U
ugh
Vieras
Olin pitkään kotona lasten kanssa, eikä se ollut minun mielestä mitenkään erityisen karmeaa tai rankkaa. Erilaista, kuin omassa työympäristössäni, muttei mitään aivan kamalaa erityislapsista huolimatta.
Mieheni oli tässä taannoin muutaman kuukauden kotona lasten kanssa. Sen jälkeen olen kuullut juttuja siitä, kuinka ei yhtään ymmärrä että miten naiset (miehet ei ilmeisesti ikinä) valittavat siitä, kuinka kotona on niin rankkaa ja niin paljon hommaa, vaikka ei olekaan, siellähän saa maata koko päivän ja tehdä mitä huvittaa.
Mä ymmärrän, että mun miehestäni tuntuu siltä, että kotona oleminen on ihan pelkkää lomailua. Hän ei nimittäin tehnyt siellä yhtään mitään. Lapset söivät milloin sattuivat. Tiskikoneesta ei lähtenyt puhtaita pois, ja vaikka kone olisi ollut tyhjillään niin likaiset tiskit kerääntyivät huuhtelemattomina tiskipöydälle. Ei edes altaaseen, vaan siihen pöydälle. Pyykit eivät menneet koneeseen, tai eivät ainakaan sieltä pois. Illalla oli keittiön pöydällä koko päivän murut ja tahmat, samoin muilla keittiön tasoilla. Hella näytti jokaisena päivänä siltä, että siellä oli räjäytetty pastakattila. Lapsethan osaa rivarin pihalla ulkoilla itsekseenkin tai ne voi laittaa jollekin kaverilleen jolloin ne on ihan jonkun muun ongelma, sitä paitsi ei kai niitä nyt tarvitse muistuttaa aamu- ja iltapesuista, tai läksyistä. Ihanan leppoisaa, kun voi joka päivä vaan olla, jättää jogurttipurkitkin tiskipöydälle ja täydet roskapussit hyvässä tapauksessa jopa ulko-oven eteen.
En ole koskaan tajunnut, että mieheni on niin järkyttävän laiska sika. Ei kyllä koskaan kotonansa joutunut tekemään mitään, sillä maagisesti mm jääkaapit, vessat ja lattiat peseytyivät itsestään. Aiemmin mies sentään meillä kotona teki jotain, mutta passivoitui entisestään sen parin kuukauden aikana. Yök.
Jos se vielä kerran puhuu laiskoista kotiäideistä, jotka vaan palstailee päivät, taidan kaataa sille biojäteastian päähän. Olen superonnellinen, ettei se ole enää kotona päiviä.
Mieheni oli tässä taannoin muutaman kuukauden kotona lasten kanssa. Sen jälkeen olen kuullut juttuja siitä, kuinka ei yhtään ymmärrä että miten naiset (miehet ei ilmeisesti ikinä) valittavat siitä, kuinka kotona on niin rankkaa ja niin paljon hommaa, vaikka ei olekaan, siellähän saa maata koko päivän ja tehdä mitä huvittaa.
Mä ymmärrän, että mun miehestäni tuntuu siltä, että kotona oleminen on ihan pelkkää lomailua. Hän ei nimittäin tehnyt siellä yhtään mitään. Lapset söivät milloin sattuivat. Tiskikoneesta ei lähtenyt puhtaita pois, ja vaikka kone olisi ollut tyhjillään niin likaiset tiskit kerääntyivät huuhtelemattomina tiskipöydälle. Ei edes altaaseen, vaan siihen pöydälle. Pyykit eivät menneet koneeseen, tai eivät ainakaan sieltä pois. Illalla oli keittiön pöydällä koko päivän murut ja tahmat, samoin muilla keittiön tasoilla. Hella näytti jokaisena päivänä siltä, että siellä oli räjäytetty pastakattila. Lapsethan osaa rivarin pihalla ulkoilla itsekseenkin tai ne voi laittaa jollekin kaverilleen jolloin ne on ihan jonkun muun ongelma, sitä paitsi ei kai niitä nyt tarvitse muistuttaa aamu- ja iltapesuista, tai läksyistä. Ihanan leppoisaa, kun voi joka päivä vaan olla, jättää jogurttipurkitkin tiskipöydälle ja täydet roskapussit hyvässä tapauksessa jopa ulko-oven eteen.
En ole koskaan tajunnut, että mieheni on niin järkyttävän laiska sika. Ei kyllä koskaan kotonansa joutunut tekemään mitään, sillä maagisesti mm jääkaapit, vessat ja lattiat peseytyivät itsestään. Aiemmin mies sentään meillä kotona teki jotain, mutta passivoitui entisestään sen parin kuukauden aikana. Yök.
Jos se vielä kerran puhuu laiskoista kotiäideistä, jotka vaan palstailee päivät, taidan kaataa sille biojäteastian päähän. Olen superonnellinen, ettei se ole enää kotona päiviä.
