Ehkäpä turhaa valittamista taas, mutta pakko päästä avautumaan

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja valivalivali
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

valivalivali

Vieras
Miehen kanssa ollaan aikoja sitten sovittu niin, että jos suunnitelmat muuttuu niin ilmoitetaan toiselle siitä. Esim. mies lähtee saunailtaan ,mutta päättävätkin sitten siellä lähteä baariin. (tälläistä turhaa pientä, tiedän) Mutta mies ei kuitenkaan ole tätä noudattanut ja sitten ihmetellyt miksi suutun asiasta.

Sitten päätin näpäyttää miestä ja antaa "samalla mitalla" Menin ystävättäreni kanssa kahvilaan kahville ja niin sanoin miehelleni lähtiessäni sitten ystäväni pyysi minua vielä käymään heille kahvilla ja katsomaan uutta järjestystä. Minä menin ,mutta en matkalla ilmoittanut miehelle mitään. Kaverillani kuitenkin omatunto alkoi kolkuttamaan ja lähetin viestin ,että tulin vielä käymään täällä. Mies soittaa perään huutaa ja sanoo että on 15 minuuttia aikaa kävellä kotiin. Kotona sitten kauhea riitaa ettei minuun voi luottaa jne jne. ja kun sanoin että mies tekee sitä aivan samaa, mutta ilmoittaa asiasta vasta kun kysyn tai on jo kotona. Päätin vain näyttää miltä se tuntuu. Sitten alkoi syyttely siitä että käännän aina riidan miestä vastaan, että jos olen tehnyt itse jotain on se hänen vikansa eikä minun oma.

Tämän jutun jälkeen mies kaksi kertaa kertoi, että suunnitelmat on muuttunut ja tehdäänki näin. Mutta nyt taas, kun piti olla kotona jo kaksi tuntia sitten (ei, en pidä miehellä kotiintuloaikaa, mutta muita suunnitelmia olli) kertoi että tekeekin tätä tuon ja tämän kanssa. Vaikka juurikin pyysin ettei menisi tekemään sitä.

Tiedän, että tämä asia on niin pikkumainen, mutta miksi minulta sitten vaaditaan tälläistä käyttäytymistä, mutta itse mies saa kuitenkin tehdä mitä lystää seurauksitta?
 
"Mies soittaa perään huutaa ja sanoo että on 15 minuuttia aikaa kävellä kotiin."

Älä vaan sano, että sä tottelit?

Hyvin typerää sulta alentua samalle tasolle miehesi kanssa, mutta vielä typerämpää mieheltä jatkaa tuota lapsellisuutta edelleen.
 
Tiedän, että tämä asia on niin pikkumainen, mutta miksi minulta sitten vaaditaan tälläistä käyttäytymistä, mutta itse mies saa kuitenkin tehdä mitä lystää seurauksitta?

Asia ei TODELLAKAAN ole pikkumainen, vaan erittäin vakava ja jopa vaarallinen. Jos aikuinen toiselle aikuiselle soittaa ja karjuu että on 15 min aikaa tulla kotiin, hän on SAIRAS. Oikeasti.
 
  • Tykkää
Reactions: Neljän Äiti
Alkuperäinen kirjoittaja tuskanhiki sentään;26118615:
Asia ei TODELLAKAAN ole pikkumainen, vaan erittäin vakava ja jopa vaarallinen. Jos aikuinen toiselle aikuiselle soittaa ja karjuu että on 15 min aikaa tulla kotiin, hän on SAIRAS. Oikeasti.

Onhan siinä hieman narsistin (?) piirteitä.

Ja sinulle joka kysyit tottelinko niin tavallaan. En lähtenyt heti vaan join kahvini rauhassa loppuun eli olin noin 15 minuuttia vielä kaverillani ja mies tosiaan soitti matkalla kaks kertaa missä olen.
 
