Dilemma....kuka valehtelee?

Horuksen silmä

Aktiivinen jäsen
21.11.2008
10 741
-1
36
Tampere
Kumpaa uskoisit, vai uskoisitko kumpaakaan.

Kolme poikaa, 6 vuotias, 3,5 vuotias ja vajaa 2 vuotias. 6 vuotias kiusaa pienempiä aina kun aikuisten silmät välttää, mutta äidin mukaan ei valehtele. 3,5 vuotias kertoo herkästi muiden "pahanteosta", eikä äidin mukaan valehtele. Vajaa 2 vuotias tekee mitä isommat yllyttää, mutta ei vielä osaa puhua kun muutaman sanan (todistajaksi hänestä siis ei ole).
3,5 vuotias kertoi siis 6 vuotiaan tarjonneen pienimmälle kalanruokaa, jonka pienin kiltisti söi. 6 vuotias kieltää teon.
Kumpaa sinä uskoisit?
 
No omasta kokemuksesta voin sanoa, että nuo 6-vuotiaat on kovia valehtelemaan :kieh: Ainakin tuo meidän jätkä keksii koko ajan kaikkea päästäkseen kiipelistä. Siis huijaa mua minkä ehtii |O
 
Selvittäisin asian tarkemmin. Mistä purkki otettiin, kuka sen otti jne. Jossain vaiheessa toinen ristikuulusteluun tottumaton lipsauttaisi totuuden.

Meillä on ihan samanlaiset lapset. 6-vuotias ei vaan kertakaikkisesti osaa valehdella koska ei ymmärrä sitä sosiaalisena kuviona.
 
6-vuotias valehtelee. On huomannut, etä sillä tavoin pääse helpommalla. Valehetelu saadaan kuriin vasta, kun lapsii saadaan huomaamaan, mitä haittaa valehtelusta on. Olen tavannut pari aikuista patologista valehtelijaa ja niiden kanssa kävi täysin mahdottomaksi olla tekemisissä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja yks vaan:
Selvittäisin asian tarkemmin. Mistä purkki otettiin, kuka sen otti jne. Jossain vaiheessa toinen ristikuulusteluun tottumaton lipsauttaisi totuuden.

Meillä on ihan samanlaiset lapset. 6-vuotias ei vaan kertakaikkisesti osaa valehdella koska ei ymmärrä sitä sosiaalisena kuviona.

Lapset eivät kuulu samaan perheeseen. 3,5 vuotias hämmentyi kun häntä alkoi kuulustelemaan tarkemmin tilanteesta, varsinkin kun hänelle kävi ilmi että 6 vuotias kieltää koko tilanteen tapahtuneen.
Itse jäin lähinnä miettimään keksikö 3,5 vuotias koko homman, koska 6 vuotiaan äiti ei uskonut että niin olisi voinut käydä.
Tosin 6 vuotias todistettavasti haistatti kalanruokaa myös tarinan ulkopuolisella 5 vuotiaalla. Joten todistettavasti 6 vuotias on avannut purkin...
 

Yhteistyössä