Kumpaa uskoisit, vai uskoisitko kumpaakaan.
Kolme poikaa, 6 vuotias, 3,5 vuotias ja vajaa 2 vuotias. 6 vuotias kiusaa pienempiä aina kun aikuisten silmät välttää, mutta äidin mukaan ei valehtele. 3,5 vuotias kertoo herkästi muiden "pahanteosta", eikä äidin mukaan valehtele. Vajaa 2 vuotias tekee mitä isommat yllyttää, mutta ei vielä osaa puhua kun muutaman sanan (todistajaksi hänestä siis ei ole).
3,5 vuotias kertoi siis 6 vuotiaan tarjonneen pienimmälle kalanruokaa, jonka pienin kiltisti söi. 6 vuotias kieltää teon.
Kumpaa sinä uskoisit?