoo aikuista miestä, surullisen yleistä kyllä. En alistuisi tilanteeseen. Tuskin se toivoton on.

 

["vieras"]

Meillä on aika samanlainen tilanne. Miehen äiti on mielestäni tehnyt karhunpalveluksen huolehtimalla liikaa ja tekemällä kaikki asiat poikansa puolesta. Aivan turha sitten myöhemmin patistaa, jos ei ole aiemmin opettanut ottamaan vastuuta.

Minä tästä olen hampaitani kiristellyt ja mies vasta pikkuhiljaa tajusi, että on olemassa jokin ongelma. Olen painostanut, mutta koittanut myös antaa miehen tottua hoitamaan asioita. Kotitöistä olen nalkuttanut, mutta nyt mies tekee pyydettäessä niitä kanssani. Joskus yllättää ja tekee jotain pyytämättäkin, wuhuu...

Äidiksi en kuitenkaan aio miehelleni alkaa. Vaikka mieli tekisi, niin en muistuta reseptin uusimisesta tai mistään hänen vastuullaan olevasta jutusta. Käydessämme miehen äiti tekee vieläkin muistilappuja kuin pikkulapselle: "Vie roskat" tai "Muista asia X". Kun muutimme uuteen asuntoon, anoppi teki pitkän listan muistettavista asioista, ja mua kyllä ärsytti mutta varmaan avuton poika taas kiilui anopin silmissä silloin...

 

[Avuttoman vaimo]

[QUOTE="vieras";28275666]Veikkaan, että miehen äiti tietää lapsensa terveyshistorian paremmin kuin sinä. Vapautus armeijasta on voinut olla järkevin vaihtoehto hänen terveystilanteessaan, ehkä se on ollut ainut vaihtoehto, vaikka sinusta tilanne nyt näyttää toisenlaiselta. Terveyshistorian vuoksi myös lääkäriajoista huolehtiminen ja reseptien uusiminen on voinut jäädä äidin vastuulle, sillä aiemmin mies ei ole ehkä ollut kykenevä huolehtimaan niistä itse.[/QUOTE]

Niin siis tämä vapautuksen hakeminen ja saaminen tapahtui vasta siinä vaiheessa, kun olimme asuneet jo monta vuotta yhdessä (mies oli ensin vuosikaudet lykännyt armeijaan menoa) ja seurasin sitä siis hyvinkin läheltä. Ja muutenkin näissä terveysasioissa on kyse varsin pienistä asioista (ei-mt), joista aikuinen mies kyllä varmasti pystyisi itsekin huolehtimaan.

Mutta kiva kuulla, ettei kukaan vielä ole tyrmännyt miestäni täysin toivottomaksi tapaukseksi. Ruuanlaittoa olen yrittänyt opettaa, mutta se ei oikein ole uponnut. Siihenkään miehellä ei oikein ole tahtoa oppia ja tehdä, mutta velvollisuudentunnosta suotuu välillä yrittämään.

 

[astrolabe]

Tarpeeksi etäisyyttä äitiinsä ja sitten sinä lopetat sen hyysäämisen myös.

 

["vieras"]

Mutta kiva kuulla, ettei kukaan vielä ole tyrmännyt miestäni täysin toivottomaksi tapaukseksi. Ruuanlaittoa olen yrittänyt opettaa, mutta se ei oikein ole uponnut. Siihenkään miehellä ei oikein ole tahtoa oppia ja tehdä, mutta velvollisuudentunnosta suotuu välillä yrittämään.

Tekemiset taitojen/mielenkiinnon suhteessa? Jos miestä ei kokkaus innosta, keskity sinä siihen ja mies opettelee siivoamaan ja keskittyy siihen?

 

["jenni"]

Jostain äskettäin luin onnellisen parisuhteen edellytyksistä ja yksi niistä oli se, että kummatkin osapuolet ovat katkoneet napanuoran lapsuudenkotiinsa. Allekirjoitan täysin.

Minkä ikäinen miehesi on? 25-vuotiaalla on vielä toivoa, mutta 35-vuotias mammanpoika taitaa olla menetetty tapaus. Musta on ihan positiivista, että mies häpeää avuttomuuttaan. Pahempaa olisi se, jos tyyppi ei näkisi asiassa mitään outoa ja mielellään passuuttaisi itseään muilla. Häpeästä voi kummuta sisuuntuminen ja näyttämisen halu. En kyllä näe järkeä siinä, ettei asiasta voisi puhua suoraan, koska miehelle tulee sieluun pipi. Nosta kissa pöydälle ja pakota mies itsekin pohtimaan sitä, onko ok, että asian x hoitaa äiti ja asian y vaimo, eikä aikuinen ihminen itse.