e-pillerit/hormonit ja mieliala

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja NuuNuu-
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

NuuNuu-

Vieras
Hei

Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia e-pilleireiden tai muun hormoniehkäisyn käytöstä ja sen mahdollisista vaikutuksista mielialaan. Ovatko vaikutukset olleet positiivisia tai negatiivisia vai ovatko vaikuttaneet ollenkaan. JA miten hormonien lopettaminen on vaikuttanut?

Söin ensin melkein kolme vuotta Diana Novaa. Ensimmäinen puoli vuotta meni niiden kanssa hyvin, kunnes iski haluttomuus, joka pikku hiljaa vain paheni.
Sitten söin reilun kuukauden Minulet-merkkiä. Ja noh, aluksi halut palasivat, mutta iski sellaiset olotilat päälle. Ahdistuneisuus, itkuisuus, raivoaminen ja masennus ovat olleet arkipäivää lähes sen ajan kun olen syönyt Minulet:ia. Mikään ei jaksa kiinnostaa ja tekee mieli vain maata peiton alla. En ymmärrä, koska ei ole mtään syytä, miksi tältä tuntuu. Olo on vain tälläinen. Ei tee mieli nähdä edes kavereita, opiskelu ei suju ja asun tällä hetkellä lapsuuden kodissa, koska en varmasti jaksaisi edes käydä kaupassa tai tehdä ruokaa itselle.

Lopetin e-pillerit virallisesti keskiviikkona (29.9), tiistaina loppui taukoviikko ja ke olisin ottanut taas ensimmäisen pillerin, jos olisin jatkanut.
Haluan testata johtuuko tämä olotila pillereistä ja alkaako tämä kohentumaan tästä. Joka toinen päivä tuntuu, että olen hullu kun syytän pillereitä, mutta lukemani perusteella kai tämä voi olla mahdollista?

Kuinka nopeasti te olette huomanneet vaikutuksia mielialassa?
 
Itse tajusin vasta e-pillereiden lopettamisen jälkeen, mistä muun muassa pahantuulisuuteni, masentuneisuuteni ja raivoherkkyys johtuivat. olin aivan hurja mielipuoli, joka ei tullut toimeen monenkaan ihmisen kanssa.

Söin yhteensä kuusi vuotta kolmea eri pillerimerkkiä. Vaivihkaa tulivat kehiin haluttomuus, limakalvojen kuivuus, hiivatulehdukset ja muutokset mielialoissa.

Jos olisin tiennyt, mitä voi seurata, niin olisin jättänyt hormonit apteekin hyllylle. En tunnista itseäni tuolta ajalta.

Pahimmillaan harkitsin tappavani itseni useampana kertana kuukaudessa, koska en enää jaksanut sitä ainaista vitutusta ja kaikkea paskaa, jota muka olevinaan elämäni oli täynnä.

Viikko pillereiden lopettamisen jälkeen huomasin selkeän eron - mieli kirkastui ja elämä alkoi tuntua ihanalta. Tunsin oloni oikeasti onnelliseksi. Eli kyllä, e-pillerit voivat aiheuttaa muutoksia mielialassa. Siitä ei vaan puhuta ääneen. Ainakaan lääkärit eivät puhu, eivätkä myönnä. Mitään vastaavia oireiluja ei ole ilmennyt pillereiden lopettamisen jälkeen, ei fyysisiä, eikä myöskään psyykkisiä. Eli aivan selkeä yhteys on minun oireiluillani sekä e-pillereillä.

Ja mulle on tän kokemuksen jälkeen aivan turha yrittää tuputtaa mitään hormoniehkäisyä. Kierukkaa tai pillereitä, laastareita tahi kapseleita. Mieluummin panen kumin kanssa kuin olen joku muu kuin itse. Joillekin pillerit sopivat, joillekin ei.
 
Onpa mukava kuulla, että jollakin toisella on ollu samanlaista. Ja taas tulee enemmän uskoa, että tämä voi mennä ohi.

Kauheasti vain turhauttaa, kun toivoisi, että olo paranisi tällä saman tien. Ja samalla epäilyttää, että ei tämä olo minnekään katoa, kuvittelen vaan että pillereistä johtuu. Mutta päivä kerrallaan, ehkä viikon parin päästä on jo parempi mieli.

Enemmän kokemuksia vielä kaivataan.
 
Itse käytin NuvaRingiä kolmisen vuotta. Ensin tuli haluttomuutta ja sitten tuli itku-potku-raivarikohtauksia. Aluksi en osannut yhdistää niitä renkaaseen, mutta renkaan lopetettua eron huomasi selkeästi! Eipä ole pinna enää niin tiukalla tai muutenkaan tule mitään ihme raivareita. Myös haluttomuus loppui kuin seinään! En enää palaa ikinä hormonaaliseen ehkäisyyn ikinä!
 

Similar threads

R
Viestiä
1
Luettu
380
J
A
Viestiä
4
Luettu
435
V
A
Viestiä
2
Luettu
1K
V
K
Viestiä
3
Luettu
4K
Aihe vapaa
edelliselle...
E
I
Viestiä
1
Luettu
325
Aihe vapaa
ihmeissään
I

Yhteistyössä