Baarissa käynti lapsiperheessä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Yhane
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="äitee";28618702]Kihlattusi on aivan oikeassa. Meillä viisi lasta enkä ole heidän elinaikanaan ollut ikinä humalassa. Lasin viiniä voi minusta ruualla ottaa, mutta se on sitten siinä. Ei vastuulliset vanhemmat juo itseään humalaan.[/QUOTE]

Niin, se toinen lasi katkaisisi jo kamelin selän.
 
No itse en taas tykkää olla baarissa, kun olen ollut parisuhteessa. Tanssiminen on joskus kivaaa, mutta tulee usen niin surkeaa musiikkia ettei jaksa. Kavereiden ääntä ei kuule. Puhuin nyt yökerhoista. Sitten pubimaiset baarit voivat olla kyllä ihan ok ja mikäs siinä on jos niissä joskus käy ottamassa parit. Siellä kuulee, mitä toiset juttelee ja ovat vähän kuin kahviloita alkoholilla. Mitään känniörvellyksiä kannata enään muutenkaan tehdä, kun teinivuodet on menneet ohi. Musta olisi ainakin vähän säälittävää nähdä aikuinen ihminen ihan päissään niinkuin epävarma teini, joka juo koska haluaa lisää rohkeutta ja jännitystä.
 
Kyllä moni lopettaa. En tarkoita että pitäisi tai kuuluisi lopettaa, mutta aika monella nuo menot vähenee minimiin ainakin pariksi vuodeksi. Moni ystäväni sai lapsia ennen minua, ja itseä vähän nyppi, kun ei enää saanut seuraa viihteelle.

Nyt kun oma mukula on 2-vuotias, niin viimeksi olen käynyt baarissa 2,5-vuotta sitten eli alkuraskaudessa, ja sittemmin ei ole vain huvittanut tai ainakaan ei ole huvittanut kenenkään kaverin kanssa samaan aikaan. Pääsisin kyllä (siis ei ole mikään ongelma että lähtisin ja mies olisi lapsen kanssa, ja olen kyllä käynyt ravintolassa, leffassa, teatterissa jne.), ja ajattelinkin mennä tässä kesällä/syksyllä tanssimaan yhden kaverin kanssa. Alkoholi tosin on jo seuraavan raskauden vuoksi pannassa, mutta enpä tuota humalaan olisi juonut itseäni muutenkaan, ajatus siitä on lähinnä epämiellyttävä. Tässä raskauksien välissä olen nauttinut muutaman kerran 1-2 alkoholiannosta ihan kotona ollessa tai esim. kylässä lasi viiniä.
 
[QUOTE="vieras";28618843]Kyllä moni lopettaa. En tarkoita että pitäisi tai kuuluisi lopettaa, mutta aika monella nuo menot vähenee minimiin ainakin pariksi vuodeksi. Moni ystäväni sai lapsia ennen minua, ja itseä vähän nyppi, kun ei enää saanut seuraa viihteelle.

Nyt kun oma mukula on 2-vuotias, niin viimeksi olen käynyt baarissa 2,5-vuotta sitten eli alkuraskaudessa, ja sittemmin ei ole vain huvittanut tai ainakaan ei ole huvittanut kenenkään kaverin kanssa samaan aikaan. Pääsisin kyllä (siis ei ole mikään ongelma että lähtisin ja mies olisi lapsen kanssa, ja olen kyllä käynyt ravintolassa, leffassa, teatterissa jne.), ja ajattelinkin mennä tässä kesällä/syksyllä tanssimaan yhden kaverin kanssa. Alkoholi tosin on jo seuraavan raskauden vuoksi pannassa, mutta enpä tuota humalaan olisi juonut itseäni muutenkaan, ajatus siitä on lähinnä epämiellyttävä. Tässä raskauksien välissä olen nauttinut muutaman kerran 1-2 alkoholiannosta ihan kotona ollessa tai esim. kylässä lasi viiniä.[/QUOTE]

Lisään vielä, että puoliso on tässä lapsen syntymän jälkeen käynyt vauvavuonna firman pikkujouluissa ja niiden jatkoilla baarissa, ja seuraavana vuonna ei sitten kiinnostanut enää nekään. Alkoholia on nauttinut samoin kuin minä, annos tai enintään kaksi jonkun kerran vuodessa. Mutta me nyt ei oltu mitään baarihirmuja ennenkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;28618823:
Eli baarissa käymisen syy ole kaikille joku "ryyppääminen", voi hyvänen aika sentään teidän käsityksiänne!

