Ä
"äiti"
Vieras
Ennen esikoista ajattelin aina, että minä haluan monta, vähintään 5 lasta. Nyt esikoinen on 4kk ja mielipide on muuttunut. Haluan lapselle sisaruksen, joten toivottavasti yksi tai kaksi vielä saadaan. Korkeintaan kuitenkin neljä. Ikäeroa toivoisin lapsille vähintään 2, mieluiten 3-4 vuotta. Haluan hoitaa lapseni kotona niin pitkälle kuin mahdollista. Jo tämä rajoittaa lapsilukua, en halua olla työelämästä poissa loputtomasti. Haluan hoitaa lapsen parhaan kykyni mukaan ja erityisesti ensimmäiset vuodet hyvin lapsentahtisesti.
Esikoinen on ympäröivän maailman mielestä "vaikea vauva". Nukkuu päivisin hyvin pätkittäisesti ja silloinkin sylissä/autossa/liikkuvissa vaunuissa tai vieressä. Yöllä nukkuu melko hyvin - vieressä. Omassa sängyssä herää puolen tunnin välein. On iloinen ja nauravainen lapsi, mutta vain kun hänen lähellään ollaan, mieluiten niin että saa olla koko ajan sylissä. Tankkaa usein tissiä, ei kelpuuta pulloa ja jos äitiä ei näy niin vieraan sylissä tulee itku. Ei ole siis todellakaan menossa hoitoon kenellekkään vielä pitkään aikaan. Vauva saa olla riippuvainen minusta ja isästään, kyllä hänellä on aikaa sopeutua tähän maailman muottiin myöhemminkin.
Omasta mielestäni vauva saa ja vauvan pitääkin olla vaativa! Jos vauva ei osaa vaatia niin vauvan viestejä ei osata tulkita ja lopettaahan vauva lopulta vaatimisen jos vaatimuksia ei kerran kuunnella. Tai vaihtoehtoisesti alkaa itkuiseksi ja lohduttomaksi kun lohtua ei kerran ole tarjolla. En ymmärrä miksi nykyään vauvan täytyisi viihtyä mahdollisimman hyvin yksinään, vieroittua mahdollisimman aikaisin rinnasta tai ainakin huolia pullo ja ketä tähänsä sitä pitelemään, siirtyä mahdollisimman pian omaan huoneeseen ja nukkua kokonaiset yöt.. Vauvasta koitetaan heti muokata äidin ehdoilla toimiva kone joka sopeutuu ja mukautuu eikä muuta mitään.
Itse haluan että minulla on aikaa ja voimavaroja olla pienokaisen tukena ja turvana, jotta lapsi saa omaan tahtiin kasvaa ja kehittyä ja sopeutua maailmaan. Monen ihan pienen kanssa minulla ei olisi voimia olla sellainen äiti kuin haluan. En halua vain selviytyä pikkulapsiajasta, vaan haluan myös nauttia siitä ja antaa lapsilleni parhaan mahdollisen ponnahduslaudan terveeseen ja onnelliseen aikuisuuteen.
Esikoinen on ympäröivän maailman mielestä "vaikea vauva". Nukkuu päivisin hyvin pätkittäisesti ja silloinkin sylissä/autossa/liikkuvissa vaunuissa tai vieressä. Yöllä nukkuu melko hyvin - vieressä. Omassa sängyssä herää puolen tunnin välein. On iloinen ja nauravainen lapsi, mutta vain kun hänen lähellään ollaan, mieluiten niin että saa olla koko ajan sylissä. Tankkaa usein tissiä, ei kelpuuta pulloa ja jos äitiä ei näy niin vieraan sylissä tulee itku. Ei ole siis todellakaan menossa hoitoon kenellekkään vielä pitkään aikaan. Vauva saa olla riippuvainen minusta ja isästään, kyllä hänellä on aikaa sopeutua tähän maailman muottiin myöhemminkin.
Omasta mielestäni vauva saa ja vauvan pitääkin olla vaativa! Jos vauva ei osaa vaatia niin vauvan viestejä ei osata tulkita ja lopettaahan vauva lopulta vaatimisen jos vaatimuksia ei kerran kuunnella. Tai vaihtoehtoisesti alkaa itkuiseksi ja lohduttomaksi kun lohtua ei kerran ole tarjolla. En ymmärrä miksi nykyään vauvan täytyisi viihtyä mahdollisimman hyvin yksinään, vieroittua mahdollisimman aikaisin rinnasta tai ainakin huolia pullo ja ketä tähänsä sitä pitelemään, siirtyä mahdollisimman pian omaan huoneeseen ja nukkua kokonaiset yöt.. Vauvasta koitetaan heti muokata äidin ehdoilla toimiva kone joka sopeutuu ja mukautuu eikä muuta mitään.
Itse haluan että minulla on aikaa ja voimavaroja olla pienokaisen tukena ja turvana, jotta lapsi saa omaan tahtiin kasvaa ja kehittyä ja sopeutua maailmaan. Monen ihan pienen kanssa minulla ei olisi voimia olla sellainen äiti kuin haluan. En halua vain selviytyä pikkulapsiajasta, vaan haluan myös nauttia siitä ja antaa lapsilleni parhaan mahdollisen ponnahduslaudan terveeseen ja onnelliseen aikuisuuteen.