Ei tässä kehtaa kohta enää käydä ton 5,5v pojan kanssa missään :D

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja että näin
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

että näin

Vieras
Poika on aina ollut sellainen rohkea puhumaan ja lapselle tyypilliseen tapaan sanoo mitä sylki suuhuntuo. Ja uskaltaa siis puhua myös vieraille. Meidän nyt 3,5v esim. ei puhu kuin äärettömän harvoin jollekin vieraalle ja nekin tilanteet sellaisia, että rohkaistuu satunnaisesti isoveljen esimerkistä.

Mutta tänään siis Lidlin kassajonossa edessämme oli jotain reilu 30v mies ostoksineen. Poika sanoo miehelle "sulla on hei aika paljon tota kaljaa, sitä ei sais juoda noin paljoo. Ja jos juot niin ainakaan ei sit saa ajaa autoo." Edessämme oleva mies myötäilee naureskellen poikani puheita. Sitten poika sanoo, että "kaljaa voi myös ottaa saunaan, sillai kun trippiäkin."

Tässä välissä tuli pieni tauko ja meinasin jo, että poika lopetti juttunsa, mutta sitten tajusi että mies ei laittanutkaan niitä kaikkia kaljoja siihen hihnalle vaan jätti ne tietysti kärryihinsä. Poika sanoo miehelle "Meinaatko muuten viedä noi pois etkä maksa?!" Siinä vaiheessa minäkään en enää pystynyt vaan alkoi jo naurattaa ääneen.

Kaupasta menimme miehen työpaikalle, kun lapset halusi moikata nopsasti iskää. Mies ei ollut omassa työhuoneessaan vaan auttelemassa jossain toisessa toimistossa ja lähtiessämme poika huusi ulko-ovelta isälleen "Muista sit iskä mennä sinne oman tietokonees viereen etkä häslää siellä niitten naisten kanssa!". Siinä vaiheessa alkoi kuulua naurua jo vähän muistakin kopeista. :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Minusta on rumaa jos pienet näsäviisaat lapset tulevat kyselemään asioita jotka eivät heille kuulu.

Minkäs teet?! Minä ainakin olen yrittänyt kouluttaa tuota poikaa. :snotty:
 
Ihana! Voin hyvin kuvitella että meidän neiti 4v on ens syksynä just tollanen. Käytiin meinaan syksyllä Hesessä syömässä ja naapuri pöytään tuli poika syömään jolla sellanen irokeesin tapanen juttu keskellä päätä. Neiti 4vee katsoo pöytään ja alkaa kailottamaan kovaan ääneen,"äiti kato, kato, tuo setä on ihan samala seeplan näkönen!" Tässä vaiheessa poika helahtaa aivan punaiseksi ja mä yritän tytölle että joo, syöpäs nyt ruokaas ettei jäähdy... Sit alkaa kysymysten tulva "miten" ja "miksi" tuolla sedällä on tuo tukka tuollainen seepratukka. Hiuket siis näyttivät kieltämättä hieman seepran harjaksilta...
 
minuakin lähinnä ärsyttää jos joku alkaa kyselemään ostoksistani. MMeidän lapsille kyllä sanon heti jos alkavat toisten ostoksista kiinnostumaan, että nyt suut suppuun ja kaikkea ei tarvitse sanoa ääneen. Lapsiltakin voi odottaa kohteliasta käytöstä,. Minun pahin painajaiseni olisi se, että lapseni alkaisi jostain ihmisestä kyselemään tyliin, Miksi tuolla sedällä on NOIN iso nenä tai pylly tai maha.... ei ei ei....toisten ulkonäkö ja ostokset jätetään rauhaan!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vierailija:
Minusta on rumaa jos pienet näsäviisaat lapset tulevat kyselemään asioita jotka eivät heille kuulu.

peesi...ei ole kiva että pieni näsäviisas jakelee kassajonossa neuvoja ihan vieraalle ihmiselle.Ei kyl naurattais yhtään...onneksi omani ei ole tuollaisia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja just:

minä olen tosi tarkka siitä, että vaikka lapsi on sosiaalinen niin suusta ei saa päästää mitä tahansa, vaan saavat luvan miettiä ennen kuin avaavat suunsa. Ja kyllä varmasti kieltäisin jos alkaisi toisten kaljoja kyttäämään.
 
Omasi eivät uskalla ihmetellä ja kysellä? Voivoi :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Gluteus maximus:

Vähän samoilla linjoilla...

Mutta tuo pojan viimeinen tokaisu oli jo hyvä! :D
 
Mä luulen että tässä on kyllä kulttuurieroista kyse. Ite oon savosta ja maalta, ja meillä kyllä jutellaan kassajonoissa ja voi toisten ostoksiakin kommentoida eikä siitä ota nokkiinsa kun etelästä tulevat mökkeilijät!
 
samaa mieltä edellisten kanssa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pinki:

toinen tokaisu ihan ok. ja sehän oli periaatteessa perheen sisäistä huumoriakin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mari -76:
Mä luulen että tässä on kyllä kulttuurieroista kyse. Ite oon savosta ja maalta, ja meillä kyllä jutellaan kassajonoissa ja voi toisten ostoksiakin kommentoida eikä siitä ota nokkiinsa kun etelästä tulevat mökkeilijät!

Minä en ole mistään kotoisin (heh heh ) Vaan asunut ympäri suomen (pohjoisessa, idässä, lännessä ja etelässä ) ja yhtä paljon se vaan minua ärsyttää.
 
Yhteistyössä