Ei taida kukaan enää hyväksyä minua niinkuin ex

["jenni"]

En minä puhu siitä niinkuin olis hengenlähtö lähellä.Tämäkin mies ihan kauhuissaan kyseli kysymyksiä ja piti vakuuttaa etten ole kuolemassa ja elää voin ihan normaalisti. Mutta kyllä kaikki tuollaset pakit kasvattaa sitä kertomisen muuria. Ja minä hyväksyn itseni enhän muutakaan voi.Mutta seurustelukumppani ehdokkaat ei vaan tunnu hyväksyvän. Edelleen en osaa kertoa asiasta sivulauseessa ohimennen. Ja se mikä lapsena on opetettu niin ei sitä itsestään irti helposti saa.Valitettava tosiasia.

Voisiko olla että kerrot liian myöhään?Että vastapuolella ehtii herää ajatus että mitähän muuta salattavaa cielä mahtaa tulla..?En tiiä.Ei mulla ole ikuna ollu ongelmaa ja itse elän niinku muutki ja rennolla asenteella.Ei täältä kukaan hengissä selviä kuitenkaan.

 

[ypöyksin]

[QUOTE="jenni";28782074]Voisiko olla että kerrot liian myöhään?Että vastapuolella ehtii herää ajatus että mitähän muuta salattavaa cielä mahtaa tulla..?En tiiä.Ei mulla ole ikuna ollu ongelmaa ja itse elän niinku muutki ja rennolla asenteella.Ei täältä kukaan hengissä selviä kuitenkaan.[/QUOTE]

En usko. En minä oo mitään aikaa katsonut kauanko on kestänyt ennenkuin kertonut. Eikai sellaista aikarajaa nyt ole.Itse olen aina kertonut siinä vaiheessa kun tilanne on siinäpisteessä että pitäisi päättää lähdetäänkö yhteen vai kahteen suuntaan.Vaikea sanoa kun kuitenkin ainoa joka asian hyväksynyt on ollut ex,en ole kovin monelle asiasta joutunut kertomaan koska exän kanssa yhdessä kuitenkin lähemmäs 10vuotta.

 

["Vieras"]

Varmasti kauheaa tuommoinen. Tiedän pari ihmistä, joilla krooninen paksusuolen tauti heikentää pahasti sosiaalista elämää. Sairauksia on monenlaisia. Toivottavasti löydät vielä rakkauden elämääsi.

Varsinkin jos on avanne niin se voi olla joillekin vaikeaa.

 

[viiskymppinen]

Muistan sinun edellisen ketjusi. Vanhempasi eivät ole osanneet käsitellä sairauttasi silloin kun olit lapsi. Olet juminut sairaus-ajatukseen kiinni ja se on jotakin kamalla ja hävettävää ja liian suuri osa identiteettiäsi. Et sinä ole sairaus. Olet nuori nainen, jolla on hoidettu sydänsairaus. Minusta se on (vain) yksi ominaisuus sinussa, ei mikään Kamala Hirviö, joka vieläkin tuhoaa elämääsi. Käy ihmeessä juttelemassa psykologin tms. kanssa, että saat hoidetun sairautesi oikeisiin mittasuhteisiin elämässäsi. Yritä ottaa rennommin ja hyväksyä ihana itsesi, jättää lapsuuden käsittämätön möhkäle taaksesi. Kaikkea hyvää!