Niin kenen käsityksiä? Ap:lle baarissa käynnissä suurta osaa näyttelee se kännääminen, niinhän hän itse sanoi. Joten mikä oli vialla kommentissani, jossa sanoin että harva 3-kymppinen enää muutenkaan käy baarissa, ja jos ap:lle ryyppäminen on niin tärkeää niin kannattaa odottaa jokunen vuosi ettei muutenkaan enää tee baariin mieli? Silloin ei sitten enää tunnu siltä että joutuu luopumaan jostain tärkeästä (=ryyppäämisestä baarissa).

Sanoinhan itsekin että juhlimisen ei pitäisi tarkoittaa juomista, joten olisi sinun pitänyt viimeistään siitä hoksata että minä en ainakaan tehnyt rinnastusta baarissa käynti = ryyppääminen.
 
Niin kenen käsityksiä? Ap:lle baarissa käynnissä suurta osaa näyttelee se kännääminen, niinhän hän itse sanoi. Joten mikä oli vialla kommentissani, jossa sanoin että harva 3-kymppinen enää muutenkaan käy baarissa, ja jos ap:lle ryyppäminen on niin tärkeää niin kannattaa odottaa jokunen vuosi ettei muutenkaan enää tee baariin mieli? Silloin ei sitten enää tunnu siltä että joutuu luopumaan jostain tärkeästä (=ryyppäämisestä baarissa).

Sanoinhan itsekin että juhlimisen ei pitäisi tarkoittaa juomista, joten olisi sinun pitänyt viimeistään siitä hoksata että minä en ainakaan tehnyt rinnastusta baarissa käynti = ryyppääminen.

No ainakaan se ei pidä paikkaansa, että harva 3-kymppinen "enää" käy baareissa. Kyllä käy. Muilta osin pahoittelen väärinkäsitystä...
 
Ei ole meilläkään kummallakaan tarvetta käydä baareissa. Eikä juoda alkoholia muutenkaan, mitä nyt pari kertaa vuodessa shampanja tai viinilasillinen. Eikä tarvitse haukkua että eletään tylsää elämää. Eletään elämää niin kuin halutaankin.
 
Voisiko joku kiltti perustella mitä haittaa lapselle on siitä että äiti tai isä käy silloin tällöin baarissa ja humaltuu lapsen ollessa hoidossa toisella vanhemmalla tai esim. isovanhempien luona.

Jos siis on kyse ajan viettämisestä ystävien kesken ja siinä ohessa hieman humaltuu. Ei örvellystä, ei konttauskuntoa ja kiltisti kotiin baarista.

Ja vastaukseksi ei nyt kelpaa nämä päivittelyt siitä miten on vaikea tajuta miksi joku haluaisi humaltua tai että pitäisi osata pitää hauskaa ilman viinaa.

Vaan ihan yksinkertaisesti: Haitat lapselle?
 
[QUOTE="Kiinnostunut";28619163]Voisiko joku kiltti perustella mitä haittaa lapselle on siitä että äiti tai isä käy silloin tällöin baarissa ja humaltuu lapsen ollessa hoidossa toisella vanhemmalla tai esim. isovanhempien luona.

Jos siis on kyse ajan viettämisestä ystävien kesken ja siinä ohessa hieman humaltuu. Ei örvellystä, ei konttauskuntoa ja kiltisti kotiin baarista.

Ja vastaukseksi ei nyt kelpaa nämä päivittelyt siitä miten on vaikea tajuta miksi joku haluaisi humaltua tai että pitäisi osata pitää hauskaa ilman viinaa.

