Ei kotona oleminen ole rankkaa. MUTTA.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ugh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
U

ugh

Vieras
Olin pitkään kotona lasten kanssa, eikä se ollut minun mielestä mitenkään erityisen karmeaa tai rankkaa. Erilaista, kuin omassa työympäristössäni, muttei mitään aivan kamalaa erityislapsista huolimatta.

Mieheni oli tässä taannoin muutaman kuukauden kotona lasten kanssa. Sen jälkeen olen kuullut juttuja siitä, kuinka ei yhtään ymmärrä että miten naiset (miehet ei ilmeisesti ikinä) valittavat siitä, kuinka kotona on niin rankkaa ja niin paljon hommaa, vaikka ei olekaan, siellähän saa maata koko päivän ja tehdä mitä huvittaa.

Mä ymmärrän, että mun miehestäni tuntuu siltä, että kotona oleminen on ihan pelkkää lomailua. Hän ei nimittäin tehnyt siellä yhtään mitään. Lapset söivät milloin sattuivat. Tiskikoneesta ei lähtenyt puhtaita pois, ja vaikka kone olisi ollut tyhjillään niin likaiset tiskit kerääntyivät huuhtelemattomina tiskipöydälle. Ei edes altaaseen, vaan siihen pöydälle. Pyykit eivät menneet koneeseen, tai eivät ainakaan sieltä pois. Illalla oli keittiön pöydällä koko päivän murut ja tahmat, samoin muilla keittiön tasoilla. Hella näytti jokaisena päivänä siltä, että siellä oli räjäytetty pastakattila. Lapsethan osaa rivarin pihalla ulkoilla itsekseenkin tai ne voi laittaa jollekin kaverilleen jolloin ne on ihan jonkun muun ongelma, sitä paitsi ei kai niitä nyt tarvitse muistuttaa aamu- ja iltapesuista, tai läksyistä. Ihanan leppoisaa, kun voi joka päivä vaan olla, jättää jogurttipurkitkin tiskipöydälle ja täydet roskapussit hyvässä tapauksessa jopa ulko-oven eteen.

En ole koskaan tajunnut, että mieheni on niin järkyttävän laiska sika. Ei kyllä koskaan kotonansa joutunut tekemään mitään, sillä maagisesti mm jääkaapit, vessat ja lattiat peseytyivät itsestään. Aiemmin mies sentään meillä kotona teki jotain, mutta passivoitui entisestään sen parin kuukauden aikana. Yök.


Jos se vielä kerran puhuu laiskoista kotiäideistä, jotka vaan palstailee päivät, taidan kaataa sille biojäteastian päähän. Olen superonnellinen, ettei se ole enää kotona päiviä.
 
Ei se kotona olo lomailua ole, vaikka vain yksi lapsi. Vauvan viihdyttämisen ja ruokkimisen ohella hoidan kaikki kotityöt, pyykkiä esim. joka päivä ainakin yksi koneellinen, imuroin, moppaan, tiskaan, teen ruuat jne...

Mies piti isäkuukautta jokin aika sitten, oltiin molemmat kotona. Aamupalan jälkeen se istahti tietokoneelle ja sain vihjailla (komentaa) aika painokkaasti että tajusi laittaa pyykkiä pyörimään. Ennen lapsen syntymää oltiin kotitöiden suhteen tosi tasa-arvoisia, nyt ei ukko tunnu osaavan tehdä enää mitään. Lapsen kanssa kyllä touhuaa kiitättävän paljon.

Muutaman kuukauden päästä menen takaisin töihin, taitaa tulla aika taistelua sen jälkeen jollei ukko ryhdistäydy. En mä 8 tunnin työpäivän lisäks enää pysty/jaksa kaikkia kotihommia tekemään.
 
Kotiäidin rooli käsitteenä on hyvin laaja. Toisen vastuulla iso koti ja pihatyöt, toisella pieni kerrostalo yksiö. Toisella yksi lapsi ja toisella useampi. Toinen tekee kaikki ruoat itse, toinen laittaa aina valmiista eineksistä. Toinen äiti ulkoilee, leikkii, askartelee yms päivittäin lasten kanssa, toinen kerran viikossa jos viitsii. Toinen äiti hoitaa päivä, illan ja yöt kodin ja lapset, toisella mieskin osallistuu. Ja listaa voi jatkaa loputtomiin.
 
Mun miehen käsitys lapsen- ja kodinhoidosta on kans hieman kummallinen. Hän käy päivät töissä, ja toki minä arkena hoidan kodin ja lapsen hyvin pitkälti itse. On siivottu, ulkoiltu, laitettu ruuat jne. kun mies tulee kotiin. No ei siinä mitään, mut jos mies on joskus päivän lapsen kanssa kahdestaan, kotona oottaa varma kaaos kun palaan kotiin, just tuollainen kun ap. kuvasi. Mies istuu koneella koko päivän, hyvä kun muistaa lapselle ruuan antaa ja vaipan vaihtaa. Ei se sitä ilkeyttään tee, sillä on vaan hyvin erilainen käsitys kodinhoidosta ja lapsen kanssa olemisesta. Huoh :D
 
Miksi ihmeessä teillä sitten kävi joku siivouskeiju, joka räjäytti lian pois??? Kun mun mieheni halusi jäädä hoitovapaalle lasten kanssa, niin mitä heittäydyin ihan mieheksi, kotiintullessa lähinnä kysyin, mitä ruokaa on ja lopun iltaa elbailin. Saatoin kyllä lasten kanssa olla pihalla tai pelailla lautapelejä mutta en siivonnut, tiskannut, pyykännyt tai korjannut jälkiäni. Miehen kiukutellessa totesin vain lakonisesti, että 'mähän käyn TÖISSÄ', kotonaolija hoitaa kotityöt :D.

Kyllä siinä sai hammasta purra, että jaksoi sitä läävää katsella mutta loppuihan sekin lopulta.
 

Yhteistyössä