ei ole rikos tukistaa, läimäytellä tai antaa luunappeja lapselle syyttäjän mielestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja plääh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

plääh

Aktiivinen jäsen
05.12.2007
15 531
1
36
Joensuun käräjäoikeus käsitteli keskiviikkona suljetuin ovin joensuulaisvanhempia vastaan nostettua pahoinpitelysyytettä. Vanhempia epäillään kolmen 4-12-vuotiaan lapsensa kurittamisesta.

Vanhempien epäillään tukistaneen ja läimäytelleen lapsiaan sekä antaneen heille luunappeja useita kertoja viikossa lähes puolen vuoden ajan.

Itä-Suomen syyttäjänviraston syyttäjä ei nostanut viime vuonna syytteitä vanhempia vastaan, koska hän ei pitänyt tekoja rikoksina. Syytteet nosti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske. Kantelijana toimi lasten edunvalvoja. Jutun syyttäjänä on erikoissyyttäjä Pia Mäenpää Mikkelistä. Tuomio annetaan kansliapäätöksellä.

Käräjäoikeus määräsi oikeudenkäynnin yleisöltä suljetuksi ja oikeudenkäyntiä koskevan aineiston salassa pidettäväksi, koska asianomistajat ovat alaikäisiä lapsia. Päätöstä perusteltiin myös sillä, että oikeudenkäynnissä tulee ilmi heidän yksityiselämäänsä liittyviä arkaluontoisia asioita.
STT
 
Kuinkas moni äiti täälläkin kertoo suuttuessaan tukistaneensa lastaan.
Ja toiset ovat sitä mieltä, että kun pieni lapsi ei puhetta ymmärrä, niin luunappia ymmärtää, ei siis kannata sanoa EI ja siirtää pois kielletystä paikasta, vaan kannattaa antaa luunappi ja sanoa ei ja siirtää pois.
Ja että se on oikein ja lapsen parhaaksi. Ei väkivaltaa.
Ja nimenomaan tällä palstalla äidit puolustelevat juuri luunappeja, tukkapöllyjä, läimäityksiä, kun itse sen tekevät omille lapsilleen.
hehän kuitenkin rakastavat lapsiaan, he kurittavat lapsen parhaaksi tai sitten on pinna kireellä kun lapsi ei puhetta usko ja tulee mentyä liiallisuuksiin..

Niin. Tämmöstä se on. Toisen tekemänä se sama asia on kamalaa, itse kun tekee niin löytyy selityksiä.

Mutta minä tiedän tapauksen, jossa äidin väitetty pahoinpitely meni poliisiasiaksi ja äiti kiisti ja poliisi ei vienyt asiaa eteenpäin vaikka lain ja koukeroiden mukaan olisi pitänyt.
 

Yhteistyössä