Vaan ihan yksinkertaisesti: Haitat lapselle?[/QUOTE]

Ei kai siitä nyt mitään haittaa ole! Jos tykkää käydä ulkona, niin hyvä. Mä uskon, että sellainen vanhempi, joka saa toisinaan tehdä asioita mistä se nauttii on huomattavasti parempi vanhempi, kuin se, joka vetää nutturan tiukkaan ja hokee, että vanhemmat ei saa tehdä sitä ja ne ei saa tehdä tätä... ja ikinä ei saa ottaa lasillistakaan viiniä, jos lapset on kotona, eikä todellakaan mennä juopottelemaan ystävien kanssa ja jättää lapsia isän vastuulle!!!!
Mä en ihan yleisesti tajua, että miksi ihmisillä on niin suuri tarve saada jokaiikka elämään ihan justiinsa niinkuin ne.
 
käyn juhlimassa silloin tällöin, ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Mutta en käy baareissa oikeastaan ikinä, joskus juon - joskus en, mutta koskaan en vedä mitään kännejä koska en tykkää... Ja baareissa tosiaan en tykkää käydä, kun siellä on enimmäkseen teinejä ja sitten kauhea meteli eikä voi jutella. Jossain terassilla tai pubissa käyn ihan mieluusti istuskelemassa tai esim. saunailloissa.

Mutta kun on pieni lapsi, päivähoidossa, niin melkeinpä ne vapaapäivät haluan olla lapsen kanssa. Joten en sitten valvo kovin myöhään, että jaksan aamulla herätä leikkimään lapsen kanssa vaikka oliskin ollut hoidossa illan/yön tai isänsä kanssa.

En ole mikään absolutisti, pari lasia viiniä ja/tai pari siideriä menee joka viikonloppu. Mutta sen enempää ei kiinnosta ottaa koska lapsen kanssa ei voi humaltua.
 
Minä sain ensimmäisen lapseni 18 vuotiaana.
Tosiasia kohdallani on se (kuten hyvin monella nuorena äidiksi tulleella) että se menovaihe tuli ja tulee jossain vaiheessa.
Juu, EI TARVITSE KOMMENTOIDA NIIDEN JOTKA OVAT SAANEET ESIKOISENSA 16 VUOTIAANA, NYTTEMMIN 7 LASTA JA KOSKAAN EI OLE NELJÄNKYMPIN IKÄÄN MENNESSÄ VIELÄ ISKENYT MENOVAIHE PÄÄLLE!!

HYVIN monella iskee, EI KAIKILLA.

Lämmin suositteluni sinulle ap. ELÄ ENSIN, hanki lapset vasta sitten. Jos minulla olisi ollut 18 vuotiaana se järki joka minulla on nyt, olisin ihan ehdottomasti lykännyt lapsen tekoa kymmenellä vuodella eteenpäin.

Nyt ikäiseni kolmekymppiset vääntävät sitä ensimmäistään pellolle ja ketään baarikamuja ei itselläni juurikaan ole. Polte ns ryyppäämään on kova aika usein. Johtuu ihan siitä etten aikanaan ehtinyt bilettämään tarpeeksi.
 
Parikin ystävääni teki sen "virheen", että pullautti penikat pihalle hyvin nuorena kun me muut nautittiin vapaudesta. Nyt kun me 30+ iässä sitten ollaan saatu lapsemme niin näillä ystävillä on tullut kova menovaihde ja jatkuvasti kerjäävät baareihin mukaan. Itse aina sanon, että minä juhlin silloin kun sinä hoidit lapsia, nyt on toisinpäin. Toki joskus menen seuraksi, kun ei tässä mikään mummo vielä ole ja tykkään käydä kuppilassakin, mutta en siinä määrin mitä nuorempana.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mörköäiti;28619078:
No ainakaan se ei pidä paikkaansa, että harva 3-kymppinen "enää" käy baareissa. Kyllä käy.

Riippuu sitten ilmeisesti piireistä. Itse käyn ns. yökerhoissa ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja samaa luokkaa tai vähemmin käyvät saman ikäiset (30-35v) lapsettomat kaverit. Kaikki ollaan kaupungeissa asuvia lapsettomia, korkeakoulutettuja ihmisiä.

En tiedä sitten kumpi tapa on se enemmistön tapa, käyminen vai käymättömyys. Sen perusteella mitä olen noiden yökerhokäyntien aikana havainnut, niin vähissä siellä on 30+ vuotiaat, joten olettaisin että oma piirini on "normimpi" keskimääräinen 3-kymppisen tapa. Muutenhan baarien ikäjakauma olisi paljon tasaisempi.

