U
uupunut
Vieras
Hei,
Etsin lähinnä kohtalotovereita. Odotamme vauvaa syntyväksi alle parin kuukauden sisällä. Lapsi on ensimmäinen miehelleni ja minulla on ed. suhteesta iso lapsi.
Olemme jo lähes nelikymppisiä.
Reilun parin vuoden suhteemme on ollut myrskyisä, mutta yhdessä on pysytty. En enää tiedä rakastaako hän minua, mutta tunteitaan hän ei näytä. Yleensä kun nostan kissan pöydälle hän pakenee tilanteesta.
Hän on aikaajoin ollut kiukkuinen ja äreä ja sulkeutuu omiin oloihinsa. Naputtelee tietokonetta, tuijoittaa tv:tä tai lukee kirjaa.Syytä en tiedä. Hän ei puhu mitään.
Eilen kyselin, että kaipaako hän omaan oloonsa (hän on siis ollut sinkku koko elämänsä ennen minua..) ja kyllä hän myönsä. Hän sanoi, ettei ole tuntenut isällisiä tunteita ollenkaan (tunteeko miehet raskausaikana ?) ja häntä vaivaa koska hän ei ole osanut ottaa omaa paikkaansa tässä perheessä, jossa kaikki on minun: asunto, kalusteet jne..Hän ei tunne olevansa kotonaan.
Toisaalta minua suorastaa vitutti tuo itkuvirsi. Uhittaa, että painukoon yksiöönsä asumaan tietokoneensa ja pleikkareittensa kanssa. Sittenpähän näkee mitä menettää. Koen hänen tuntemuksensa ja mökötyksensä äärimmäisen itsekkäiksi. Vain ihminen, joka on elänyt lähes koko aikuisikänsä yksin voin olla noin itsekäs, mutta toisaalta minua kauhistuttaa, että jos hän oikeasti lähtee. Jään yksin lapsen ja vauvan kanssa. Tiedän, että siitäkin selviän, mutta varmasti katkeroidun tosi pahasti.
Toisaalta en halua, että hän jää tänne vasten tahtoaan. Ilman rakkautta ei ole mitään.
Tällainen vuodatus...Kaikissa perheissä ei odoteta pupunkuvat silmissä syntyvää lasta... vaikka minäkin sitä olisin tälläkertaa todella toivonut..
Etsin lähinnä kohtalotovereita. Odotamme vauvaa syntyväksi alle parin kuukauden sisällä. Lapsi on ensimmäinen miehelleni ja minulla on ed. suhteesta iso lapsi.
Olemme jo lähes nelikymppisiä.
Reilun parin vuoden suhteemme on ollut myrskyisä, mutta yhdessä on pysytty. En enää tiedä rakastaako hän minua, mutta tunteitaan hän ei näytä. Yleensä kun nostan kissan pöydälle hän pakenee tilanteesta.
Hän on aikaajoin ollut kiukkuinen ja äreä ja sulkeutuu omiin oloihinsa. Naputtelee tietokonetta, tuijoittaa tv:tä tai lukee kirjaa.Syytä en tiedä. Hän ei puhu mitään.
Eilen kyselin, että kaipaako hän omaan oloonsa (hän on siis ollut sinkku koko elämänsä ennen minua..) ja kyllä hän myönsä. Hän sanoi, ettei ole tuntenut isällisiä tunteita ollenkaan (tunteeko miehet raskausaikana ?) ja häntä vaivaa koska hän ei ole osanut ottaa omaa paikkaansa tässä perheessä, jossa kaikki on minun: asunto, kalusteet jne..Hän ei tunne olevansa kotonaan.
Toisaalta minua suorastaa vitutti tuo itkuvirsi. Uhittaa, että painukoon yksiöönsä asumaan tietokoneensa ja pleikkareittensa kanssa. Sittenpähän näkee mitä menettää. Koen hänen tuntemuksensa ja mökötyksensä äärimmäisen itsekkäiksi. Vain ihminen, joka on elänyt lähes koko aikuisikänsä yksin voin olla noin itsekäs, mutta toisaalta minua kauhistuttaa, että jos hän oikeasti lähtee. Jään yksin lapsen ja vauvan kanssa. Tiedän, että siitäkin selviän, mutta varmasti katkeroidun tosi pahasti.
Toisaalta en halua, että hän jää tänne vasten tahtoaan. Ilman rakkautta ei ole mitään.
Tällainen vuodatus...Kaikissa perheissä ei odoteta pupunkuvat silmissä syntyvää lasta... vaikka minäkin sitä olisin tälläkertaa todella toivonut..