Jotenkin käsittämätöntä. Jätitkö jotain kertomatta tuosta kaverin kanssa kahville menosta? Sanot, että halusit näpäyttää miestä sillä. Miten näpäytit? Liittyykö siihen jotain muuta? Miksi mies olisi hermostunut sinun menostasi kaverin luokse vai oliko teillä miehen kanssa muita suunnitelmia kyseiseksi ajaksi.
 
No siis juu. Jotkut miehet on typeriä. Välinpitämättömiä - juoksevat ties missä, viis siitä että ovat vaimolleen luvanneet kotiutua ajoissa. Ja omistushaluisia, alistavia, mustasukkaisia - eivät salli vaimolleen menoja, ja ovat juurikin tuollaisia "sulla on vartti aikaa suoriutua kotiin"-tyyppejä.

Kysymys kuuluukin; millainen nainen sietää tuollaista? Miksi sietää?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei-ymmärrä;26118747:

siis se näpäytys oli tässä se, että menin kaverilleni enkä ilmoittanut/kysynyt lupaa (joo tiedän, aikuinen ihminen kysyy toiselta lupaa mennä kaverilleen ja vielä kahville)
 
No siis juu. Jotkut miehet on typeriä. Välinpitämättömiä - juoksevat ties missä, viis siitä että ovat vaimolleen luvanneet kotiutua ajoissa. Ja omistushaluisia, alistavia, mustasukkaisia - eivät salli vaimolleen menoja, ja ovat juurikin tuollaisia "sulla on vartti aikaa suoriutua kotiin"-tyyppejä.

Kysymys kuuluukin; millainen nainen sietää tuollaista? Miksi sietää?

no en itse oikein koskaan mene minnekkään, olen sellainen kotihiiri. Ja mies on taas sellainen joka ei kestä/halua olla neljän seinän sisällä.

Kaippa minä olen sitten tyhmä ja liian alistunut kun "sallin" tälläisen käytöksen vaikka on ties monta kertaa luvattu muuttua.

Ennen mies tosiaan oli ihan hullun omistushaluinen, en saanut mennä kavereiden kanssa minnekkään. En ole kertaakaan esim. baarissa käynyt ilman miestä. Mutta nyt on hieman "hellittänyt" ja saan mennä ainakin kahvilla käymää kaupungilla, mutta tuntuu että sekin on jo miehelle liikaa, mutta antaa sentään mennä. Ja käyn ehkä kerran kahdessa kuukaudessa kaverini kanssa jossain. Ja tämä on oikeastaan ainut kaverini johon on pysynyt välit.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei-ymmärrä;26118747:
Jotenkin käsittämätöntä. Jätitkö jotain kertomatta tuosta kaverin kanssa kahville menosta? Sanot, että halusit näpäyttää miestä sillä. Miten näpäytit? Liittyykö siihen jotain muuta? Miksi mies olisi hermostunut sinun menostasi kaverin luokse vai oliko teillä miehen kanssa muita suunnitelmia kyseiseksi ajaksi.

niin ja ei ollut mitään muita suunnitelmia
 
Mutta nyt on hieman "hellittänyt" ja saan mennä ainakin kahvilla käymää kaupungilla, mutta tuntuu että sekin on jo miehelle liikaa, mutta antaa sentään mennä. Ja käyn ehkä kerran kahdessa kuukaudessa kaverini kanssa jossain. Ja tämä on oikeastaan ainut kaverini johon on pysynyt välit.

"Saat" mennä kahvilla käymään? Olen samaa mieltä monen vastanneen kanssa, että miehesi ei todellakaan ole ihan terve. Olet kestänyt tuollaista jo pitkään, ja ehkä sinun on vaikea nähdä tilannetta ulkopuolelta. Mutta sinun täytyisi lähteä tästä suhteesta. Mikään turva tai "rakkaus" tai tottumuskaan ei ole syy jäädä suhteeseen ihmisen kanssa, joka alistaa sinua noin.
 
Peesi. Hullu ja todennäköisesti narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä tuo miehesi on. Lähde kun vielä voit! Itselläni on tuttavalla sama tilanne, mutta tuo hullu käskyttäjä onkin nainen, mies uhri.
 
Yhteistyössä