Ja nyt puhun siis ap:n kaltaisesta "ryypätään koko yö" baareilusta. Sellaista "käydään yhdellä tai kahdella ja kymmeneksi kotiin" varmaan jonkin verran harrastetaan vanhempanakin.
 
Riippuu sitten ilmeisesti piireistä. Itse käyn ns. yökerhoissa ehkä 1-2 kertaa vuodessa, ja samaa luokkaa tai vähemmin käyvät saman ikäiset (30-35v) lapsettomat kaverit. Kaikki ollaan kaupungeissa asuvia lapsettomia, korkeakoulutettuja ihmisiä.

En tiedä sitten kumpi tapa on se enemmistön tapa, käyminen vai käymättömyys. Sen perusteella mitä olen noiden yökerhokäyntien aikana havainnut, niin vähissä siellä on 30+ vuotiaat, joten olettaisin että oma piirini on "normimpi" keskimääräinen 3-kymppisen tapa. Muutenhan baarien ikäjakauma olisi paljon tasaisempi.

Ja nyt puhun siis ap:n kaltaisesta "ryypätään koko yö" baareilusta. Sellaista "käydään yhdellä tai kahdella ja kymmeneksi kotiin" varmaan jonkin verran harrastetaan vanhempanakin.

En puhunut erityisesti yökerhoista, vaan yleensä baareista. En itsekään käy mieluiten missään yökerhoissa, vaan tykkään istua jossain baarissa, jossa soi hyvä musiikki, mutta jonne mennään enemmänkin juttelemaan kuin tanssimaan. Ja en ota kantaa siihen, kuinka pitkään siellä baarissa ollaan, vaan vain siihen, käydäänkö ollenkaan (minkäänlaisissa baareissa).

Ja jos tarkkoja ollaan, niin käyhän eläkeläisetkin, tavallaan - jotain eläkeläistansseja järjestetään joskus esim. Vanhalla Ylioppilastalolla. En sitten tiedä, lasketaanko sitä baarissa käymiseksi, enkä toki tiedä niistä pippaloista muutenkaan.

Muokkaus:

Itseäni hämää se, että täsäs ketjussa baareissa käymisestä puhutaan "juhlimisena", vaikka voihan se olla aika arkinenkin tilanne. En ainakaan itse ajattele meneväni "juhlimaan", jos menen vaikka yhdelle (tai edes kahdelle tai kolmelle).

Ja mitä tulee niihin "omiin piireihin", joo voihan se siitäkin johtua. Minun tuntemani koulutetut, yli 30-vuotiaat kaupunkilaiset kyllä tykkäävät käydä baareissa, tosin en ole tehnyt gallupia, kuinka moni heistä käy esim. yökerhoissa ja jos, niin kuinka usein. Tosin esimerkiksi moni alakulttuuriin kuuluva ei juuri lempimusiikkiaan muualla kuule kuin tiettynä päivänä kuukaudessa jossain yökerhossa, jossa järjestetään teeman mukaisia iltoja.
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos vastauksista :) Olen vasta 22v ja ainakin tällä hetkellä on ollut tärkeä käydä se kerran kuussa baarissa ja juoda kerran kotona. Suhtautumiseni on aika pakkomielteinen että kerran kuussa on mentävä vaikka tulisi hyvin tiukka tilanne loppukuusta, sillä olen työtön. Baarissa menee rahaa 20-27e välillä yleensä kun olen ottanut 2-4 drinkkiä ja kotona juon ensin hyvät pohjat. Alkoholin juominen tuli pikkuhiljaa, alussa en juonut juuri ollenkaan ja käytiin vain joka toinen kuukausi baarissa, kunnes viimevuoden syksynä halusin käydä kerran kuussa aina. Nyt olen halunnut muutaman kuukauden juona vielä kotonakin kerran kuussa huppeliin. En halua että minusta tulee lopulta alkoholisti niinkuin isäni on. Vanhemmat erosi lähinnä isän juomisen takia vuonna 2000 ja hänellä on tapana juoda aina välillä muutaman päivän ryyppyputkia.. Nykyään aina kun olen ollut yhteydessä niin isä on ollut aina kännissä. Hän asuu myös työttömänä yksistään ja pelkään että minustakin tulee alkoholisti, eikö siinä alkoholin käyttö lisäänny pikkuhiljaa? Ajattelin jopa viimeksi etten varmaan haluaisi lapsia jos ne estävät baareissa käynnin ja seksielämän, niihin menee paljon rahaa tms. En tiedä mikä auttaisi etten enää suhtautuisi alkoholiin niin tärkeänä asiana. En tiedä oliko muutolla lapsuuskodista toiselle paikkakunnalle osuutta asiaan, jossa tunnen vain kihlattuni, en ole saanut vielä kavereita ja olen työtön tms. Minulla on myös muita henk.koht. ongelmia jotka paheni muuton myötä. ap.
 
