Ehdotuksia päivän lomamatkalle (miehen kanssa kahdestaan)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Ajateltiin miehen kanssa lähteä kesälomalla ihan kahdestaan yhden yön reissulle. Isovanhemmat lupasivat ottaa lapset hoitoon, niin meille tarjoutui mahdollisuus lähteä. Lapset 4v ja 2v, eli yli neljään vuoteen ei olla oltu kahdestaan missään ja nyt lapset kuitenkin jo sen verran isoja, että pärjäävät varmasti. Nyt olen ihan innoissani suunnittelemassa reissua. Aikaa on siis yhden yön reissulle. Ajattelimme risteilyä tai jotain kaupunkilomaa kotimaassa. Ehdotuksia pienelle irtiotolle arjesta.
 
Tampere ja Porvoo ovat molemmat käyneet mielessä. Tampere on maantieteellisesti vielä ihan ok. Ei ainakaan pohjoisemmaksi, ettei koko aika mene autolla ajeluun. Asutaan siis etelä-Suomessa. Vinkkejä mitä näissä kaupungeissa voisi tehdä / nähdä + majoitus suosituksia??
 
Tampereella esimerkiksi viikin saareen saunaan ja uimaan, sisävesiristeilylle, ihailemaan pyynikkiä, pispalaa vaikka kävellen, siilinkariin kahville, särkänniemi, kaupat...
 
Haikko on lievästi ylihinnoiteltu. Tallinnaan pääsee edullisemmin neljän "käppyrän" hotelliin risteilyineen päivineen. Pelkät lahden ylityslautat eivät sisällä niin paljon känniläisiä kuin "yö laivalla" lautat...
 
[QUOTE="vieras";28420274]Minkä känniläisten? Voihan risteilylle lähteä keskellä viikkoakin. Ei siellä laivoilla silloin ole känniläisiä samalla tapaa kuin viikonloppuisin.[/QUOTE]

Joo, mutta oikeasti, se on laiva :D Mitä viihdykettä siellä on?

Ei kiitos. Ellei se sitten olisi joku Sea Cloud, mutta kun niitä ei liiemmin näy Suomenlahdella kaupallisessa käytössä, niin antaa olla.
 
Laivalla Tallinnaan, eihän se matka oo kuin kaksi tuntia. Tallinnassa joku ihana luksusuhotelli vanhassakaupngissa, sit kävelette siellä, syömään johonnkin ihanaan paikkaan ja vaikka jotku hieronnat tms. Tarviiko sen loman edes olla pakattu täyteen ohjelmaa ja nahtavyyksiä, eikö teille oo nähtävyyttä jo ihan siinä että näätte toisenne kahden kesken, muinakin kuin vanhempina välillä?
 
Kaikkein paras on jos valitsette kumpikin eri matkakohteet. Miehelle tekee hyvää käydä vaikka kavereiden kanssa pienellä ryyppyreissulla sutaisemassa vaikka jotain thaikkuneitoa ja sinä voit sitten mennä niihin typeriin kylpylä/aromaterapia/hieronta/naistenbullshitjuttuihin jos haluat. Molemmat tulevat tyytyväisinä takaisin.
 
ai niin, tällä palstallahan se on tosiaa n iin, et se mies pitäis päästää ihan yksinään nauttimaan omasta ajasta kaverien kanssa ja itse asiassa se nainen vois vaikka kuitenkin sit jäädä hoitamaan niitä lapsia :-)
 

Yhteistyössä