Tottakai sinä voit käydä edelleen ja kannattaakin jos se on sitä mistä nautit! Miksi ihmeessä ei voisi enää pitää hauskaa lasten saamisen jälkeen? :D
Iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiik alkohoolia! :D
 
[QUOTE="vieras";28619400]Parikin ystävääni teki sen "virheen", että pullautti penikat pihalle hyvin nuorena kun me muut nautittiin vapaudesta. Nyt kun me 30+ iässä sitten ollaan saatu lapsemme niin näillä ystävillä on tullut kova menovaihde ja jatkuvasti kerjäävät baareihin mukaan. Itse aina sanon, että minä juhlin silloin kun sinä hoidit lapsia, nyt on toisinpäin. Toki joskus menen seuraksi, kun ei tässä mikään mummo vielä ole ja tykkään käydä kuppilassakin, mutta en siinä määrin mitä nuorempana.[/QUOTE]

Niin kai sä ymmärrät että teillä on eri elämäntilanne jos sulla pienempiä lapsia ja heillä isompia?
Nyt kun olen itse molemmat ikäluokat ylittänyt voin sanoa havainneeni, että monilla tulee uusi menovaihe kun lapset ovat isoja, se voi ylimielisestä 35v:stä tuntua siltä, kuin se nuori äiti olisi tehnyt virheen kun nyt isoja lapsia ja pieni menivaihe päällä, mutta voi sama odottelee monia vanhempia äitejä kun omat lapset ovat oikeasti isoja. Eli aika samat vaiheet käytte, nuorempi äiti toki nuorempana. On muutenkin erikoista ajatella, että nuorena sitä juhlisi jonkin kiintiön täyteen ettei sitten kaipaa menemistä. Omasta mielestä taas se meneminen silloin tällöin pitää mielenkin virkeänä kun on lapsiperhearki menossa. Alkoholin ei edes tarvitse kuulua mukaan tai sitten kuuluu, mikä kenellekin on se kiva tapa pitää hauskaa.

Huomaan myös, että kolmekymppiset äidit ovat hyvin usein kaikkein ylimielisintä porukkaa kuvitellen itsensä aikuisiksi ja mielipiteensä jotenkin paremmiksi kuin parikymppisen. Toisaalta he ovat sitä lapsellisinta porukkaa. Vähän sama vaihe menossa kuin teininä kuvitellaan olevan niin yli muiden ja vanhoja, todellisuudessa aika raakileita.

Sinuna tarkastelisin omia asenteitasi, varsinkin jos otantasi on "pari kaveria".
Eikä kyllä hme jos he joskus käyvätkin jossain kerta isot lapsetkin jo, ikävä että erehtyivät sinua pyytämään kanssaan tuulettumaan. Tuollaisia ystäviä ei soisi terveillä nuorilla aikuisilla olevan. :/
 
  • Tykkää
Reactions: Labran täti
Ehkä noin kerran kahdessa kuukaudessa käyn viihteellä tai tyttöjen reissulla. Mieheni käy harvemmin. En ole koskaan lapseni edessä humalassa, enkä tule olemaan.

En ihan ymmärrä miksi ajoittainen baarissa käyminen tekisi vastuuttomaksi vanhemmaksi.
 

Similar threads

Yhteistyössä